Selittämätön kaipaus

”Minä pyydän, näytä minulle kunniasi.” (2. Moos. 33:18)

Raamatussa on erityinen jännite löytämisen ja etsimisen välillä. Sitä kokivat Mooses, Daavid ja vaikkapa Paavali. He kaikki omistivat syvän yhteyden Jumalaansa ja silti he jatkuvasti kokivat merkillistä ikävää ja kaipausta. He ymmärsivät, että Jumalassa on enemmän ja he halusivat löytää Hänet.

Tätä kaipausta ei saisi selittää pois. Meistä ei saisi tulla niin oikeaoppisia tai täydellisiä, että kaipaus katoaa. Kaipaus ei välttämättä ole merkki epäterveestä psyykkeestä tai sielun vammasta, se voi hyvin olla Jumalan vaikuttamaa halua olla tyytymättä vähään.

Juuri tänään Kristuksen seurakunta odottaa ihmisiä, joita Jumalan ikävä ajaa tienraivaajiksi. Nämä ihmiset eivät löydä onneaan siitä mitä tämä maailma tarjoaa lopullisena täyttymyksenä: rahasta, tavarasta, menestyksestä tai ihmisten ihailusta.

Ehkä sinua on riisuttu juuri siksi, että voisit kaivata enemmän? Ehkä sinun ei ole annettu asettua aloillesi, jotta voisit olla edelleen matkalla löytääksesi jotain parempaa?

Kristus on persoona ja Hänet voidaan tuntea persoonallisella tavalla. Hänen tuntemisensa on suurempi aarre kuin voimme kuvitella.

Jumala sytyttäköön meihin kaipauksen liekin.

Verellä maalatut karmit

”Heidän tulee ottaa karitsan verta ja sivellä sitä ovenkamanaan ja molempiin ovenpieliin niissä taloissa, joissa he karitsaa syövät.” (2. Moos. 12:7)

Israelin kansa oli lähdössä Egyptistä. Valmistelut oli tehty ja oli Jumalan viimeisen tuomion aika: Kaikki Egyptissä asuva esikoislapset tulivat kuolemaan.

Jumala sääti pääsiäisenvieton juuri tähän ajankohtaan. Jokaisen israelilaisen perheen tuli uhrata vuoden ikäinen virheetön lammas. Lampaan verellä piti maalata kotien ovien karmit. Kun seuraavana yönä Jumala lähettämä tuomio kulki läpi Egyptin, veren merkki pelasti israelilaisperheet.

Israelilaiset eivät olleet sen parempia ihmisiä kuin egyptiläiset. He eivät säästyneet rangaistukselta uskonnollisen luonteensa tähden – ainoastaan veri pelasti.

Egyptissä asetettu pääsiäinen oli suurta esikuvaa tulevasta pelastuksesta. Raamattu opettaa meille, että Jumala on pyhä, Hän vihaa syntiä. Kadotus ja helvetti ovat todellisia asioita. Mutta Jumala ei ole vain Pyhä, Hän on myös Rakkaus. Ja rakkauden tähden Jumala astui Pojassaan maailmaan ja kuoli kaikkien meidän syntien tähden. Jeesus Kristus oli Jumalan karitsa, joka uhrattiin minun tähteni.

Pelastunko minä Jumalan vihalta ja kadotustuomiolta oman hyvän elämäni tähden? Pelastunko sen vuoksi, että käyn seurakunnassa ja annan omastani tarvitseville? Pelastunko edes osittain taimella olevan pyhitykseni seurauksena? Vältänkö Jumalan tuomion olemalla yhteistyössä Jeesuksen kanssa?

Me pelastumme vain veren tähden. Kun sydämeeni syttyy usko Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajana ja Pelastajana, silloin minuun maalataan veren merkki.

Jeesus kantaa murheesi Isän eteen

”Kantakoon Aaron aina israelilaisten asioita sydämensä päällä Herran edessä.” (2. Moos. 28: 30)

Vanha Testamentti käyttää paljon palstatilaa ylimmäisen papin kuvaukseen ja syykin on selvä: ylipappi edustaa Herraa Jeesusta Kristusta – Hän on meidän todellinen ylimmäinen pappimme.

Ylimmäisen papin asuun piti kiinnittää 12 korukiveä sekä olkatoppauksiin että rinnan kohdalle tulevaan ”kilpeen”. Korukiviin kirjoitettiin Israelin heimojen päämiesten nimet ja ajatus oli, että näin ylipappi kantoi jokaisen israelilaisen Jumalan kasvojen eteen mennessään kaikkeinpyhinpään. Miksi kivet laitettiin olkapäille ja rinnan kohdalle? Olkapää edustaa voimaa Raamatun kielen käytössä, rinta edustaa sydäntä eli rakkautta.

Kristus Jeesus siis kantaa jokaista omaansa Taivaallisen Isän eteen koko voimallaan ja kaikella rakkaudellaan. Jalokiven ominaisuus on siitä ihmeellinen, että se loistaa sitä kirkkaammin, mitä suuremmassa valossa se on. Siis heikoinkin kristitty loistaa Kristuksessa himmentymättömällä loisteella.

Sitten ritakilvessä oli myös uurim ja tummin. Niistä ei ole säilynyt perimätietoa, mutta jollain tavalla niitä käytettiin kysyttäessä Jumalan tahtoa määrättyihin, ihmisten elämään kuuluviin asioihin. Aaronin piti pitää nämä välineet sydämensä päällä, jotta hän kantoi sydämellään aina kaikkia israelilaisten asioita – eli huolia, murheita ja ongelmia.

On lohdullisen huikeaa ajatella, että Jeesuksen sydämellä on tälläkin hetkellä jokaisen lapsensa pulmalliset asiat. Hän pitää niitä sydäntään vasten ihan kuin ne olisivat Hänen omia ongelmiaan. Ja omalla jumalallisella arvovallallaan Hän tuo jokaisen meidän asiamme Taivaallisen Isämme eteen. Hän pyytää jokaisena päivänä – ei mitä tahansa vastausta – vaan juuri sitä vastausta elämäämme, joka on kyllästetty suurimmalla mahdollisella rakkaudella.

Aarteena Jumalan sydämellä

”Kun siis Aaron astuu pyhäkköön, hän kantakoon oikeutta jakavassa rintakilvessä Jaakobin poikien nimiä sydäntään vasten, jotta Herra aina muistaisi heitä.” (2. Moos. 28:29)

Ylipappi Aaronin työvaatetetukseen kuului rintakilpi, johon oli kiinnitetty kaksitoista kaunista jalokiveä. Jalokiviin oli kaiverrettu Israelin heimojen sukukuntien nimet; nämä nimet edustivat jokaista israelilaista. Kun Aaron astui ylipappina ilmestysmajan kaikkeinpyhimpään, hän kantoi samalla sydäntään vasten jokaisen israelilaisen Jumalan eteen.

Miten lohduttava esikuva! Raamatun mukaan Jeesus Kristus on meidän kristittyjen ylipappi. Hän edustaa meitä Jumalan edessä. Me olemme Hänen sydämeensä kaiverrettuja ja kaikkinemme aina Jumalan näköpiirissä ja huomion keskipisteenä. Sydän edustaa rakkautta – Kristuksen rakkaus kantaa meitä, varmasti ja jatkuvasti.

Aaronin vaatteissa oli myös ”olkatoppaukset”, joihin oli samoin kaiverrettu Israelin päämiesten nimet. Olkapäät edustavat Raamatussa voimaa, joten Kristus kantaa meitä rakkaudessaan sekä kaikella voimallaan.

Jalokivissä on sellainen erityinen ominaisuus, että ne loistavat sitä kirkkaammin mitä suuremmassa valossa ne ovat. Kun Kristuksemme kantaa meitä Isämme eteen, me loistamme kaunista hohdetta. Sitä loistetta emme huomaa itse, sen näkee kolmiyhteinen Jumala.

Kuka olisi voinut repäistä jalokivet irti Aaronin olkapäistä tai rintakilvestä? Ei kukaan. Samoin kukaan ei voi varastaa meitä Kristukseltamme. Olemme turvassa Hänen sydämellään.

glass-love-heart-food-symbol-produce-716307-pxhere.com

Ahdistuneen sydämen huuto

”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämeen Poikansa Hengen, joka huutaa: `Abba, Isä!´” (Gal. 4: 6)

On merkille pantavaa, että Paavali käyttää tässä sanaa ”huutaa”, joka viittaisi siihen, että kyseessä on ahdistuneen kristityn sydämen huuto. Me tiedämme, että vihollisemme Perkele jatkuvasti ahdistaa meitä, samoin vanha luontomme. Myös laki osoittaa syntisyyttämme ja kaikkien näiden paineessa saatamme kokea olevamme kuin tukahtumassa. Silloin Henki meidän sisällämme huutaa: ”Isä, auta!”.

Me emme monestikaan itse koe vahvaa uskon huutoa, pikemmin tukahtunutta huokausta. Siihen Paavali taitaa viitata Roomalaiskirjeen 8. luvussa, kun hän kirjoittaa, että ”Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja” (Room. 8: 26). Miten Henki auttaa? Huokailemalla sanomattomin huokauksin ja nämä huokaukset taivas kuulee ja niihin vastataan.

Mooses koki jotain tällaista ollessaan nalkissa Kaislameren edustalla. Egyptin sotajoukot saavuttivat heidät eikä pakopaikkaa ollut. Kansa alkoi syyttää Moosesta ja Raamatun mukaan hän näennäisen tyynesti kehotti kansaa odottamaan Jumalan toimintaa. Kuitenkin Jumala kuuli Mooseksen sisällä olevan sisäisen ahdistuksen ja paineen. Hän kysyi: ”Miksi sinä huudat minua avuksi?” (2. Moos. 14:15). Henki huusi Mooseksen sisällä ja Jumala kuuli tuon huudon ja vastasi siihen.

Voimme olla omien ahdistuksiemme keskellä turvallisella mielellä. Jumala tietää heikkoutemme. Hän tietää, ettemme osaa edes rukoilla kovassa paineessa ja hädässä vaan menemme sen sijaan kivusta kerälle. Hän on antanut Henkensä meihin ja Pyhä Henki huutaa apua puolestamme. Vaikka et jaksaisi huutaa ääneen apua etkä tuntisi sisäistä uskonhuutoa, Jumala kuulee ahdistuneet vaikerrukset. Ne pienet pihinät herättävät taivaan – Jumala näkee omansa olevan vaikeuksissa ja Hän auttaa.

ahdistuneensydamenhuuto_DSC02771