”… sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta” (Luuk. 1: 37).

Enkeli Gabrielin viimeiset sanat teini-ikäiselle Marialle pysäyttävät. Maria saa kuulla uutisen, joka menee korkealta ja kovaa yli hänen käsityskykynsä.

”Miten ja miksi”- kysymyksiin Gabriel antaa vastauksen ”sillä Jumala oikeastaan on aika sidottu toimissaan, Hänellä on vain rajattu valta ja Hän ehkä juuri jaksaa ponnistaa voimansa äärimmilleen Maria sinun kohdallasi tämän ilmoituksen toteuttamiseksi?”

No eihän Gabriel tietenkään niin sano. Hän sanoo sanat, joita Jeesuskin tuntui alleviivaavan alinomaa: ”Muistakaa, että teillä on Jumala, jolle ei mikään koskaan ikinä ole mahdotonta!”

Näiden sanojen äärellä minun Miksi -auringon peittävät vuoreni alkavat muuttua lämmöstä kutistuviksi lumikasoiksi.

Vaikka minulle olisi tänään ihan kaikki mahdotonta, vaikka olisin elämässäni kuin täi tervassa, Isälleni ei ole mitään hankaluutta nostaa, kantaa ja auttaa; yllättää ja kallistaa ilon kanisteria pääni yläpuolella.

Me kaikki ajaudumme joskus elämämme kanssa niin solmuun, ettei valoa ole näkyvissä. Pimeys uhittelee ja tahtoo puhkua pienen toivon kynttilän sammuksiin. Mutta vaikka liekki olisi mitattavissa erikoispienmittareilla, se saa voimansa toisesta maailmasta eikä siksi ole sammutettavissa.

Jumala voi. Jumala pystyy. Isäni kykenee. Hän haluaa ja jaksaa. Hän ei väsy, ei kyllästy, ei katso sinua karsaasti kuin perheen mustaa lammasta.

Ei hätää, sillä sinun Jumalallesi ei mikään ole mahdotonta!