“Nuo miehet ovat olleet aina meille hyviä” (1. Sam. 25: 15).
Mikä muutos olikaan tapahtunut kuukausien ja vuosien aikana niissä miehissä, jotka olivat tulleet hakemaan Daavidilta turvaa! 1. Samuelin kirjan luvussa 22 Raamattu mainitsee, että Daavidin luokse kerääntyi kaikenlaista ongelmaväkeä, niitä, jotka tarvitsivat olla piilossa menneisyytensä tähden. Ja muutamaa lukua myöhemmin samojen miesten käytös on suorastaan ihmeteltävän jaloa ja kaunista.
Pyhityksestä eli elämämme muuttumisesta Jumalan tahdon mukaiseksi tehdään joskus aivan liian vaikeaa. Erilaisten väkinäisten ja ihmisen tahtoa korostavien opetusten keskellä ei ole ihme, että moni painaa katseensa alas ja vetäytyy ahdistuneena sivuun.
Daavidin miesten muutoksen syynä oli se, että he olivat viettäneet aikaa johtajansa kanssa ja se vaikutti heihin. Daavid otti heidät vastaan avosylin, heidät, jotka olivat toisille kuin spitaalisia. Rakkaus ja johtajan esimerkki teki itsensä ympärillä pyörineistä ongelmakimpuista miehiä, jotka alkoivat huolehtia toisista.
Pyhitys on yksinkertaisesti sitä, että me tulemme ongelmiemme kanssa Jeesuksen luokse. Hänen avoin ja syleilevä rakkautensa houkuttelee meitä pysymään lähellä. Mitä enemmän uskallamme ottaa vastaan ehdotonta armoa, sitä enemmän meistä voi näkyä armoa ja myötätuntoa toisille.
