Tekijä: Jaakko Pirttiaho

Erityishoitoa uupuneille

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.

Suojaa minua taistelussa

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Herra, sinä olet väkevä auttaja, sinun kätesi suojaa minua taistelussa” (Ps. 140:8).

Kristityn elämässä on aina käynnissä taistelutila. Hyvinäkin päivinä sielunvihollinen haluaa kampittaa etenemistämme ja saada meidät horjumaan.

Vihollisemme on meitä viisaampi, sillä on pitkä kokemus kristittyjen toivon anastamisesta. Ovelat ansat ja juonikkaat suunnitelmat odottavat väsynyttä taivaltajaa.

Onneksi taistelu on todellisuudessa jo voitettu. Golgata oli kohtalonhetki pimeydenvoimille. Mutta kukistettunakin se pyrkii lamauttamaan Jeesuksen seuraajia.

Kun siis huonot uutiset rullautuvat vastaan kuin juoksumaton muovipäällyste ja pienestä toivon kynttilästä puhalletaan viimeinen turvavalo pimeällä reitillä, saan jättää taistelun Isäni huoleksi.

Suojaa Sinä minua kädelläsi. Nosta jokaisen kerran, kun kaadun ja puhalla uutta luottamusta hiipuvaan sieluuni. Auta minua seisomaan voiton – ilon ja levon – maaperällä. Olethan sinä minun Jumalani!

Jumala on jo huomisessa

Published on by Jaakko Pirttiaho3 Comments

”Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut” (Ps. 139:16).

Aina välillä epätoivo iskee. Fyysiset kivut, henkinen alakulo, arjen vastoinkäymiset ja ihmissuhdehaasteet tai yksinäisyyden kokemus kuiskaavat: huomisessa ei ole mitään, mitä odottaa.

Pelkään huomista, koska lasken sen olevan kaikkea sitä, mitä menneisyys viitoittaa. Pelkään, että Jumalakin levittelee avuttomana käsiään ja valittaa, ettei ehdi reagoida kaikkiin aikaansaamiini tulipaloihin.

Mutta miten eri äänellä Raamattu puhuukaan huomisesta. Jumala avaa oven, istuu huomisen valtaistuimella, hymyilee ja kutsuu meitä astumaan valmiiksi kalustettuun huoneeseen; elämään, jossa kaikki ovat paikallaan tarkasti harkitun järjestyksen mukaisesti.

Kosketus täynnä hätää

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Siellä oli nainen, jota kaksitoistavuotta oli vaivannut verenvuoto.” (Mark. 5:25)

Kaksitoista pitkää vuotta puhdasta syöksykierrettä. Kesken hymyilevän elämän astunut tragedia teki elämästä ilotonta ”sitten-kun” -elämää. Muutaman vuoden jälkeen toivo paremmasta alkoi muuttua ”entä-jos-mikään-ei-koskaan-muutu” -pelonsekaiseksi pessimismiksi.

Naisen osa ei todella ollut kehuttava. Varallisuus oli mennyt taudin hoitoon mutta tila oli käynyt aina huonommaksi. Ja hänelle kävi, niin kuin kärsiville yleensä käy: hän oli jäänyt yksin ongelmiensa kanssa.

Naisen uskon kosketusta ihmetellään ja ihastellaan. Mistä me saisimme saman uskon? Kosketus oli todellisuudessa täynnä inhimillistä hätää. Käsi, joka tarttui Jeesuksen viittaan, oli sama käsi, joka oli tottunut lasinpyyhkimien tavoin kuivaamaan epätoivon kyyneleitä uurteisilta kasvoilta.

Järkyttävän kipeät vuodet muuttuivat yhdessä kohtaamisessa ihmeen kasvualustaksi. Ajattele, pysähdy: mikä on tänään sinun kasvualustasi?

Hyvää isänpäivää, Isä!

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

Tänään monissa perheissä juhlitaan isää kahvin ja kakun merkeissä. Isyys, vanhemmuus ylipäätään on haastava kutsumus ja isejä on hyvä juhlistaa.

Isän tehtävänä on huolehtia, pitää terveitä rajoja ja rakastaa. Isä suojelee ja opettaa elämän taitoja lasten kehityksen kasvaessa.

Isän katse on tärkeä. Kun isä katsoo hyväksyvästi, lapsen sieluun muodostuu turvallinen rakkauden satama. Epäonnistumisten keskelläkin isän ”Sinä olet minun” -katse nostaa ja antaa voimaa aloittaa uudelleen.

Kaikki hyvä isyydessä on heijastusta Taivaan Isästä. Hän on kaikkea sitä, mitä me kaipaamme maallisilta iseiltämme ja paljon enemmän.

Taivaan Isän katse kohdistuu sinuun juuri tänään. Se katse on täynnä myötätuntoa ja tavoittavaa rakkautta. Isän katseen alla saa kompuroida, juosta karkuun ja palata takaisin.

Kiitos, Isä, että olet minun Isäni!

Pykäläviidakko vai rakkaussuhde

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.” (Matt. 23:23)

Uskosta on kaikkina aikoina ja jokaisen ihmisen kohdalla vaara muuttua järkevä ansiojärjestelmä. Silloin huomio kiinnittyy Raamatusta löytyviin käskyihin ja kieltoihin, joita lisämaustetaan ja kiristetään omilla tulkinnoilla.

Fariseusten olisi tullut tietää paremmin. He ja varsinkin heidän lainoppineet työskentelivät Kirjoitusten parissa yhtä hartaasti kuin tilallinen ahertaa keväisin pelloillaan. Heidän hengelliset löytönsä muodostivat opin, joka päästi heidät itsensä Jumalan yhteyteen, mutta jätti ison osan ihmisiä ulos.

Jeesus moitti fariseuksia, etteivät nämä kaikesta tutkimisestaan huolimatta olleet löytäneet Jumalan tahtoa. Kirjoitusten ydin jäi avaamatta. Kutsu rakkaussuhteeseen oli muuttunut ehdottomaksi pykäläviidakoksi, uskonnollisuudeksi, joka oli vahvoja varten.

Jeesus tuli näyttämään toisenlaista tapaa tulkita kirjoitukset. Hän, hengittävä Sana, hakeutui niiden luokse, jotka jäivät vallitsevan uskonnollisuuden mittareilla ulkopuolelle. Hän kokosi ympärilleen elämänsä vinoon saaneet, rimoihin yltämättömät ja toisten tuomitsemat.

Jeesuksen lähellä syntyi rakkaussuhde. Rakkaudesta syntyi halu elää oikein, toisia ja itseä arvostaen.