Syntiä suurempi Jumala

”Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet. Minä johdatan häntä ja annan lohdutuksen hänelle ja hänen surevilleen” (Jes. 57:18).

Jumala näkee elämämme tarkasti. Hän tuntee epäuskomme, heikkoutemme ja kapinamme. Hän tietää kaiken sen pimeyden, jota kannamme sisällämme mutta yritämme piilottaa toisilta.

Kun Jumala sanoo näkevänsä ”hänen tiensä”, Hän tarkoittaa tietä, joka vie tuhoon. Jumala näkee ihmisen kurjuuden, huonoon parannuksen teon ja onnettoman kyvyn muuttaa suuntaansa.

Jumala lupaa parantaa sen, jonka sisin on tyhjä ja elämän täyttävät korvikkeet. Jesajan kirjan jakeen kuuluisi mennä näin: ”Minä olen nähnyt hänen tiensä, ja Minä hylkään hänet.” Sen sijaan Jumala ilmoittautuu pelastajaksi.

Jumala vakuuttaa kykenevänsä lohduttamaan synnin särkemää ihmistä. Hän osaa johdattaa väsyneen takaisin lepoon.

Kun Jumala yllyttää syntiin?

”Laskettuaan kansan Daavid sai piston sydämeensä. Hän sanoi Herralle: `Minä olen tehnyt hyvin suuren synnin tässä asiassa. Anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt hyvin tyhmästi´” (2. Sam. 24:10).

Lainaamani luvun alussa mainitaan, että Jumala yllytti Daavidia tekoon, jota Daavid myöhemmin syvästi katui. Aikakirjojen maininta asiasta tekee tulkinnan vieläkin haastavammmaksi: ”Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun (1. Aik. 21:1).

Mikä väenlaskussa oli niin väärää, että jopa jumalaton sotapäällikkö Jooab kauhistui kuninkaan kaskyä (1. Aik. 21:3)? Käskyn taustalla oli sekä kuninkaan että kansan kohonnut itseluottamus. Kun viholliskansat oli kukistettu ja valtakunta oli kohonnut korkealle, kansa alkoi luottaa Jumalan sijaan omaan voimaansa. Silloin sekä kuningas että kansa syyllistyivät itseasiassa epäjumalanpalvelukseen.

Saatana ei ole Jumalan kanssa tasavahva vastustaja. Raamatun kertomusten eroavaisuus alleviivaa sitä todellisuutta, että Jumala määrää kaikkea. Tässä tapauksessa Saatanan toiminta joutui palvelemaan Jumalan päämääriä. Niin on aina.

Jumala salli Daavidin langeta syntiin, jotta hän sekä kansa turvautuisivat jälleen armoon. Eli Häneen.

Miten paljon minullakin on vaarana muodostaa epäjumalia niistä asioista, jotka tuovat elämääni turvaa ja iloa? Jos turvaudun Jumalan siunauksiin enemmän kuin siunausten antajaan, olen upottavalla maaperällä.

Joskus Jumala sallii ikävien asioiden puhaltaa elämäämme, jotta Hän pääsisi takaisin sydämemme valtiaaksi. Kaiken takana on Rakkaus.

Synnin seuraukset

”Kun kaikki tämä kohtaa sinua, siunaus niin kuin kirouskin, jotka minä olen asettanut sinun eteesi, niin silloin sinä menet itseesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkottanut” (5. Moos. 30:1).

Synti on tuhovoima. Kun minä toimin vastoin Raamatun elämää suojelevia ohjeita, rikon sekä itseäni että usein myös toisia ihmisiä.

Israel joutui syntiensä tähden pakkosiirtolaisuuteen. Myös kristitty joutuu usein kantamaan syntiensä seurauksia. Jumalan käskyjen rikkominen saattaa johtaa ihmissuhteiden rikkoutumiseen ja monenlaiseen kurjuuteen.

Mutta Jumala kuulee erityisen tarkkaavaisesti syntiensä tähden särkyneen ihmisen huokauksia. Siellä missä yksi ihminen menee itseensä ja ottaa vastuun elämästään, siellä armo on jo kääntämässä uutta sivua.

Synti voi todella rikkoa elämän. Mutta armo on syntiä suurempi todellisuus. Ei ole olemassa syvyyttä eikä etäisyyttä, josta Jumala ei lapsiaan pelastaisi. Särkyneellä on lupaus elämästä ja yltäkylläisyydestä.

Synti on saattanut särkeä menneisyyden mutta armo voi lahjoittaa mennyttä rikkaamman elämän Vapahtajan seurassa.

Suolan makuiset kyyneleet

”Te olette maan suola. Mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei kelpaa enää mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 5:13).

Jeesuksen aikaan suola saatiin Kuolleesta merestä. Jalostamattossa muodossa se sisälsi epäpuhtauksia, jotka tekivät suolan kelvottomaksi.

Jeesus ei jossittele vaan julistaa, että kristityt ovat maan suola. Kristityt omistavat Kristuksen, joka tuntuu, näkyy ja kuuluu arjessa itselle ja toisille.

Uskonyhteys tulisi olla kiinteä ja alati uudistuva. Synti pyrkii soluttautumaan elämäämme niin, että alamme helliä sitä. Silloin vaarana on paatumus ja maun menettäminen.

Suolan tulisi pysyä terveenä. Kyyneleet ovat suolaisuuden kanava; kyyneleet eivät menetä makuaan. Kyyneleet ovat tarpeellinen parannuksen lahja. Kun näemme oman syntisyytemme, puolinaisuutemme ja kovuutemme, saamme itkeä asenteitamme Jumalan edessä.

Kyyneleet ovat suolaisia. Jos ne olisivat makeita, ne julistaisivat helppoa elämää. Kirpeän suolaisina ne lohduttavat meitä sillä tietoisuudella, että hengellistä elämää ei ole ilman kipua. Eikä epäonnistumista.

Non-stop taistelu

”Palattuaan Joosuan luo he sanoivat hänelle: `Älköön koko kansa lähtekö sinne ylös. Menköön kaksi- tai kolmetuhatta miestä. He kyllä kukistavat Ain. Älä vaivaa sinne koko kansaa, sillä ailaisia on vähän.´” (Joos. 7:3)

Taistelu Aita vastaan on esikuva kristityn taistelusta omaa syntistä luontoa, lihaa vastaan. Saatamme ajatella, että eihän se kummoinen taistelu ole ja juuri siitä syystä emme kiinnitä asiaan sen vaatimaa huomiota. Sen tähden saatamme kokea meitä yllättäviä tappiota.

Jokaisessa kristityssä on jäljellä vanha luonto tai liha, joka vetää meitä jatkuvasti syntiin ja eroon Jumalasta. Jos unohdamme tai kiellämme tämän Raamatussa selvästi esiin tulevan todellisuuden, olemme aseettomina Ain edustalla.

Tätä taistelua käydään kyllä voitosta käsin. Mutta jos emme ole tietoisia taistelun luonteesta, häviämme toistuvasti.

Vanha luontomme on synnin ystävä. Se haluaa viekoitella meitä antamaan pikkusormen asioille, jotka ovat harmaata aluetta: ”Kyllähän minulla on oikeus olla tässä tilanteessa katkera”, ”eihän yksi pieni juoru nyt niin vakavaa ole”, ”voinhan tässä tyhjyydessäni hieman vilkaista tuhmia nettisivuja”.

Aakan -niminen mies kätki syntinsä syvälle maahan. Vaikka se oli ihmisiltä piilossa, Jumala kuitenkin näki sen. Se oli Ain tappion siemen.

Miten taistelemme syntistä luontoamme vastaan? Tärkeintä on tunnustaa, että meillä on jatkuvasti vaarallinen vastustaja. Sitä vastaan emme pärjää omahyväisesti luulotellen, että olemme päässeet asemaan, josta emme voi langeta

Ymmärtäessämme vastustajan vaarallisuuden, havahdumme tarpeellemme saada apua. Mistä sen löydämme? Herralta Jeesukselta Kristukselta. Hänelle saamme joka päivä kertoa pienet ja suuret syntimme – se on totuudessa elämistä. Saamme tehdä parannusta asioista, jotka eivät ole oikein. Meidän on hyvä korjata vääriä tapojamme. Ja antaa Jeesuksen korjattavaksi ne asiat, joiden edessä olemme voimattomia.