Kristuksessa pysyminen

Meidän uskomme varmasti tärkein asia on pysyä kiinni Jeesuksessa. Tätähän Jeesus korosti meille Johanneksen evankeliumin 15. luvussa. Hän sanoi opetuslapsille, että he eivät voisi tehdä mitään todella Jumalan silmissä kestävää ilman Häntä, mutta Hänessä pysyen he kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa.

Kysymme ensin, mitä on tämä hedelmä, jota me Kristuksessa pysymällä kannamme? Uskon, että se liittyy vahvasti rakkauteen. Nimittäin se, joka pysyy Jeesuksessa, rakastaa Jumalaa ja kanssaihmisiään. 

Huomatkaamme tässä kuitenkin oikea järjestys: me rakastamme, koska pysymme Kristuksessa. Rakastamisesta ei siis saa tulla sellaista ihmisen itsensä pidettävää ehtoa, jonka pidettyään tämä ajattelee olevansa kelvollinen Kristuksen yhteyteen. Rakkaus on puhtaasti vaikutus meidän elämänyhteydestämme Vapahtajaamme. Kun olemme yhteydessä Häneen, saamme rakastaa toisia sillä rakkaudella, jolla Hän meitä rakastaa.

Kristuksessa pysymisessä on myös muitakin ”sivuvaikutuksia”. Hänessä pysymällä me voimme kokea yli ymmärryksen käyvää rauhaa (Joh. 14: 1). Hänessä me saamme elää uskoamme todeksi levosta käsin – alamme nojata yhä enemmän Hänen täytettyyn työhönsä ja se tuottaa meille iloa ja vapautta. Kristuksessa pysymisen yksi luonnollinen seuraus on myös rakkaudellinen ja sielua ravitseva yhteydenpito (rukous) Isään.

Emme pysty tyydyttävästi vastaamaan Kristuksessa pysymisen olemukseen puhtaasti vain tarkastelemalla niitä vaikutuksia, mitä meidän yhteytemme Häneen saa aikaan. Seuraavaksi mietimmekin Raamatun valossa, mitä tämä pysyminen oikein tarkoittaa.

Jeesus käytti itse viinipuuvertausta (Joh. 15: 1-6) kuvatessaan tätä elintärkeää ja niin ihanaa yhteyttä. Hän kuvasi meitä oksina, jotka ovat kiinni puun rungossa. Rungon tehtävä on välittää kaikki hedelmän tuottamiseen tarvittava elinvoima oksille. Siis runko ja juuret varmistavat ilman oksien osuutta sen, että kaikki kasvulle tarvittavat elementit ovat jatkuvasti olemassa. Isää Jeesus kuvaa viinitarhuriksi, joka huolehtii oksien yhteydestä runkoon. Viinitarhuri rakkaudella ja suurella kärsivällisyydellä karsii, nostaa ja puhdistaa oksia, jotta nämä olisivat elinvoimaisia ja hyvinvoivia. Mikä on oksien (meidän) tehtävä? Eihän oksa voi itse yrittää liittyä puuhun. Oksan tehtävänä on ymmärtää, että se on täysin riippuvainen puusta. Oksan tulisi siis nauttia hyvän Viinitarhurin hellästä huolenpidosta ja Viinipuun tarjoamasta elämästä. 

Jeesuksen vertauksen mukaan – hämmentävää kyllä – oksa, joka on kaikessa puhdas rungon antien vastaanottaja, voi alkaa kuvitella tuottavansa jotain ilman runkoa. Ikään kuin ilmassa heiluvalla pienellä oksantyvellä olisi itsellään juuret, joilla se hankkisi maaperästä ravinnon. Sitten se voisi katsella omia hedelmiään tyytyväisenä ja ylpeillä niillä sekä rungolle että muille oksille. Jos oksa näin alkaisi tulla itseriittoiseksi, se menettäisi yhteytensä viinipuuhun ja tippuisi elottomana maahan.

Paavali jatkaa tätä samaa ajatusta kirjeessään galatalaisille. Hän puhuu ihmisille, jotka luulivat kristillisyyden olevan lainomaista kilvoittelua paremman hengellisen elämän toivossa (pitää tehdä sitä ja tätä jne.). Näille kristityille Kristus ei enää merkinnyt kaikkea, sekä alkua, että loppua koko hengellisessä elämässä, vaan he olivat keskittyneet omiin hengellisiin suorituksiin. He luulivat elävänsä Jumalalle mieliksi ponnistellessaan äärimmilleen Häntä miellyttääkseen. Paavalin tuomio heille oli juuri siksi varsin ankara ja tyly: ”Te olette joutuneet eroon Kristuksesta… (Gal. 5:4)” Miksi näin oli käynyt niin tosissaan yrittäville uskoville? Paavali kertoi heille syyn: ”… te olette langenneet pois armosta. (Gal. 5:4) ” He eivät siis enää olleetkaan lapsenomaisen luottavaisesti kiinni Viinipuussa, joka olisi tarjonnut heille vapaasti kaiken tarvittavan.

Tämä on Kristuksessa pysymisen ydinajatus: se on pysymistä armossa! Armossa pysyminen on sitä, että minä heikkona ja tarvitsevana kristittynä katson Jeesukseen, joka on minun kaikkeni. Hänen sovituskuolemansa kautta olen nyt päässyt Isän lapseksi ja tässä lapsen asemassa minulla on jo kaikki se, mitä voisin ikinä tarvita. Minä olen kiinni Viinipuussa ja tämä yhteys ravitsee minua päivittäin yli tarpeitteni. Minun ei tarvitse ponnistella ollakseni Jumalan lapsi, yhtä vähän minun tarvitsee ponnistella niiden antien tähden, jotka minä jo omistan olemalla Jeesuksessa.

Kristuksesta pois joutuminen on sitä, että aletaan kiinnittää huomiota enemmän omaan hengellisyyteen, omiin suorituksiin ja kilvoitteluun, kuin Kristukseen (katso myös Kol. 2:16–23). Kuinka suunnaton vaara tämä onkaan meille jokaiselle! Tällainen lainomainen kristitty ei ymmärrä, että Kristus itse on personoitu Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja Hänen lisäkseen ei ole mitään enempää. Meidän Taivaallinen Isämme joutuu meitä tässä tilassamme ollessamme viinitarhurin ominaisuudessa ”karistelemaan” ja meissä karisee pois kaikki turhat luulot mahdollisuuksistamme elää kristillistä elämää omien voimiemme avulla.

Armossa pysyvä kristitty katselee jatkuvasti ristiinnaulittua Kristusta. Hän tietää, että itse kaikkivaltias Jumala on antautunut ja murtunut siksi, jotta hänelle olisi jatkuva elämä ja yltäkylläisyys. Hän on kaikessa elämässä täydellisen riippuvainen Jeesuksesta. Jeesus on hänen syntiensä sovittaja, hänen omantuntonsa puhdistaja ja hänen kantamiensa hedelmien aikaansaaja!

kristuksessapysyminenIMG_6494

Ihmisen osuus ja Jumalan toiminta

Muutamia vuosia taaksepäin olin eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä. Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.

Jumala toimii, mutta…

Olemme varmasti kaikki valmiita sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista. Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa. Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden ulottuvissa.

Ihmisen osuus

Ihmisen osuus voi olla ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa, olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka kilvoittelee tosissaan.

Jumalan osuus

Voidaksemme vastata kysymykseen ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan. Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä – ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.

Fredrik Wislöffin kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla: ”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia iankaikkisesti!”

Jumalan armo ja Hänen lupaukset meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään ansaita.

Vedenjakajalla

Palaamme vielä hetkeksi pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:

Jumalan toiminta

+ ihmisen toiminta

= Raamatun mukainen hengellinen elämä

Me kipuilemme monesti joko näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.

Jumala joutuu monen nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu ratkaisevasti seuraavalla tavalla:

Jumalan toiminta =

Raamatun mukainen heng. elämä

   – ihmisen osuus

Muutimme yhtälöä matemaattisten sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme puute vaan sen olemassaolo!

Jumalan ja ihmisen suhde

Kuten jo äsken mainitsin, ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.

Jumalan armossa on se ongelma, että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä meistä pois.

Ihmisen osuus on luottaa Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton” jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!

Aiheeseen liittyviä Raamatunpaikkoja:

– Joh. 1: 11

– Hes. 36: 25-27

– Ef. 1: 3

– Ef. 1:11

– Fil. 2: 13

– 1. Tess. 5: 23

– 2. Tess. 1:11

– Tiit: 2: 11-12

– Room. 11: 36

– 2. Kor. 1: 20 

SAMSUNG CSC

Eiväthän minun syntini tule julki?

”Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen” (Joh. 8:3).

Monet meistä – ehkä jo pitkäänkin Jeesuksen seurassa olleet – pelkäämme, että jonain päivänä meidät heitetään tarkimmin salattujen syntiemme kanssa Jeesuksen ja ihmisten eteen. Pelkäämme, että salaiset syntimme, ne syntimme, joista emme ole vielä päässeet irti ja jotka repivät sieluamme joka päivä, tulevat kaikkien nähtäville ja tuomittaviksi. Ehkä sinullakin on sellaista pelkoa?

Haluamme monesti piilottaa Jeesukseltakin arimmat ja kipeimmät asiamme, syntimme ja epäonnistumisemme. Olemme kyllä kuulleet, että Hän tietää meidät läpikotaisin ja tiedämme, että Hän kolkuttaa sydämemme ovelle mutta saatamme kokea liiaksi huonommuutta ja häpeää. Voimme kuitenkin pelätä, että jos todella päästäisimme Hänet katsomaan sydämemme repaleisuutta, meidät torjuttaisiin.  Saati, mitä toiset kristityt ajattelisivat?

Tämä kertomuksen nainen heitettiin säälimättä Jeesuksen eteen. Hänellä ei ollut mitään puolusteltavaa, todistusaiheet olivat vääjäämättömiä. Hän ei voinut katsettaan nostaa vaan odotti jo tulevaa tuomiota. Fariseukset olivat nykyajan ihmisten tavoin valmiita kivittämään hänet, mutta mitä sanoisi Jeesus? Hän kirjoitti maahan, ehkä Jeremian kirjan sanoin (Jer. 17:13):”… jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet”  – saadakseen fanaattisen oikeaoppiset moralistit tuntemaan pistoksen sydämessään. Sitten Jeesus kysyi: ”Onko teistä kukaan synnitön?”

Vastakohtaisuudet eivät olisi voineet olla suurempia, joukon keskellä olisi täysin julkisyntinen ja ympärillä elämänsä Jumalalla pyhittäneet miehet. Ja Jeesus saa sanoillaan aikaan sen, että jokainen joutuu poistumaan paikalta synnin pistos sydämessään. Paitsi nainen, hän makaa Jeesuksen edessä vieläkin, alastomana ja vailla pakopaikkaa. Hän saa tuomion sijaan nähdä elävän, jumalallisen armon ja rakkauden. ”En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee.” Armolle ei tullut ehtoa vaan se armahti täydellisesti ihmisen, jolla ei ollut muuta tarjottavaa kuin suuret syntinsä. Uskon, että tämä ehdoton armo antoi naisen elämään aivan uuden suunnan. Niin kohtaamisessa Jeesuksen kanssa aina käy. Armon vaikuttama rakkaus Jeesukseen ja kevytmielinen suhde syntiin eivät sovi yhteen.

Minusta tuntuu siltä, että tuona hetkenä tuo syntinen nainen oli koko joukon autuain eli onnellisin. Ihmisten silmissä hän oli esimerkki pilalle menneestä elämästä, joka ei johtunut vain olosuhteista, vaan naisen omista valinnoista. Mutta itsessään puolustuskyvyttömänä hän sai kohdata Jumalan. Ja se on kristinuskon ”se juttu”.

Oletko pelännyt, että yhtenä päivänä sinun häpeällisimmät asenteesi, sanasi ja tekosi tulevat julki? Minä olen. Minulla on niin kipeitä epäonnistumisia, joista en voi syyttää ketään toista. Ja olen halunnut piilottaa syntejäni myös Jumalalta. Onneksi Jumala haluaa repiä kulissejamme alas, ei nöyryyttääkseen meitä vaan voidakseen armahtaa ja luoda uutta. Hän haluaa aukaista haavojamme ja valaista pimeitä kätköjämme, jottei meidän enää tarvitsisi elää pelossa ja häpeässä.

Haluaisin rohkaista jokaista meitä avaamaan sydämemme salaisimmatkin sopukat Jeesukselle. Antamaan ne Hänelle. Sitä parannuksenteko on. Uskallusta katsoa itseensä Jumalan Sanan peiliä vasten ja tulla köyhäksi. Ja uskallusta maata syntisenä Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän ei koskaan paina epäonnistunutta ja särkynyttä alaspäin tai vie meidän ihmisarvoamme. Hän tuntee jo valmiiksi meidät paremmin kuin tiedämmekään. Hän vuodattaa luokseen tulevalle niin syvähoitavaa armoa ja rakkautta, että pelot väistyvät. Voimme seistä ihmistenkin edessä silloin rohkeasti keskeneräisinä, koska Jumala on osoittanut meille hyväksyntänsä.

hand-3067236_1920

Kaksi ihmeellistä kutsua

”Tulkaa minun tyköni” (Matt. 11:28)

”Pysykää Minussa” (Joh. 15:4)

Yhä edelleen Jeesus kutsuu tulemaan Hänen luokseen kaikkia väsyneitä, särkyneitä, syntisiä, lain mitan täyttämättömiä, yhteyden ulkopuolelle heitettyjä, yksinäisiä ja hylättyjä ihmisiä. Hän kutsuu meitä tulemaan luokseen sellaisena kuin juuri tänään olemme, jotta Hän saisi antaa meille syntimme anteeksi, ottaa meidät lähelleen ja rakastaa meitä ehdoitta. Joka näin tulee Jeesuksen luokse, rakastuu tähän ihmeelliseen Vapahtajaan ja Antajaan.

Miksi rakkautemme vuosien myötä kylmenee ja uskomme heikkenee? Syynä on se, että olemme unohtaneet Jeesuksen toisen pyynnön. Se pyyntö osoitetaan niille, jotka ovat jo tulleet Hänen luokseen. Hän pyytää meitä jäämään luokseen. Itseasiassa Jeesus ei pyydä vain pysymään hänen luonaan, vaan Hänessä.

Jeesus kutsuu meitä kristittyjä siis mitä läheisimpään yhteyteen kanssaan. Sellaiseen yhteyteen, jossa Hän saa olla sama Vapahtaja, joka Hän oli meille uskomme alussa. Hän pyytää, että olisimme edelleen – jokaisena päivänämme – Hänen armonsa ja rakkautensa piirissä ja pysyisimme siinä.

Tässä on suuri salaisuus uskomme kasvuun ja syvempään hengelliseen elämään. Se ei löydy katsomalla itseemme tai itseämme parantelemalla, vaan luottamalla Jeesukseen aina ja kaikissa asioissa. Ilman Jeesusta me emme voi mitään, mutta Hänen kanssaan voimme kaiken.

sydanmetsa

Hyvä Paimen tuntee kipusi

Johanneksen evankeliumin luvussa 10 on erittäin hoitavaa ja lohdullista Jeesuksen opetusta. Sinun kannattaa lukea tämä.

Ensiksi Jeesus kertoo, että Hän hyvänä Paimenena tuntee jokaisen lampaansa. Hakiessaan lampaansa lammastarhasta Hän kutsuu jokaista nimeltä – paimen todella on nimennyt lampaansa. Lampaat kuulevat paimenensa äänen, koska se on tuttu, turvallinen ja lämmin.

Kutsuessaan lampaansa tarhasta ulos paimen tarkastaa jokaisen lampaansa kunnon erikseen. Samoin hän tekee tuodessaan lampaansa pitkän päivän jälkeen takaisin lammastarhaan. Hän tarkasti havainnoi lampaidensa terveyden, hyvinvoinnin ja tilan. Hän näkee, jos joku on ontuva, jos joku on väsynyt tai jos joku ei ole saanut riittävästä ravintoa. Paimen tietää senkin, että hänen lampaansa eivät pysty lepäämään ilman apua ja niin hän poistaa kiusaavia hyönteisiä näiden turkistaan – Hän tekee kaikkensa lampaidensa hyvinvoinnin eteen.

Jos kävisi niin, että paimen päivän päätteessä laskiessaan lampaidensa lukumäärää huomaisi, että yksi puuttuu laumasta, hän tulisi levottomaksi ja surulliseksi. Paimen jättäisi laumansa tarhaan ja lähtisi etsimään kadonnutta. Hän tietää, että lammas ei löytäisi takaisin kotiin vaan eksyneenä tärisisi jonkun kiven tai painauman takana. Paimen etsisi niin pitkään, kunnes löytäisi menettämänsä lampaan. Paimenen täytyisi kantaa lammas kotiin, koska tämä ei pelon ja erosta johtuvan ahdistuksen johdosta pystyisi kävelemään edes talutettuna.

Sitten Jeesus sanoo heti tämän jälkeen olevansa portti, josta lampaat menevät sisälle ja löytävät laitumen. Laidun edustaa sitä paikkaa missä lammas lepää, syö, on turvassa ja voi hyvin. Koetko sinä sellaista laitumella oloa? Jos et, niin tiedä, että Jeesus ja vain Jeesus on porttina hengelliseen hyvinvointiin ja lepoon.

Tässä on myös syvempi totuus: Jeesus on portti kaikkeen Jumalan tahtoon ja kaikkeen hengelliseen täyteyteen ja voittoon. Mikä ikinä onkaan ongelmamme tai puutteemme, meidän ei tarvitse etsiä vastausta mistään muualta. Saamme kulkea Jeesuksen luokse ja Hän avaa meille aina ja jatkuvasti taivaan rikkauksia. Tarkennan: Hän itse on nuo rikkaudet.

Jeesus tuntee tarkasti tämän hetkisen tilanteesi. Hän tuntee sinun kipusi ja puutteesi. Ja Hän sinun hyvänä paimenena on ottanut sinusta täydellisen vastuun. Olet siis turvassa!

lampaat