Minä nostan, kannan ja pelastan

”Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)

Jumala on sitoutunut elämäämme ja Hän uskollisesti rakastaa meitä elämämme loppuun saakka. Taivaassa tulemme huomaamaan, miten Hän kantoi meitä koko matkan; silloinkin, kun luulimme Hänen jo jättäneen meidät.

Hän nostaa meidät ylös silloin kun olemme langenneet ja kaatuneet. Hän nostaa meidät syyllisyydestä, häpeästä ja epätoivosta. Hän nostaa meidät epäuskostamme. Yhtä monta kertaa kuin kaadumme, Hän on valmiina auttamaan.

Hän kantaa meitä kun väsähdämme. Hän kantaa meidät ylivoimaisten koettelemusten, kipeiden luopumisten ja synkkien elämänvaiheiden lävitse. Hän ei päästä meistä irti silloinkaan, kun itse olisimme jo luovuttamassa.

Hän pelastaa meidät. Hän on kutsunut meidän omikseen ja Hänen tahdostaan me myös pääsemme Taivaaseen. Hän pelastaa meidät kaikista niistä vihollisista, jotka tahtoisivat kampittaa ja estää perillepääsyn. Hän kykenee pelastamaan meidät myös itseltämme.

Häneen me saamme laittaa kaiken toivomme, koska Hän ei koskaan muutu.

Kuulkaa langenneet maan

”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä… Mitä sinä sanot” (Joh. 8:4,5)

Väärät ihmissuhteet, aviorikokset, pornografia, anteeksiantamattomuus, kostonhimo, ahneus, juoruilu, päihteiden käyttö, peliongelmat, valehtelu, henkinen väkivalta. Tässä asioita, jotka saattavat painaa meitä alas pohjattomaan häpeään. Ehkä olemme langenneet ja kysymme samaa kysymystä: ”Mitä Sinä sanot?”

Evankeliumeista huomaamme, että Jeesus asettui aina syytettyjen puolelle. Missä oli yksi synnin särkemä ihminen, siellä oli Kristus nostamassa syyllisyydestä ja häpeästä. Hän keräsi ympärilleen langenneita ihmisiä. Kerää edelleen.

Jeesuksen sormi ei noussut aviorikosta tehnyttä naista kohtaan. Sen sijaan Hänen sormensa kyllä nousi syyttäjiä kohtaan. Syyttäjät saivat piston sydämeensä ja joutuivat poistumaan nuolemaan haavojaan. Heidät oli osoitettu yhtä syntisiksi.

Langenneen täytyisi saada kohdata sama armollinen, hellä ja rakastava Kristus, jonka tämä kertomuksen nainen kohtasi. Kristuksen armo ja anteeksiantamus ulottuu syvimminkin langenneelle. Kauhun kuiluista Kristus tahtoo nostaa ihmisiä anteeksiantamuksen vapauteen.

Mutta entä sanat ”Mene, äläkä enää syntiä tee” (Joh. 8:11). Loppuuko armo ensimmäisen vapauttavan tuomion jälkeen? Ei varmasti. Syntinen nainen ei tullut synnittömäksi emmekä tule mekään. Mutta Jeesus tahtoi sanoa, että synti on aina tuhovoima. Sitä tulee välttää, koska se rikkoo aina ihmistä itseään ja toisia. Mutta kun me silti lankeamme – jokainen meistä – tie ristille on auki. Joka päivä.

Sinne myös syntinen nainen sai yhä uudestaan suunnistaa.

Jumala, ymmärsitkö nyt ihan oikein?

”Ja kaikkien minun poikieni joukosta – Herra on antanut minulle monta poikaa – hän valitsi poikani Salomon istumaan Herran valtaistuimella ja hallitsemaan Israelia.” (1. Aik. 28:5)

Miten kuninkuus saattoi päätyä juuri Salomolle? Hän oli Daavidin itsekkäimmän ja räikeimmän synnin seurauksena syntynyt lapsi. Daavidille oli syntynyt laillisista suhteista monta poikaa mutta Jumala valitsi erikoisella tavalla juuri Salomon.

Salomo sai nousta Daavidin valtaistuimelle seuraavaksi kuninkaaksi, rakentaa Herran temppelin ja ennen kaikkea hän sai olla osallisena Jeesuksen sukulinjassa.

Miksi? Jumala oli siirtänyt kuningas Saulin inhimillisesti hyväksyttävimmistä synneistä sivuun ja ottanut Daavidin tilalle. Ja nyt kun Daavid mokaa todella raskaasti, Jumala säilyttää hänen kuninkuutensa, puhuu hänestä läpi Raamatun miehenä, joka rakasti Jumalaa ja jossa ei nähty virheitä. Ja laittomasta seksisuhteesta tulee juuri SE seuraava kuningas?

Daavid kyllä kärsi syvästi syntiensä seurauksia. Uskon, että tapaus Batseban kanssa jätti häneen pysyvän jäljen. Mutta Jumala mitä ilmeisimmin halusi osoittaa yli synnin käyvää armoaan valitsemalla Salomon.

Salomon valinta on kuin Jumalan puhetta meille jokaiselle. Jumala lupaa armonsa olevan suurempi kuin mitkään epäonnistumisemme. Eikä siinä kaikki: Hän saattaa jopa kääntää pahimmat kaatumisemme omien tarkoituksensa toteuttamiseksi. Ei siis niin, että synti olisi mitenkään hyvä tai suotava asia – mutta armo on suvereenisti aina suurempi.

Meillä on lupa uskoa menneet epäonnistumiset armon peittämiksi. Ja sama koskee tulevia asioita. Koska Kristus.

Langennut saa erityiskohtelun

”Mutta menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: `Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän teille sanoi.´” (Mark. 16:7)

Pietari oli langennut pahasti. Hän oli tietoisesti kieltänyt tuntevansa millään tavalla Jeesusta yönä, jona Hänet tuomittiin. Hän ei kokenut enää kuuluvansa opetuslasten joukkoon. Syyllisyys ja häpeä rusensivat hänen sisintään.

On mielenkiintoista, että juuri ja ainoastaan Markuksen evankeliumi kertoo meille tämän pienen lisäyksen: ”myös Pietarille.” Tiedämme, että Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin puheiden perusteella. Pietari on siis halunnut korostaa kuulijoilleen sitä, kuinka Jumalan armo tavoitti hänet. Hänet, joka ei olisi armoa enää ansainnut.

Noiden sanojen olisi kuulunut kuulua näin: ”menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, paitsi Pietarille…” Se olisi ollut oikein ja niin me olisimme luultavimmin tilanteen arvioineet.

Sen sijaan Pietari sai Jeesukselta erityismaininnan – häntä kutsuttiin nimeltä rakkauden ja armon piiriin.

Myös sinua kutsutaan nimeltä. Olet saattanut langeta pahasti etkä enää usko kuuluvasi Jumalan perheväen yhteyteen. Ehkä kuvittelet, että Jumalan armon sanat kuuluvat niille toisille opetuslapsille.

Mutta juuri sinä olet tärkeä. Sinä olet Jumalan silmissä ja sydämellä kaiken tavoittamisen arvoinen. Armo kuuluu myös sinulle.

Ylpeys käy lankeamuksen edellä

”Vaikka muut loukkaantuisivat sinuun, en kuitenkaan minä.” (Mark. 14:29)

Pietari oli vakuuttunut siitä, ettei Jeesus ollut aivan ymmärtänyt hänen sitoutumistaan ja vahvuuttaan. Jeesus oli sanonut, että kaikki opetuslapset tulisivat hylkäämään hänet – Pietari korjasi Jeesusta toteamalla, että muut saattoivat kyllä epäonnistua, hän ei.

Miten tuttu ajatuskaava tämä onkaan. Se taitaa asua jossain ihmisyyden ytimessä aina syntiinlankeamuksesta lähtien. Emme millään suostu uskomaan, että meissä itsessämme asuu valmius kaikkiin mahdollisiin epäonnistumisiin.

Kun kuulemme uutisia kristitystä, joka lankesi siihen ja tähän asiaan, mielessämme saatamme kokea salaista mielihyvää siitä, että itse emme ikinä tekisi moista. Sanomme kyllä, että onhan meilläkin omat heikot puolemme, mutta lisäämme ajatuksissamme perään: ”mutta minä en koskaan kuitenkaan tekisi niin ja niin.” Tällainen asenne on meidän lihallisuuttamme ja Jumala haluaa kasvattaa meitä siitä pois.

Me jokainen kykenemme tekemään mitä tahansa pahoja asioita ilman Jumalan armoa. Pietari käsitti sen oman epäonnistumisensa kautta ja ehkä mekin tarvitsemme omamme?

On suurta armoa ymmärtää, miten samalla viivalla me kaikki ihmiset olemme Jumalan edessä. Olemme yhtä syntisiä ja tarvitsemme yhtä kipeästi Vapahtajaa Jeesusta Kristusta.

Kun kohtaamme oman syntisyytemme, emme ehdi vikoilemaan muiden puutteita. Meillä on itsellämme kiire juosta Ristin luokse.