Tätä seuraava blogitekstiä en haluaisi kirjoittaa. Kaiken mitä seuraavaksi sanon, sanon ennen kaikkea itselleni. Ja pyydän jo valmiiksi anteeksi, en halua loukata ketään.
Jumala tulee punnitsemaan meidät julistajat, seurakunnat ja kristilliset järjestöt. Hän kysyy meiltä, olemmeko täyttäneet sen tehtävän, jonka Hän on meille antanut? Olemmeko pitäneet Jumalan Sanaa esillä niin, että julistuksemme piiriin ovat voineet tulla aivan pienimmätkin ja eksyneet lampaat? Olemmeko osanneet julistaa oikein lakia itsevarmoille ja liian vahvoille ja suloista evankeliumia särkyneille? Olemmeko käyttäneet lahjamme, varamme ja aikamme oikein? Onko meidän sydämen näkymme ja toimintaamme ajava sisäinen polte ollut sama kuin Kristuksella?
Ennen kuin jatkan, haluan selventää. Tunnen paljon ihania pastoreita vapaista suunnista. Samoin tunnen eri järjestöissä olevia suunnattoman hienoja työntekijöitä ja johtajia. Kunnioitan heitä ja heidän työtään. He antavat itsestään enemmän kuin oikeasti jaksaisivat ja taistelevat laumansa puolesta kovien taakkojen alla.
Mutta oman sieluni lävistävä kysymys kuuluu: miksi seurakuntiemme ja järjestöjemme ulkopuolella on tuhansia ellei kymmeniä tuhansia kärsiviä Jumalan omia? Miksi ulkopuolella on lukematon määrä nälkäisiä lampaita, jotka odottavat vuodesta toiseen, että joku ruokkisi heitä ja johdattaisi heidät lauman luokse? Tiedän, että se on Hyvän Paimenen itsensä tehtävä. Mutta mitä varten sinut ja minut on kutsuttu hengelliseen työhön? Eikö meidän kuuluisi olla Kristuksen asialla? Vastaan äskeiseen kysymykseeni: Olemme epäonnistuneet. Ei meiltä puutu varoja, ei rakennuksia eikä teologista tietämistä. Emme kaipaa lisää viihdyttäjiä ulkomailta emmekä maailmasta otettuja sisäänheittoleikkejä.
Me tarvitsemme riisuutua oman edun tavoittelustamme, kilpailusta toistemme kustannuksella ja luopua hengellisestä pätevyydestämme. Me tarvitsemme nähdä miten sokeita ja köyhiä olemme itsessämme (Ilm. 3:17). Emme tarvitse mitään niin paljoa kuin Kristukselta saatua silmävoidetta ja tulessa puhdistettua kultaa.
Jatkuvasti nousee uusia järjestöjä ja uusia oppeja sekä opettajia. Kristillinen kenttä ei ole ollut ehkä koskaan niin sekava kuin tänään. Vilpitön ja etsivä kristitty ei enää aina tiedä ketä uskoa ja mihin mennä. Kenen on syy? Valheopettajien ja eksyttäjien? Se on helppo vastaus. Kipeämpää on kysyä: olenko minä pitänyt esillä Jumalan Sanaa Hengen voimassa? Onko julistukseni ollut sellaista, että se on osoittanut kuulijoille Jumalan Karitsaa, Elämän Leipää? Olenko ruokkinut Jumalan kansaa niin, ettei sen olisi tarvinnut nääntyneenä lähteä väärien paimenten mukaan? Minä olen osoittautunut tässä köykäiseksi, miten on sinun laitasi?
