Kelvoton herätyksen välikappale

”Monet sen kaupungin samarialaisista uskoivat Jeesukseen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: `Hän kertoi kaiken, mitä olen tehnyt´” (Joh. 4: 39).

Sykarissa asui nainen, joka oli niin huonossa maineessa, ettei voinut näyttää naamaansa julkisilla paikoilla. Pilkkapuheet ja ivalliset katseet viilsivät hunnun läpi jo kaukaa.

Tällä naisella elämä oli mennyt ihan pieleen. Ehkä osin olosuhteiden pakosta, osin sisältä syntyneistä pakottavista tarpeista.

Kun Jeesus tahtoi välittää evankeliumin vapauttavaa sanomaa samarialaisille, Hän valitsi aseekseen juuri tämän naisen. Naisen, joka oli ihmissuhteissa epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Kuka meistä olisi valinnut samoin?

Jeesus suostui kulkemaan Sykariin päivän paahteisimpaan hetkeen kohdatakseen tämän häpeän vangitseman ihmisraunion. Jeesuksen avustuksella nainen sai avata vuosien häpeän patonsa ja yhden armon kokeneen ihmisen sielusta riitti elävää vettä koko kylälle!

”Hän kertoi kaiken, mitä olen tehnyt!” Todistusvoima oli valtava. Ihmiset hämmästelivät sitä muutosta, mitä nurkissä lymyilevälle naiselle oli tapahtunyt: tämä pystyi kertomaan elämänsä särkymisistä kiihkeän palavasti. Jeesuksen rakkaus oli tehnyt hetkessä muutoksen.

Vuosia myöhemmin Filippos toi Samariaan vielä suuremman herätyksen. Minä olen aika varma, että tämä Sykarin kaivon nainen oli sen liikehdinnän ensimmäinen kylväjä.

Kavalimmasta synnistä suurimpaan siunauksen

”Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo” (Matt. 1: 6).

Oletko koskaan langennut niin pahasti syntiin tai tehnyt jotain niin väärää, ettet voi edelleenkään antaa asiaa itsellesi anteeksi saati uskoa Jumalan anteeksiantamukseen?

Daavid teki julman väärin. Hän harrasti seksiä luottosotilaansa vaimon kanssa ja tapatti miehen, joka ihaili kuningasta ja uskoi koko elämänsä tämän käsiin.

Kaiken järjen mukaan Daavidin tarinan olisi pitänyt päättyä siihen. On kai armollakin rajansa?

Matteus luettelee Jeesuksen sukupuuta ja tulee Salomon kohdalle. Hän alkaa muistella Salomonin äitiä ja Uurian tapattamista välttäen Batseban nimeä. Matteus taitaa tehdä sen kahdestakin syystä.

Ensinnäkin Batseba ei tainnut itsekään olla luonteeltaan aivan puhtoinen. Hän peseytyi ajan tavan vastaisesti avoimen ikkunan edessä tietäen, että kuninkaan palatsi oli vieressä. Ehkä Batseballa oli salainen haave Daavidista?

Toisekseen Matteus muistuttaa lukijoita, että Jeesuksen kaukainen isoisä tuli todella juuri Batsebasta, siis aviorikoksen ja murhan taustaväreistä.

Daavidilla oli lukuisia vaimoja, joista Jeesuksen sukupuun olisi meidän käsityksemme mukaan pitänyt kulkea. Mutta niin vain Batsebasta tuli ei vain Joosefin sukulinja vaan myös Marian. Nimittäin Batseba synnytti Salomon lisäksi Naatanin, josta tuli Jeesuksen esi-isä äidin puolelta.

Jos siis ajattelet tehneesi jotain täysin peruuttamatonta tai langenneesi jo niin monta kertaa, että armo enää ole sinua varten, muistele Jeesuksen sukulinjaa. Se välittää sellaista armoa, että oksat pois!

Kun me uskaltaudumme tiliväleihin Kaikkivaltiaan kanssa, me emme saa ainoastaan anteeksi vaan Jumala voi jopa kääntää syvimmät epäonnistumiset suurimmiksi siunauksiksi!

Rakkaus hohtaa pimeässä

”Herra puhui Moosekselle: `Kun te tulette siihen maahan, jonka minä annan teille asuttavaksenne…´” (4. Moos. 15: 1).

Israelilaiset olivat juuri mokanneet ratkaisevalla tavalla: he torjuivat Jumalan lupauksen päästä luvattuun maahan ja siitä seurauksena heitä odotti neljänkymmenen vuoden ankara erämaajakso.

Tappiotunnelma oli käsinkoskelteltava. Itsepäisyyttä ja jatkuvaa kapinamieltä kuvasi Jumalan ankarien sanojen jälkeen maan valloitusyritys omin voimin. Lopputulos oli murskatappio.

Ajattele, että juuri tähän tilanteeseen Herra puhui Moosekselle sanan ”kun”. Hän ei sanonut, että ”jos te pääsette luvattuun maahan epäonnistumisenne jälkeen vaan ”kun te pääsette perille.” Armo vuoti Jumalan sanojen välityksellä kaulusten kohdalta rikkirevittyjen viittojen sisään.

Meillä on myös elämässä aivan ratkaisevan tuntuisia epäonnistumisia. Saatamme langeta synteihin niin syvälle, ettemme kykene näkemään pinnalla välkehtivää toivoa.

Kristuksen armo on kuitenkin aina odottamassa pohjalla. Rakkaus muuttaa ehdolliset konditionaalit Jumalan varmoihin lupauksiin.

Perille pääsy ei ole koskaan ollut meidän onnistumisten varassa. Saat lopettaa toivottoman vastavirtaan räpiköimisen ja antautua rakkaudelle, joka on tuhat kertaa syntejäsi suurempi.

Sinä tunnet mielettömyyteni

”Jumala, sinä tunnet mielettömyyteni, eikä syyllisyyteni ole sinulta salassa” (Ps. 69:6).

Sinä tiedät menneisyyteni. Tiedät jokaisen virheen, väärän ratkaisun, pieleen menneen asian ja epäonnistumisen.

Tiedät houkutukset, jotka vaanivat minua tänään. Näet jokaisen lankeamisen, synnin ja siitä seuraavan epätoivon.

Tunnet sydämeni jakaantumisen, kylmyyden sekä kyvyttömyyden elää sopusoinnussa hyvän tahtosi kanssa.

Tiedät heikkouteni. Tiedät synnit, joita muut eivät näe ja tiedät pahan, mitä tekisin, jos et erikseen minua estäisi ja suojaisi.

Näet haluni olla jotain suurta, halun näytellä jotain, mitä en ole, kiitoksen kipeyden. Näet vaikeuteni antaa omastani.

Sinulta uskoni pienuus ei ole salassa. Sinä olet selvillä siitä, että en ole hengellinen jättiläinen.

Silti sinä olet siinä. Olet valinnut juuri minut. Rakastat ja luot uutta. Lahjoitat itsesi joka päivä, jotta minussa voisi kukkia sinun elämäsi.

Mikä armon ihme.

Sinut on voitettu!

”Ei niin, että olisin jo saavuttanut sen tai tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut omakseen” (Fil. 3:12).

Oletko koskaan pelännyt, että syntisi ovat niin painavat, että ne upottavat sinut syvyyksiin? Oletko ajatellut olevasi Jumalalle liian kapinallinen, särmikäs tai niin lipevä, että luiskahdat Hänen käsistään?

Ajattele mitä Paavali opetti sanoessaan ”Jeesus Kristus on voittanut minut omakseen”? Hän oli ollut kateissa, vastustellut, laittanut hanttiin kaikin voimin ja silti tullut voitetuksi!

Kristuksen rakkaus tulvi sisään Paavalin elämään. Vapahtaja voitti hänet, ei käskemällä ja vaatimalla vaan sulkemalla hänet turvalliseen syleilyynsä. Rakkaus oli kapinaa, hangoittelua ja omaa pahaa tahtoa suurempi. Ja on edelleen.

Kristuksen sylissä ihminen saa uuden tahdon ja suunnan. Rakkaus saa etsimään rakastettuaan. Siitä syntyy erityinen paradoksi: rientää sitä kohti, jonka ytimessä jo on.

Paavali suuntasi kaikki voimansa tunteakseen Jeesuksen Kristuksen paremmin. Se oli hänen päämääränsä. Hän kilvoitteli voitettuna, Kristuksen armollisen katseen alla. Niin mekin saamme tehdä.