Jälkeenjääneiden Kristus

Näyttäisi siltä, että kristittyjen joukossa on aina niitä, jotka eivät pääse niin sanotun valtavirran mukaan. He eivät täytä erilaisten kristillisen elämänlaatujen mittoja. He eivät ole riittävän terveitä, ehjiä tai onnistuneita ollakseen muiden kristittyjen yhteydessä. Ehkä joskus on tullut liian kovia ja arvostelevia sanoja tai ehkä oma häpeän ja huonommuuden kokemus eristää.

Sekin on hyvä huomata, että valtavirrasta voi tipahtaa nopeasti joukon ulkopuolelle. Jotkut joutuvat eri syistä kokemaan sellaisia kokemuksia, mitkä romauttavat elämän onnistuneiden joukosta alas hyljeksittyjen pariin. Toiset epäonnistuvat omien väärien valintojen seurauksena ja tipahtavat syyllisyyteen ja häpeään.

Kristus on aina jälkeenjääneiden Kristus. Hän jää viimeisten joukkoon ja pysähtyy jokaisen sellaisen vierelle, jonka matka on syystä tai toisesta pysähtynyt. Kristuksemme haluaa huolehtia jokaisesta langenneesta ja särkyneestä. Hän haluaa ottaa takaisin rakkautensa ja armonsa piiriin ne, jotka ovat synnin, syyllisyyden ja häpeän takia joutuneet ”sivuraiteille”. Heille Hän ei anna armolleen ehtoja vaan hellästi kutsuu heitä lähelleen. Jeesus ei vain tyydy kutsumaan vaan Hän on itse jatkuvasti liikkeellä ulkopuolella olevien tähden. Heitä Hän etsii ja Heidän puolesta Hän kärsii ja rukoilee.

Pietari oli kerran yksi tällainen jälkeenjäänyt ja synnin tähden särkynyt. Hän oli epäonnistunut ja syyllisyyden takia ulkopuolella opetuslasten joukosta. Kristus etsi hänet vanhasta kalastajan ammatin parista ja teki hänestä seurakuntansa keulahahmon. Jälkeenjääneestä tehtiin hetkessä johtaja, siis ensimmäinen. Mutta tätähän Jeesus opettikin: viimeisistä tehdään ensimmäisiä.

Jälkeenjääneet saavat kohdata armollisen Kristuksen. He saavat rakastua hellään Vapahtajaan ja se rakkaus synnyttää heissä todellista ja aitoa hengellistä elämää. Oman syntisyytensä takia heidät ”pakotetaan” luottamaan Jeesuksen armoon ja juuri silloin he oppivat Jeesuksesta enemmän kuin onnistuneet. Tällöin heistä onkin tullut hengellisiä ”ensimmäisiä”.

jalkeenjaaneidenkristus_voikukka

Elämää suurempi armo

”Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua.” (Ps. 63: 4)

Uskalla laittaa sanan ”elämä” sisään kaikki elämäsi asiat: ilot ja surut, hyvät ja huonot päivät, ihmissuhteet, työelämä tai työttömyys. Uskalla ajatella sen koskevan myös syntejäsi ja syyllisyyttäsi, kaikkea kokemaasi ja pahimpiakin epäonnistumisiasi.

Kun olemme katsoneet mennyttä elämäämme tai mietimme tulevaa, kuulemme Jumalan vakuutuksen – suurempi kaikkea sitä on Hänen armonsa! Jumalan armo on kuin suuri valkoinen pallo, joka sulkee sisäänsä meidän elämämme mustan pallon. Elämämme peittyy Jumalan armon alle. Anteeksiantamus ja Kristuksen rakkaus ovat syntiä, syyllisyyttä ja heikkoutta väkevämmät.

Täältäkö Paavali saa virikkeen Roomalaiskirjeen 8. luvun lopun ylistykselleen? Hän kirjoittaa olevansa varma, ettei mikään – ei myöskään elämä – voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Voi minkä riemun tällainen sisäinen varmuus voikaan antaa! Elämämme on kätketty Jumalan armon alle ja siitä syntyy kristityn kiitosmieli.

elamaasuurempiarmo

Jeesus heitti maineensa romukoppaan

”Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” (Luuk. 15:2)

On huomionarvoista, kuinka Jeesus uhrasi oman hyvän maineensa syntisten, arveluttavien ja huonomaineisten ihmisten tähden. Jeesusta syytettiin juopoksi, syntisten ystäväksi ja vaikka miksi vain sen takia, että Hän aina ajatteli yhtä puolustuskyvytöntä ihmistä enemmän kuin omaa mainettaan.

Eihän Jeesusta muutoin oltaisikaan voitu syyttää mistään. Hänen maineensa ja julkikuvansa olisivat olleet moitteettomia, jos Hän olisi yhtään enemmän ajatellut itseään. Jos Hän olisi vähemmän näkyvästi aterioinut ahneiden ja kierojen veromiesten kanssa, jos Hän ei olisi hyväksynyt yhteyteensä ja seuraajajoukkoonsa kaikkien tuntemaa prostituoitua, jos hän olisi kavahtanut sitä syntistä naista, joka tuli itkien Hänen jalkojensa juureen. Ja jos Hän olisi vähän järkevämmin valinnut opetuslapsensa eikä ottanut lähelleen mitä tahansa roskasakkia.

Syytös Jeesusta kohtaan oli jatkuvasti aiheellinen. Mieti nyt itse – Hän aiheutti jatkuvia skandaaleja! Hän meni toistuvasti juuri niiden ihmisten luokse, joita piti välttää ja joiden kanssa tekemisissä ollessaan joutui välttämättä häpeän kantajaksi itsekin. Lopulta uskonnollinen johtajisto heitti Jeesuksen sivuun juuri tämän Hänen toimintansa takia. Eikö Hänen olisi Jumalana hieman pitänyt ajatella mitä Hänestä puhutaan?

Jeesuksessa näemme Jumalan, joka tuli etsimään kadonneita ja häpeään vangittuja. Hän antoi heille ihmisarvon puolustamalla heitä ja jatkuvasti asettumalla suojaksi heidän ja syyttäjien väliin. Jeesuksen rakkaus ja hyväksyntä oli maan heikoille kuin suojaava teltta heidän ympärilleen. Ei Hän välittänyt omasta maineestaan, Häntä ajoi paljon suurempi sisäinen polte: rakkaus ihmisiä kohtaan. Jeesus näki kaikkein alas vajonneimmissakin ihmisissä sen suunnattoman arvon, mikä heillä oli Jumalan luotuina. Juuri heitä varten Hän oli tullut ja heille Hänellä oli sanoma: ”Jumala ei ole unohtanut teitä. Olen tullut luoksenne.”

Eikö meidän tulisi olla Jeesuksen seuraajina Hänen kaltaisiaan ja eikö meitä kuuluisi ajaa sama polte? Ovatko syntien takia syytetyt ja häpeän kanssa painivat vähentyneet sitten Jeesuksen päivien vai olemmeko me unohtaneet sen kaikkein tärkeimmän? Varjelemmeko omaa mainettamme enemmän kuin etsimme kadonneita? Uskallammeko osoittaa rakkautta, hyväksyntää ja täyttä ystävyyttä sellaisillekin, joiden takia meitä tultaisiin katsomaan kieroon?

Joskus kuulen julistavani halpaa armoa. Armo tekee kuulemma passiiviseksi, kun kaikki on annettu anteeksi. Tässä heitän haasteen meille kunnon kristityille: Mennään ja tehdään kuten Jeesus. Suojataan heikkoja, asetutaan syytettyjen puolelle, uhrataan maineemme heidän takiaan. Evankeliumi ei tee meistä passiivisia vaan se sytyttää sisällemme Jumalan etsivän poltteen. Jeesus ei anna meidän katsella toisten epäonnistumisia kuin elokuvissa popcornien kanssa vaan haastaa meidät liikkeelle heidän avukseen!

jeesusheittimaineensa

Armo ja ahneus

”Veljet, tahdomme tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta.” (2. Kor. 8:1-2)

Paavali kuvaa sitä, mitä Jumalan armo vaikutti Makedonian seurakunnissa – he näkivät toisten seurakuntien omaansa suuremman ahdingon ja halusivat tukea heitä äärimmäisen köyhyytensäkin keskellä. Kaukana oli nuriseva mieli, he lahjoittivat omista vähistä varoistaan toisille iloisen mielin. Tätä Jumalan armo vaikuttaa.

Monet liikkeet, seurakunnat ja yksittäiset hengellisen työntekijät joutuvat painimaan taloudellisten huolten kanssa. Me emme Suomessa elä äärimmäisessä köyhyydessä mutta silti emme kykene tukemaan evankeliumin työtä tarpeeksi. Eihän syynä olisi vain ahneus?

Samaan aikaan kun huomiomme keskittyvät tiettyihin ihmisten synteihin ja ongelmiin, Jumala saattaa osoittaa meitä seurakuntien sisäpuolella olevia ”malliuskovia” ja kysyä, olisimmeko me valmiita antamaan omastamme? Saatamme vastata siihen, että annammehan me, kohtuuden rajoissa. Mutta jos tärkeämpää on ensin oma yltäkylläisyys, talot, autot, veneet ja pankkitilin riittävän suuri sisältö kuin Jumalan valtakunnan työ, kaikki ei ole kohdallaan. Ettemme vain olisi ahneita ja siten Jumalan edessä syntisiä? Eihän vain ole niin, että meidän ahneutemme takia Jumalan työ kärsii ja lukemattomat Jumalan kutsumat hengellisen työntekijät joutuvat palaamaan maallisiin töihinsä? Luulen, että vielä joskus tulemme vastaamaan tästäkin.

Armoa joskus vähätellään. Syynä on ehkä kavennettu syntikäsitys. Jos emme ole julkisyntisiä samoin kuin ”se ja tuo”, voimme kokea pientä ylemmyyttä ja hyvänolontunnetta. Samalla saatamme kuitenkin olla esimerkiksi ahneita. Ja silloin olemme auttamattoman syntisiä. Jeesus käytti evankeliumeissaan kymmenen kertaa enemmän aikaa opetukselle rahasta ja omaisuudesta kuin seksuaaliasioista. Onko meillä oikeus kääntää suhde toisinpäin?

Kun armon evankeliumi saa olla keskellämme ehdoitta ja rajoituksitta, silloin sillä on vaikutuksensa. Yksi tärkeä vaikutus on huoli toisista. Ja huoli Jumalan asioista. Kaikkia ei ole kutsuttu näkyvään hengellisen työn tekemiseen. Mutta kaikki on kutsuttu mukaan samaan työhön, kukin omalle paikalleen.

armojaahneus_DSC02599

Voiko ihminen ansaita lisää armoa?

Tuomas Akvinolaisen (s. 1225 jKr) teologiassa ihminen ei teoillaan voi saavuttaa armoa, mutta pelastukseen sisälle päästynä hän voi omalla toiminnallaan ansaita sitä lisää. Yksinkertaistettuna on siis lahjana saatu alkuarmo ja sitten ihmisen kilvoittelusta seuraava palkka-armo (pyhitys, hengellinen kasvu). Tuomaan ajattelussa ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä hänessä tapahtuvan todellisen muutoksen kautta.

On syytä miettiä tätä Tuomaan teologiaa hetken, koska se on hiipinyt aina kaikkialle kristillisyyteen mukaan. Vaikka se edustaakin vahvasti katolilaisuutta, on sen ajattelu vaarallisen lähellä myös kaikkia muita tunnustuskuntia ja liikkeitä.

Evankeliumin sanoma on, että Jumala antaa syntiselle ihmiselle yhdessä paketissa kaiken armonsa. Tuo paketti on nimeltä Jeesus Kristus. Hänen tähtensä kristitylle uskon kautta luetaan vanhurskaus, eli kristitty julistetaan yksipuolisesti Jumalan toimesta vapaaksi synnin syyllisyydestä ja siitä koituvasta tuomiosta. Tämän jälkeen uskossa kasvu ei ole mitään muuta kuin tähän Jumalan jo antamaan lahjaan perehtymistä ja sen uskossa omistamista.

Kun puhutaan elämänvanhurskaudesta tai pyhityksestä, se on tarkasti ja ehdottomasti pidettävä erillään pelastuksen perusteista; me emme pelastu muutoksemme kautta, tapahtuipa sitä vähän tai paljon. Mutta voimmeko ansaita tätä muutosta tai enentyvää armoa? Emme. Kun Jumala on jo antanut koko rikkautensa meille Kristuksessa, siihen päälle ei ole mitään ansaittavaa. Jos olet saanut koko loppuelämääsi ajatellen riittävän suuren lottovoiton, olisi hullua alkaa omalla vaivalla ansaitsemaan lisätienestejä?

Tuomaan teologia saa tänäänkin paljon kannatusta. Armon riittävyyttä vastustetaan ja samalla korostetaan, että ihmisen tulee olla yhteistyössä Jumalan kanssa ja siten vaikuttaa pelastukseensa. Ongelmana on, että eri käsitteet sekoitetaan toisiinsa ja tuloksena on sekava keitos, jonka kanssa yksittäinen ihminen ei voi luottaa Kristuksen pelastustyöhön. Kun Jeesus jää taka-alalle, silloin kaikki aito kristillisyys lakkaa. Tarvitsisimme uuden Lutherin.

ihminenvoiansaita_SAM7720