Odottaminen palkitaan

”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui puoleeni ja kuuli avunhuutoni.” (Ps. 40:2)

Elämässä tulee vastaan monia hetkiä ja tilanteita, joissa koemme, ettemme osaa toimia tai edetä oikein. Niissä hetkissä ymmärrämme oman rajallisuutemme. Silloin käännymme Jumalamme puoleen ja pyydämme Häntä avuksemme.

Mitä epätoivoisempi tilanteemme on, sitä kiihkeämmin huudamme Herraamme apuun. Monesti emme saa vastausta heti, vaan joudumme jäämään luottamuksen varaan; emme voi muuta kuin odottaa Jumalan murtautuvan elämämme keskelle ja osoittamaan voimansa.

Jos odotus kestää viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, epäusko alkaa nostaa päätään. Odottamisen sijaan saatamme alkaa itse pelastaa itseämme ja sen seurauksensa monesti joudumme vain pahempaan pulaan.

Mitä Jumalan odottaminen käytännössä tarkoittaa? Se on sydämen rukousta Isälle: siinä kerromme tilanteemme Jumalallemme ja jäämme odottamaan Hänen vastaustaan. 

Älä ollenkaan epäile, etteikö vastaus tulisi. Jumala kuulee lastensa avunhuudot ja Hän jatkuvasti toimii heidän parhaakseen. Vastauksen pitkittymiselläkin on omat tarkoituksensa.

Daavidin todistus Jumalan toiminnasta on edelleen totta. Hän kumartuu puoleemme ja kuulee huutomme. Ja Hän toimii aina parhaalla tavalla ja oikeaan aikaan.

Luottamus on järkeilyä viisaampaa

”Mutta Jerobeam ajatteli: `Daavidin suku voi vielä päästä täällä valtaan. Jos kansa käy uhraamassa Herran temppelissä Jerusalemissa, se kääntyy taas sydämessään herransa Rehabeamin, Juudan kuninkaan puoleen. Sitten minut surmataan, ja kansa palaa Rehabeamin, Juudan kuninkaan luo´” (1. Kun. 12:26,27).

Juudan kuningas Rehabeam oli Salomon poika ja Daavidin pojanpoika. Rehabeamin hallintoajan alussa Juuda ja Israel erosivat toisistaan ja Jumala kutsui Jerobeamin 10 Israelin sukukunnan kuninkaaksi. Jumala lupasi Jerobeamin suvun pysyvän vallassa aina, jos Jerobeam palvelisi Häntä ja tottelisi Hänen käskyjään.

Mutta sitten alkoi Jerobeamin surullinen järkeily; Kun kerran kaikkien israelilaisten tuli mennä kohtaamaan Jumalaa Juudan alueella sijaitsevaan Herran temppeliin, tulisi tilanne ennen pitkää kääntämään koko kansan Juudan kuninkaan Rehabeamin puolelle. Sen sijaan, että Jerobeam olisi luottanut siihen Jumalaan, joka oli nostanut hänet kuninkaaksi ja vakuuttanut kuninkuuden myös säilyvän, hän yritti itse järkeillä ja selviytyä uhkaavalta vaikuttaneesta tilanteesta. Seuraukset olivat katastrofaaliset: Jerobeam teetti vastoin Jumalan selkeää kieltoa 2 kultaista sonnipatsasta ja kutsui israelilaiset palvomaan niitä. Tästä seurasi kova Jumalan tuomio, josta Jumala oli varoittanut jo Mooseksen aikaan Siinain liiton solmimisen yhteydessä: Kansa joutuisi pakkosiirtolaisuuteen pois omasta maastaan.

Jerobeamin toiminta ei ole poikkeavaa meidän jokaisen ajattelusta. Kun kohtaamme ratkaistavia asioita, haasteita ja ongelmia, me alamme helposti järkeilemään itse niihin ratkaisuja. Meidän on vaikeaa jättää asiamme Jumalan käsiin ja luottaa siihen, miten Hän on ennenkin meitä johtanut ja miten Hän tulisi johtamaan myös jatkossa. Ja kun kiirehdimme ratkaisuissamme, joudumme usein vielä pahempiin ongelmiin.

Jumala kaipaa meidän luottavan Häneen. Hän kaipaa, että kerromme asiamme, huolemme ja ongelmamme Hänelle ja luotamme, että Hänellä on vastaus ja ulospääsy jo valmiina.

Hyvä on myös muistaa, että Jumalan ohjaus ja vastaus ei ole milloinkaan ristiriidassa Raamatun kanssa.

On turvallista odottaa Jumalaa pitäen Raamatun opetukset mielessä.

Saisiko väsynyt levätä?

”Hän, joka on sanonut heille: `Tässä on lepopaikka, antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka.´Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

Kuinka paljon tämä elämä osaakaan ottaa voimille! Meitä kohtaavat työ- ja arkielämässä niin monet haasteet ja vaatimukset, että olemme taipumassa niiden alle. Hengellinen elämä saattaa myös väsyttää; siitä on saattanut tulla myös vaatimusten verkko, joka tiukkenee tiukkenemistaan.

Jesajan mukaan Jumala kutsui Israelin kansaa luokseen lepäämään. Kutsu parannukseen oli kutsu kääntyä elävään ja luottamukselliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jumala tahtoi olla kansalleen se lepopaikka ja turva, jota he tarvitsivat. Sitä kutsua ei kansa kuunnellut.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänään samalla tavalla lepäämään luokseen; kyseessä on sama Jumala ja sama kutsu. Koko hengellisen elämän tulisi alusta loppuun saakka olla lepoa Jeesuksen sovitustyön varassa.

Risti oli Jumalalle kärsimyksen, hylkäämisen ja kuoleman paikka, meille se on todellinen ja kestävä levähdyspaikka. Sinne saa tulla syntien runtelemat, mahdottomien ongelmien kanssa painivat ja epäonnistuneet kristityt. Jeesuksen luokse lepäämään kutsutaan kaikkia väsyneitä, nääntyneitä ja elämän pahoinpitelemiä ihmisiä.

Jeesuksen sydän murtuu yhä uudestaan nähdessään elämän ja syntien väsyttämiä lapsiaan. Hänen kutsussaan ei ole ehtoja. Epäusko esti Jesajan aikalaisia tarttumasta Jumalan lepoon. Jumala herättäköön meissä sitä uskoa, joka työntää meidät piiloistamme elävän Vapahtajan luokse – Hänen luonaan saa väsynyt levätä.

Valoa pimeyteen!

”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen.” (Jes. 8: 23)

Jesaja kirjoitti aikanaan kansalaisilleen, jotka tulisivat näkemään ympärillään vain ahdistavaa pimeyttä ja synkeyttä. He olivat hylänneet Jumalan ja siksi joutuivat kokemaan kovia aikoja. Mutta ihmeellistä on Jesajan ennustuksen loppusanat: ”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen”.

Vaikeuksien keskellä on hyvä muistaa, että niillä on päätepisteensä. Olen tästä yrittänyt itseänikin muistuttaa aika ajoin; elämääni on kuulunut paljon ahdistusta jo kymmenen vuoden ajan. Jos olisin etukäteen aikanaan tiennyt tämän kymmenen vuoden jakson tulevan, en olisi tahtonut elää sitä läpi. Omien ahdistusteni tähden en kirjoitakaan toivon näköaloista kevyin perustein.

Miksi voimme siis olla varmoja, että pimeydellä on päätepisteensä elämässämme? Koska meillä on Vapahtaja, joka on murtautunut elämäämme ja Hän tuo pimeyteemme valon. Hän ei toimi inhimillisten ennusteiden tai mahdollisuuksien mukaan – Hän toimii parhaiten ja vahvimmin siellä, missä toivo on jo hiipunut.

Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen tapahtuu yleensä vaikeissa elämänvaiheissa. Silloin emme pysty korjaamaan elämäämme itse ja juuri siksi tukeudumme entistä enemmän Vapahtajaamme.

Jeesuksen tunteminen voi antaa elämäämme paljon enemmän kuin mitä raskaat ajat ovat meiltä vieneet. ”Niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.” (Jes. 9:1)

Sinä näet minun hätäni

”Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.” (Ps. 31:3)

Psalmin 31 taustalla on tapahtumat, joista kerrotaan 1. Samuelin kirjan luvussa 23. Daavid on voideltu kuninkaaksi, mutta silti hän joutuu elämään pakolaisen elämää vuosikausia. Kun viholliskansa hyökkää Israeliin Keilan kaupungin kimppuun, Daavid miehineen lähtee rohkeasti pelastamaan heidät. Samassa hän kokee karmaisevan hylkäämisen, kun Keilan kaupungin asukkaat ovat valmiita luovuttamaan hänet Kuningas Saulille.

Keilasta Daavid pakenee autiomaan vuoristoon. Saulin joukot saartoivat hänet ja näytti siltä, että Daavidin elämä oli päättymässä. Ihmiset olivat pettäneet hänet kerta toisensa jälkeen, jäljelle jäi Jumala. Daavid huusikin kipunsa ja tilanteensa Jumalalle ja pyysi Häntä olemaan se suoja ja turva, jota Daavid tarvitsi.

Ihme pelasti Daavidin. Jumala tuli väliin viimeisellä hetkellä ja Saulin joukot joutuivat perääntymään.

Daavid tiesi, että Jumala näki hänen hätänsä. Hän ei voinut laittaa toivoaan ihmisiin tai olosuhteisiin, vaan ainoastaan elävään Jumalaan. Hän sanoi: ”Sinun käsiini minä uskon henkeni”. Tämä toivo ei ollut turha, vaan Daavid sai kokea Jumalan pelastavan hänet mahdottomista tilanteista kerta toisensa jälkeen.

Rohkaiskoon Daavidin esimerkki meitäkin luottamaan Jumalaan kaiken hätämme keskellä. Laitetaan Kristukseen toivomme silloinkin, kun mitään valoa ei ole näköpiirissä. Hänen luokseen saa juosta turvaan kuin kallion sisään silloin kun elämä ei tarjoa muuta turvaa. Hän suojelee, varjelee ja pelastaa.