Pölyhuiskat ja mattopiiskat

”Ei tietenkään, Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä?” (Room. 6:2)

Paavalia syytettiin toistuvasti liian leveästä armosta. Hän ei suostunut laittamaan Jumalan armolle ihmisehtoja ja siitä syystä hän sai vastustajia, jotka väittivät Paavalin julistaman armon tuovan mukanaan synnin puolustelemista ja suosimista.

Paavali vastasi syytöksiin opettamalla, että vain todellinen ja rajoittamaton Jumalan armo toimii kristityn elämässä pyhittävänä voimana. Hän kirjoitti, että kristitty ei voi elää sopusoinnussa ja hyvillä mielin synnin kanssa, siis harjoittaa tietoisesti synnin tekemistä. Mitä hän tarkoitti?

Kristitty taistelee syntejään vastaan ja haluaa päästä niistä eroon siksi, että Kristus on muuttanut asumaan hänen sydämeensä. Jeesuksella on kädessään imuri ja pölyhuiska ja hän tunnollisen perheenäidin/ -isän tavoin siivoaa asuntoaan kaikesta liasta.

Joskus Jeesus myös vie matot pihalle ja ottaa mattopiiskan käyttöönsä. Hän päättäväisesti tamppaa mattojamme, jotta niistä irtoaisi meitä ahdistavaa ja satuttavaa likaa irti. Tästä Raamattu opettaa, että rakastava Jumala kurittaa meitä meidän pyhityksen vuoksi (esim Hebr. 12:10).

Vaikka Jeesuksella riittää joka päivä siivoamista meidän kanssa, Hän ei koskaan lannistu eikä luovuta. Hän ei heitä siivousvälineitään nurkkaan ja jätä meitä painimaan itse pölyjemme kanssa.

Paitsi eräänä päivänä. Silloin Jeesus tulee hakemaan meitä taivaaseen – silloin saavat pölyhuiskat ja mattopiiskat jäädä toimettomiksi.

Tottelemattomuus ja armo

”Kun Herra asetti heille tuomareita, Herra oli kunkin tuomarin kanssa ja pelasti israelilaiset heidän vihollistensa käsistä niin kauaksi aikaa kun tuomari eli , sillä Herran kävi sääliksi, kun he voihkivat sortajiensa ja ahdistajiensa vuoksi.” (Tuom. 2:18)

Tuomarin kirja on kertomus Jumalan kansan jatkuvasta tottelemattomuudesta, synnistä, Jumalalle selän kääntämisestä ja toisaalta Jumalan säälivästä rakkaudesta ja armon riittävyydestä.

Tuomarien kirja käsittää n. 350 v. ajanjakson Joosuan kuolemasta Saulin hallituskauteen asti. Tuona aikana Israelin kansa eli luvatussa maassa mutta oli sekasorron tilassa. Nopeasti oli unohtunut Mooseksen ja Joosuan opetukset elämästä Jumalan yhteydessä – jokainen teki sitä, mikä itsestä tuntui parhaalta. Ja kun kansa unohti Jumalan, siitä seurasi kärsimystä.

Tuomarien kirjassa kuvataan seitsemän luopumusta ja seitsemän Jumalan armollista väliintuloa tuomarien välityksellä. Aina kun kansa koki joutuvansa ahtaalle, se huusi lopulta Jumalan puoleen. Ja joka kerta Jumala kuuli kansaa ja herätti sille voimallisen tuomarin auttamaan.

Tuomarien kirjassa kuvataan Jumalan säälivä rakkaus tottelemattomia ihmisiä kohtaan. On totta, että monesti me aiheutamme kärsimyksemme omilla valinnoillamme. Rikomme Jumalan Raamatussa ilmoitetun tahdon, käännämme Hänelle selkämme ja sen seurauksena joudumme mitä moninaisimpiin ongelmiin.

Mutta Jumalan armo on suurempi. Siellä missä yksikin ihminen huutaa hädissään Jumalaa apuun, Jumala kuulee ja Hänen myötätuntoinen sydämensä ei voi olla auttamatta.

Jumala on aina lähellä lapsiaan. Hän haluaa jatkuvasti pitää huolta meistäkin, jotka käännämme Hänelle selkämme. Hän lupaa, ettei elämämme voi mennä niin solmuun, ettei Hän haluaisi ja kykenisi auttamaan.

Jumala osoitti Tuomarien aikaan tottelemattomalle kansalleen anteeksiantamustaan ja sitoumustaan yhä uudelleen ja uudelleen. Meillä on sama Jumala tänään. Hän on aina vain yhden huokaisun päässä.

Jumalasta syntynyt ei tee syntiä?

”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3: 9)

Monet kristityt ahdistuvat näistä Johanneksen sanoista. He kokevat elämässään kovaa taistelua syntiä vastaan vaikka samaan aikaan Johannes vakuuttaa, ettei Jumalasta syntynyt voi tehdä syntiä. Kumotaanko tässä armo? Mistä on kysymys?

Tärkeää on ensin huomata, ettei Johannes kirjoita kristityille, jotka kipuilevat lankeamisiaan ja heikkoa uskonelämäänsä. Hän kirjoittaa kristityille, jotka ovat vaarassa hyväksyä synnin tekemisen normaaliksi ja hyväksi tavaksi.

Johannes käyttää sanoissaan sellaista verbimuotoa, joka tarkoittaa jatkuvaa synnin tekemistä. Se ei Johanneksen mukaan ole mahdollista, sillä Jumalan siemen, eli Hänen Henkensä asuu kristityssä ja käy taistelua syntiä vastaan.

Kristityn taistelu syntiä vastaan jatkuu taivaan rajalle saakka. Ja siinä taistelussa myös monesti epäonnistutaan. Syyllisyys ja häpeä saattavat saada aikaan sen, että kristitty masentuu ja luopuu luottamuksestaan Jeesukseen Kristukseen. Siksi Johannes haluaa vahvistaa meitä lupaamalla, että meissä asuva Kristus toteuttaa meissä Jumalan tahtoa.

Kristityn tulee aina uudestaan kuulla se ilosanoma, että hän on syntynyt Jumalasta. Meissä oleva uusi luonto taistelee vanhaa vastaan. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on herättää meidän omaatuntoamme aina silloin, kun se on paatumassa ja luovuttamassa.

Armo on ytimessä siis Johanneksenkin sanomassa.

Evankeliumi on verenpunainen

”Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.” (Hebr. 9: 22)

Jumala on yhtäaikaa sekä täynnä rakkautta että pyhyyttä. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Hän vihaa syntiä. Jumala ei voi oikeudenmukaisuutensa tähden katsoa meidän syntejämme sormiensa läpi; synti vaatii rangaistuksen.

Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on siksi rangaistuksen alainen. Jos Jumala olisi vain pyhä, Hän olisi pyyhkäissyt koko ihmiskunnan kadotukseen. Mutta Hänen rakkautensa vaati Häntä etsimään toista ratkaisua.

Jumala tuli ihmiseksi 2000 vuotta sitten. Hän itse kärsi syntiemme rangaistuksen; Jumala vuoti verta ja kuoli. Hänen verensä vuoti meidän syntiemme tähden ja nyt synti on saanut rangaistuksen.

Raamattu käyttää synti -sanasta joskus yksikkömuotoa, joskus siitä puhutaan monikossa. Yksikkömuoto tarkoittaa sitä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kärsi kuolemallaan rangaistuksen kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Hän tuhosi synnin rikkovan vaikutuksen ihmisten ja Jumalan väliltä.

Evankeliumi on verenpunainen. Se maksoi Jumalalle enemmän kuin voimme koskaan käsittää. Siksi armo ei ole koskaan halpaa. Me saamme todella uskoa kaikki syntimme anteeksi.

Synti varastaa luottamuksen

”Varokaa veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta. Kehottakaa sen sijaan toisianne joka päivä niin kauan kuin sanotaan `Tänä päivänä, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi.” (Hebr. 3:12-13)

Kaksi asiaa on yhtäaikaisesti totta jokaisen kristityn elämässä. Ensinnäkin me olemme syntisiä ja teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja tekemättä jättämisin. Toisekseen meidät on pelastettu Jumalan vihasta ja kadostustuomiosta ja olemme Jumalan lapsia ja matkalla kohti taivasta.

Kristitty elää siis aikamoisessa jännitteessä. Hän haluaa toisaalta elää elämäänsä Jumalan hyvän tahdon mukaan ja toisaalta hän kokee yhä toistuvaa vetoa syntiin.

Vaikka olemme syntisiä, emme saisi kuitenkaan koskaan puolustella syntejämme tai hyväksyä niitä muitta mutkitta elämäämme. Synti nimittäin sokaisee hengelliset silmämme ja paaduttaa meidät, eli tekee meidät ennen pitkää välinpitämättömiksi Jumalaa kohtaan.

Synti yrittää erottaa meidät Kristuksesta. Siksi me tarvitsemme jatkuvasti toistemme apua ja tukea. Me tarvitsemme alinomaa sitä muistutusta, että Kristus on sovittanut meidän kaikki syntimme. Ja joskus me tarvitsemme itse kukin myös rehellisiä, varoittavia sanoja ihmisiltä, jotka rakastavat meitä. Omille toimilleen kun sokeutuu niin helposti.

Paatumisen vastakohtana on välitön ja rehellinen turvautuminen Jeesukseen. Hänelle me saamme puolustelematta kertoa kaikki syntimme. Menneet synnit saamme uskoa anteeksiannetuiksi ja tulevaisuuden saamme jättää Hänen kannettavakseen.