”Näin Mooses puhui israelilaisille, mutta raskaan orjuuden näännyttäminä he eivät kuunnelleet häntä” (2. Moos. 6:9).

Miten lähellä vapautuksen hetki olikaan! Satoihin vuosiin ei ollut tapahtunut muuta kuin jatkuvaa elinolojen kiristymistä mutta nyt näyttämölle astui 40 vuoden maanpakolaisuudesta palannut Mooses.

Mooses sai Jumalalta ihmeellisiä lupauksia. Hän välitti ne kurjuudessa matelevalle kansalle ja sanat toivat toivoa. Mutta kun lupausten ja niiden toteutumisen väliin tuli viive ja helpotuksen sijaan arki vaan synkistyi, Mooses alkoi vaikuttaa yhden-tempun-ponilta. Samoin Jumala.

Ehkä sinäkin olet saanut pienen auringonsäteen tuskan huuruiseen koloosi, jonne olet askel askeleelta vetäytynyt pakoon elämän liian kovaa todellisuutta? Ehkä olet uskaltanut sielusi jännittyneiden viulunkielien soida osasekunnin iloista sointia, kunnes taivas on taas pimentynyt ja toivosi on sammunut?

Jumalan lupaukset voivat alkaa kuulostaa ontoilta, kun elämä näännyttää. Joku sinussa sanoo, että pitäisi ottaa vastaan ja nousta myrskyn päälle Jumalan sanojen voimasta, mutta et jaksa. Et enää tänään.

Raamattu on täynnä ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet. Sivu toisensa jälkeen vastaan tulee sanoja käsissään pieneksi ryppykasaksi puristavia ihmisiä, joille todellisuus peittää kauniit tulevaisuuden maalaukset. Ja kuitenkin, Jumala ei ole ollut koskaan suljettu ihmisen toivottomuuteen!

”Minä olen” luo sanoja jotka luovat todellisuutta. Jos ja kun väliin astuu vihollinen nimeltä ”viive” ja ”odotus” ja kun ihminen taittuu, Jumala toimii vuorenvarmasti kuin margariinitehdas.