Mistä saan uuden päämäärän?

”Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?” (Job 6:11)

Jobin kirja kertoo menestyvästä miehestä, joka joutuu yllättäen menettämään suuren omaisuutensa, lapsensa ja terveytensä. Hän jäi istumaan jätteiden päälle ja raapi itseään saviruukun palalla. Hänen ahdistuksensa oli niin suuri, että lohduttamaan tulleet ystävät tyrmistyivät hänet nähdessään ja olivat ensimmäiset seitsemän päivää sanattomia.

Kaiken kivun ja menetyksen keskellä Job kysyy osuvan kysymyksen: ”Mistä saan voimaa kestää nykyisyyttä ja mistä uuden päämäärän tulevalle elämälle?”

Kipeiden menetysten ja ahdistusten aikana ihminen ei jaksa enää nähdä tulevaan. Tai tulevaisuus on hänelle pelkkää samanlaista epätoivoa. Menneisyys ja menetykset repivät silloin ihmistä kuin raskaat painot pinnan alle. Kun vanhoja iloja ja päämääriä on kolhaistu eikä niiden mukaan voi enää elämäänsä jatkaa, mikä avuksi?

Raamattu kehottaa meitä katsomaan tulevaisuuteen toivorikkain mielin. Se on ajatuksena monelle sulaa hulluutta mutta ajatuksen takuumiehenä on itse Kaikkivaltias Jumala.

Jumala itse haluaa olla meidän päämäärämme ja voimamme. Hän haluaa olla meidän ensisijainen syymme elää ja herätä aina uuteen huomiseen.

Olet saattanut kokea järisyttäviä menetyksiä. Et koskaan tule saamaan takaisin kaikkea menettämääsi. Mutta saatat saada paljon enemmän. Jumala kutsuu kaiken menettäneitä jännittävään ja rikkaaseen suhteeseen kanssaan. Tulevaisuus Kristuksen kanssa on valoisa tulevaisuus.

mistasaanuudenpaamaaran

Mestarin vahvat kädet

”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.” (1. Kor. 15:10)

Kun Kristus kutsuu meitä pelastukseen ja taivaaseen, Hän samalla antaa meille kullekin oman tehtävän. Meitä muokataan joka päivä sen vision mukaan, joka Jumalalla on meidän elämästämme.

Ajattelen taas saviastiaa valajan pöydällä ja vertaan sitä omaan elämääni. Miten kipeästi Hänen sormensa ovatkaan tunkeutuneet kovaan ja heikosti muovattavaan elämääni. Miten yhä uudestaan Hän on päättäväisesti pitänyt minua työpöydällään ja antanut käsiensä koko olemustaan myöten muotoilla minua. Ja kuinka nuo kädet ovatkaan osanneet koskea niihin kohtiin, jotka olisin toivonut Hänen jättävän huomaamatta.

Monesti olen taas tuntenut Mestarini hellää ja toivorikasta kosketusta. Juuri kun olen ollut taipua rajuista työstöistä vinoon, Hän onkin huomaavaisesti tukenut ja kantanut.

Ja mikä kuumuus Hänen uunissaan onkaan ollut. Olen luullut tekeväni kuolemaa mutta Mestarini on katsellut lasin takaa hymyillen. Olen ollut mielestäni valmis monta kertaa vain huomatakseni, että astiani ei ole kestänyt käyttötarkoitustaan. Olen mennyt rikki lukemattomia kertoja ja ollut valajani pöydällä yhä uudelleen.

Luulen, että tämä elämäni Jeesuksen seurassa jatkuu tällä samalla kaavalla loppuun saakka. Olen ollut huomaavinani, että jokaisen työstön ja jokaisen uunin kuumuuden jälkeen minuun lasketaan jotakin enemmän. Onko se juuri armoa?

Paavali totesi omasta elämästään, että Jumalan armo oli saanut työstää Hänen elämäänsä ja seurauksen tiedämme. Voi, jospa näkisimme meidän elämämme Jumalan silmin! Ehkä silloin uunin kuumuudessa tai Valajan kovaotteisessa käsittelyssä tietäisimme, miten meitä muovataan suurella rakkaudella.

Onko Jumalalla kiire valmistaa astioita, joista Hänen suunnaton armonsa säteilee kärsivälle maailmalle?

krys-alex-478511-unsplash

Siis miksi keskeneräisyyttä?

”Minä panen nämä kansat teille koetukseksi nähdäkseni, kuljetteko te isienne lailla minun tietäni minun käskyjäni noudattaen. Siksi Herra ei kiirehtinyt tuhoamaan näitä kansoja, vaan antoi niiden jäädä paikoilleen, ja siksi hän ei ollut myöskään antanut niitä Joosuan käsiin.” (Tuom. 2: 22,23)

Jumala oli luvannut Kanaanin maan israelilaisille. Joosua oli Jumalan valitsema johtaja maan valloittamiseen. Jumala selkeästi lupasi antaa koko maan hänelle ja kansalle ja kukistaa viholliset heidän edestään (Joos. 1:3).

Joosuan kirjan alkua käytetään monesti sen osoittamiseksi, että me kristityt voimme elää jatkuvasti voitokkaasti vaikeuksitta piittaamatta, jos luotamme Jumalan lupauksiin riittävästi. Meille sanotaan, että jos osaamme olla oikeanlaisia ja uskoa oikealla tavalla, meidän ei tarvitse kokea tappiota tai kärsimystä.

Mutta Joosua ei nähnyt elinaikanaan Jumalan lupausten kokomittaista täyttymystä. Vuosikymmenten jälkeen maata oli vallattu mutta hyvin paljon jäi myös valtaamatta. Viholliskansoja jäi jäljelle israelilaisten ahdistukseksi. Puuttuiko Joosualta siis uskoa vai mistä on kyse?

Jumala on lopulta aina salattu Jumala. Joosuan ja israelilaisten kohdalla Jumala päätti jättää vihollisia jäljelle – niillä oli oma salattu tehtävänsä Jumalan ja kansan välisessä suhteessa.

Tästä pääsemme meihin ja omaan keskeneräisyyteemme. Omistamme kyllä mitä suurimmat lupaukset ja olemme voittajia. Mutta samaan aikaan joudumme kokemaan monenlaisia ahdistuksia. Viholliset saattavat vainota meitä sisältä ja ulkoa. Kun näin on, ehkä kyse ei olekaan meidän uskomme heikkoudesta, vaan salatusta rakastavasta Jumalasta.

Voi olla, että me tarvitsemme meidän tämän päivän haasteemme. Jumala voi kyllä vastata rukouksiimme ja poistaa kipeät asiat. Mutta jos Hän ei niin tee, niillä saattaa olla elämässämme enemmän tarkoitusta kuin arvaamme.

DSC08474_keskenerainen

Tie tyytyväisyyteen

”Ottakaa minun ikeeni hartioillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11: 29)

Jaetta aikaisemmin Jeesus kutsuu luokseen kaikkia väsyneitä ja epäonnistuneita ja lupaa pitää heistä huolen. Sitten Jeesus paljastaa pysyvän tyytyväisyyden salaisuuden: elämän Jumalan tahdon alaisuudessa.

Ies oli puinen rakennelma, joka sovitettiin kahden vierekkäisen härän niskaan. Härät vetivät kuormaa yhdessä, rintarinnan. Jeesus siis kutsuu meitä, ei vain tulemaan luokseen, vaan elämään elämää yhdessä Hänen kanssaan. Hän kutsuu meitä luovuttamaan elämme Hänelle ja elämään sitä elämää, jossa Hän saa määrätä suunnan.

Tällaista elämää emme luontaisesti valitsisi. Me haluaisimme kulkea omaan suuntaamme; omat ikeemme tuntuvat sopivimmalta. Joka suostuu kokeilemaan Jeesuksen iestä, huomaa sen tuntuvan todella hyvältä ja kevyeltä.

Jotta voisimme antaa elämämme Jumalan ohjattavaksi, täytyy tapahtua kaksi asiaa. Ensinnäkin omat suuntamme alkavat näyttää umpikujilta. Jumala tekee työtään elämässämme, jotta uskaltaisimme luovuttaa langat Hänelle. Toisekseen Pyhä Henki tahtoo osoittaa meille niin syvää Kristuksen rakkautta, että tahdomme enemmän kuin mitään elää Jeesuksen lähellä.

Tie tyytyväisyyteen käy siis tyytymättömyyden kautta. Entinen elämä saattaa kokea konkurssin. Haluamme elämällemme uutta suuntaa ja armo vetää meitä kohti Kristuksen iestä. Jumalan tahdolle uhrattu elämä on vapaata ja mielekästä. Se on seikkailua Vapahtajan seurassa.

wood-farm-transport-horn-livestock-furniture-768648-pxhere.com

Jumalan rakkaus antaa turvan ja tarkoituksen

Tienviittojen etsiminen elämään on lopulta hyvin iso asia. Varsinkin ne, jotka perustavat valinnat, joita sisimmässämme teemme, saattavat vaikuttaa kovin laajasti ja pitkäkestoisesti – lähes huomaamatta. Kristittyä helpottaa tietoisuus Jumalan armosta ja rakkaudesta. Toisaalta ymmärrämme, että meidät on kutsuttu välittämään sitä myös eteenpäin. Silloin huomio kiinnittyy armon lisäksi siihen, miten elämme uskoa todeksi. Jokainen kristitty on kutsuttu rakastamaan. Armo siis antaa vahvan perustuksen, mutta myös kutsuu palveluun. Se ei kutsu meitä itsekkyyteen vaan myös vastuuseen läheisistämme – rakastamaan ja palvelemaan. Uskon, että ihminen, joka ottaa asian molemmat puolet todesta voi saada erityisen siunauksen elämäänsä.

Tästä nouseva yksi iso kysymys on, että miten armo ja vastuu sopivat yhteen. Miten voi olla yhtä aikaa mahdollista, että Jumala armahtaa meidät sulasta rakkaudesta, mutta silti meillä on vastuu siitä miten elämme? Eräs selventävä vastaus tähän on Efesolaiskirjeessä. ”Sillä armosta te olette pelastetut, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme” ( Ef. 2: 8-10).

Tässä siis kerrotaan ensin, että pelastus tulee yksin armosta, Jumalan lahjana. Mielestäni tämä on todella kristinuskon aivan keskeinen ydinasia. Jeesus Kristus on ristillä sovittanut kaikki meidän syntimme ja jopa laiminlyöntimmekin. Siksi jokainen Häneen sydämestään turvautuva ihminen saa Jumalan edessä kaikki syntinsä anteeksi. Jeesus on myös ylösnoussut ja voi nyt täydellisesti pelastaa hänen kauttaan Jumalan yhteyteen tulevat ihmiset. ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13). Näin pelastus tulee todella sulasta armosta, uskon kautta Jeesukseen. Sataprosenttisesti. (Hebr. 7:25)

Tutkimamme Efesolaiskirjeen kohta kuitenkin jatkaa kertomalla, että Jumalalla on valmistettuna hyvät teot meitä varten, että me niissä vaeltaisimme. Tai kuten uudempi käännös sanoo: ”Joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Nuo ilmaisut kyllä selvästikin kuvaavat myös meidän toiminastaamme. Itse asiassa kerrotaan, että meidät on suorastaan luotu hyviä töitä varten. On siis ihmisessä jotain hyvin olemuksellista, että hänet on todella kutsuttu palvelemaan ja rakastamaan. Mutta nyt on tärkeää tarkata: Mistä teoista puhutaan ja mistä ei? Nyt ei nimittäin ole kysymys lainteoista. Juurihan edellisessä lauseessa sanottiin, ettei pelastus ole teoista. No mistä sitten nyt on kysymys? Uskon, että nyt on kyse jo yksin armosta pelastetun ihmisen teoista.

Se on siis armoa armon päälle. Sitä, että pelastuksen valtavan lahjan lisäksi, Jumala, joka rakastaa meitä, tahtoo antaa meille hyvää ja siunata meitä armahdettuja jo tässäkin ajassa. Hän tahtoo selvästikin antaa elämäämme tarkoituksen ja sisällön. Koska Jumala on meidät luonut, hän tietää, että me tarvitsemme sitä. On tärkeää, että voimme kokea elämämme arvokkaaksi ja mielekkääksi. Ihminen, joka etsii vain omaa hyväänsä, jää paljosta paitsi. Ihminen, joka oppii rakastamaan ja antamaan, huomaa, että hänen elämänsä on arvokasta; sillä on sisältö ja tarkoitus. Aito parannus on pohjimmiltaan ihana lahja.

Siksi Jumala on valmistanut meille mahdollisuuden elää elämämme tarkoitusta todeksi jo tässäkin ajassa. Jokainen kristitty on kutsuttu rakastamaan. (Joh. 15:12) Ja jokaiselle on myös varattu mahdollisuuksia siihen. Suorastaan ”valmistetut teot”. Tämä on yhtä sataprosenttisesti sulaa armoa kuin ensimmäinenkin sata prosenttia. Kaiken lisäksi tulee vielä kolmas sata prosenttia kerran taivaassa, kun ihminen saa jopa palkan kaikesta siitä hyvästä, minkä hän on saanut täällä armosta tehdä (Joh. 5: 28-29). Aina kun sinä osoitat aitoa rakkautta, se huomataan (Matt. 25: 34-40).

Näin Hän antaa yhtä aikaa sekä suuren lohdutuksen että motivaation. Heikkouden vallassa ja epäonnistuneena saamme lujan turvan armon kalliolta – ja silloin, kun voimaa on, saamme hyvän syyn ja motiivin palvella ja rakastaa.  Jos olet epävarma, oletko ja armon tiellä, voit aivan yksinkertaisessa rukouksessa kutsua Vapahtajaa sydämeesi, antamaan kaikki syntisi anteeksi sekä myös auttamaan omien lahjojesi ja mahdollisuuksiesi löytämisessä. Hän rakastaa sinua ja tahtoo varmasti antaa sitä mikä hyvää on. (Matt. 7: 7-11, Luuk. 11: 9-13). Rukoile siis ihmeessä, saatat yllättyä!

Se meidän kaikkien kuitenkin on aina syytä muistaa, että kun kaikki 300 prosenttia (pelastus – elämän mahdollisuudet täällä – hyvä osa taivaassa) on sulaa armoa, kunnia ja kiitos kuuluvat kokonaan Jumalalle!

Petri Välimäki
www.petrivalimaki.com
Perheniemen evankelisen opiston vararehtori
Mission Europen evankelista

pisarat