Kyselen jälleen kerran yksinäisyyteni keskellä Herra Sinulta, kuinka voit lohduttaa minua?

Tiedollisesti tiedän, että olet täynnä armoa, rakkautta ja myös lohdutusta. Nyt en vain koe mitään näistä!

Omassa elämässäni kaipaus, ikävä ja suru ovat pikkuhiljaa muuttaneet muotoaan. Tilalle ovat nousset herkät sekä kauniit muistot.

Mutta, yllättäen olenkin saanut huomata, että himmenneiden kaipauksen tunteiden tilalle, tunkeekin pohjaton yksinäisyyden kokemus!

Tyhjyyden tunne on tosi tuskallinen! Syvää luotaavalle itkulle, kun ei tahdo loppua tulla.

Epäilys saa sijaa sydämessäni, oletko sittenkään kaiken lohdutuksen Jumala?

Oletko Jumala, joka antaa edes toivoa?

Herra Jeesus, anon sytytäthän tulevaisuuden toivon toivottomille ja Sanasi lupauksen mukaan tuothan täydellisen lohdutuksesi lohduttomille?

Enhän huuda tuskaani tyhjyyteen? 

Kiitos Jeesus, että Sinä, joka olit yksinäisistä yksinäisin Getsemanen puutarhassa rukoilemassa verta hikoillen, tiedät kipeimmät yksinäisyyden tunteeni.

Kiitos, että kuitenkin saan luottaa ristillä täytettyyn uhriisi, jossa kaikki sovitettiin. 
Kiitos, että lupauksesi mukaan, et hylkää, etkä jätä, tuntui, miltä tuntui tai ei tunnu yhtään miltään.

”Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää Sinulta huomaamatta, Sinä ojennat kätesi.” Ps. 10:14

ME