“Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut” (Ps. 139:16).
Aina välillä epätoivo iskee. Fyysiset kivut, henkinen alakulo, arjen vastoinkäymiset ja ihmissuhdehaasteet tai yksinäisyyden kokemus kuiskaavat: huomisessa ei ole mitään, mitä odottaa.
Pelkään huomista, koska lasken sen olevan kaikkea sitä, mitä menneisyys viitoittaa. Pelkään, että Jumalakin levittelee avuttomana käsiään ja valittaa, ettei ehdi reagoida kaikkiin aikaansaamiini tulipaloihin.
Mutta miten eri äänellä Raamattu puhuukaan huomisesta. Jumala avaa oven, istuu huomisen valtaistuimella, hymyilee ja kutsuu meitä astumaan valmiiksi kalustettuun huoneeseen; elämään, jossa kaikki ovat paikallaan tarkasti harkitun järjestyksen mukaisesti.
Kiitos Jaakko. Tämä sopii niin hyvin tämän päivän lohdutukseksi. Veljeni 55 vuotias on viimeisillään, matkalla kotiin. Ja huomista jo pelkään, onko päivä vai joko yö viimeinen. Herra Sinua siunatkoon.
Inspiroivaa ja vahvistavaa, kiitos!
Usko ja toivo, luottamus kantaa meitä kaikissa hetkissä tilanteissa, kiitos