Ilon kartano

”Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme” (Room. 8: 18).

Miten voisi oikein ja raamatullisesti lohduttaa kärsiviä Jumalan lapsia? Mistä voisi kaivaa elämisen arvoisen päämäärän niille, joilta elämä on repinyt yksi toisensa jälkeen kaikki ilon aiheet?

Apostolit olivat yksimielisiä yhdestä, hyvin oleellisesta tavasta: kristittyjä tuli muistuttaa siitä, että tämä nykyinen elämä ei ole vielä päämäärä.

Apostolit muistuttivat alinomaa, että tämä elämä kaikkine mausteineen oli kuin vanhan kartanon kylmäeteinen. Jyhkeän ulko-oven takana oli hieman lämpöisempää kuin ulkona pakkasessa ja valo kajasti sisäoven ikkunaruudusta. Mutta tarkoitus oli riisua ulkovaatteet, tarttua seuraavaan ovenripaan ja astua itse kartanon syleilyyn.

Tämä aika kadottaa meiltä päämäärämme. Se kimittää jokaisella kanavallaan nykyisen elämän tärkeyttä; jos nyt ei ole onnellinen ja toteuta elämäänsä kaikilla sylintereillään, on jotain pahasti pielessä.

”Sen kirkkauden rinnalla.” Usko on kuin kaukoputki, jonka avulla tähystämme lähimpien vuortenhuippujen takana pilkottavaan Ilon kartanoon. Kun se on vankka päämäärämme, jaksamme paremmin raskaat ylämäet ja yhä uudet luisumiset seuraavalle pohjalle.

Eteisessä saa viihtyä. Ja siellä saa palella. Mutta muista: vielä yhtenä päivänä kartanon Isäntä avaa sisäoven ja silloin – silloin alkaa aika, jolla ei ole loppua ja jonka loisteessa eteisessä vietetyt vuodet saavat merkityksensä ja sulautuvat ilon kyyneliin.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

2 vastausta artikkeliin “Ilon kartano”

  1. Olen itsekin ajatellut elämää saman kielikuvan kautta, kirjoittanut bloginkin otsikolla ”Eteisestä juhlasaliin”. Eteisessä ei kunnon bileitä pysty pitämään. Hääsaliin on kaipuu, etenkin jos eteisessä on hatarat nurkat, talvella sisältäkin jäässä kuten lapsuudenkodissani. Ja pienet ikkunat, joista vain kapea sädenippu mahtuu sisään.

    Joidenkin eteisessä on kuulemma viihtyisääkin: avarat erkkerit, mukavat korituolit, lämpimät matot, kukkia ikkunalla. Silloin ei saliin niin välttämättä kaipaakaan.

    Mutta itse olen jo aika väsynyt tähän norkoilemiseen. Vaikka miten ponnistelen tehdäkseni oloni tässä porstuassa viihtyisämmäksi, ei tahdo onnistua. Yllättävä puhuri tempaisee oven auki, ellei peräti puhalla ikkunaa säpäleiksi. Juuri nyt on kovin kylmää, vaikka kevät on kuulemma tulossa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s