Avainsana: johdatus

Tule lähelle, Jumalani

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

”Lähesty minun sieluani ja lunasta se, vapahda minut vihollisteni nähden” (Ps. 69: 19).

Lähesty minua, Jumalani, sillä minä olen hukkumassa haavoihini, joiden kautta ja tähden elämäni liekki valuu tähän polttavaan ja kuivaan maaperään kuin pohjattomaan nieluun.

Lähesty minua, Isäni, sillä en tahtoisi enää kestää tätä jatkuvaa orpouden tunnetta, pelkoa ja todellisen kouristavaa kokemusta siitä, että olen omassa varassani – eli hukassa.

Lähesty minua, Vapahtajani, sillä minä olen vankilassa, enkä enää jaksaisi karata vapauteen, vaikka betoniseinät kaatuisivat ympäriltäni ja minun tarvitsisi vain kävellä kohti toivorikkaampaa kasvualustaa.

Lähesty minua, Pyhä Henki, Sinä, joka asut minussa ja tiedät kaiken, puhalla jäinen ja jatkuvasta paineesta lyttyyn mennyt sieluni jälleen eloon.

Lähesty minua kaikki sata askelta. Kaikki miljoona askelta, lähesty tähden kirkkaudella ja valon nopeudella, sillä ilman Sinua minä en enää jaksa. Aamen.

Voi näitä polkujani!

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Minä kerroin, mitä teitä olen kulkenut, ja sinä vastasit minulle. Opeta minulle lakisi” (Ps. 119: 26).

Oli mukana suoriakin teitä. Matkaa, jolloin aurinko paistoi, maallinen ja taivaallinen rinta rinnan saaden kasvoni ja sydämeni hehkumaan.

Oli tiukkoja käännöksiä, paikkoja, joissa olisin ajanut rallikuskin villillä vauhdilla metsään, ellet Sinä olisi istunut uskollisesti kartanlukijan paikalla.

Ja sitten oli niitä eksymisiä, oman tahdon teitä, kaatumisia, joista oli parempi olla hiljaa, haavoja, jotka sain nuolla itse.

Riittävästi eksyneenä ja aina tiukemman metsäisen umpikujan puristuksessa en voinut enää muuta, kuin huutaa Sinua. Ja Sinä tulit.

Sinulle uskalsin avata koko elämäni kurvit ja pientareet, Sinulle uskalsin näyttää haavat, jotka eivät koskaan umpeutuneet. Ja Sinä vastasit. Rakkaudella. Sinä itkit ja rakastit. Olit saanut minut kotiin.

Opeta minua! Opeta miten pysyisin jatkossa sinun reiteilläsi! Pidä minusta kiinni niin, etten koskaan enää pääsisi karkuun.

Mitä tein väärin?

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Mooseksen sisällä kohisi kuin viheliäinen syystrombi. Oliko hän kuullut Jumalaa väärin? Ehkä aikaisemmalta leiripaikalta olisi sittenkin pitänyt lähteä vasemmalle mutta hän ei ollut ymmärtänyt kuunnella riittävän tarkasti?

Israelin kansa oli Mooseksen johdolla täydessä umpikujassa. Edessäpäin yli ylitsepääsemätön meri, sivuilla vuoret ja takana – tulosuunnassa – vihaiset Faraon sotajoukot, jotka kiisivät niin, että hevosten synnyttämä pölypatsas uhkasi suu ammollaan nielaista karkumatkalla olevat ressukat.

Eikö meidän elämämme ole usein samassa pisteessä Mooseksen kanssa? Olemme luottaneet Jumalan johdatukseen, halunneet pyytää Hänen selviä suuntaviittojaan, kuunnella parhaamme mukaan ja sitten ottaa rohkeita askeleita suuntaan, jonne Jumala on tuntunut ohjaavan – ja silti olemme vuorten ja meren ympäröiminä ilkeiden olosuhteiden uhatessa nielaista meidät?

Kaikesta huolimatta Mooses oli kuullut Jumalaa oikein. Hän ja kansa olivat juuri oikeassa karttapisteessä. He olivat yhtä lähellä ja kaukana tuhosta kuin Jumalan ihmeestä.

Me tiedämme, että Kaislameri aukesi ja Jumala pelasti kansansa ihmeen kautta. Mutta emme ehkä osaa ajatella, mikä epätoivo oli valloillaan juuri ihmettä ennen. Se on se sama, joka velloo omassa sisämmässämme ja kuiskaa, että kaikki on ohi.

Jos ajattelemme elämäämme Jumalan ihmeiden kannalta, vastoinkäymiset ja umpikujat kertovat parhaiten Jumalan johdatuksesta. Tämä ajatus kannattaa pureskella hyvin.

Jumalan hyvät suunnitelmat

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Jos elämä potkii päähän liian kovaa ja vaikeita päiviä on peräkkäin liian useita, alkaa jumalakuva horjua. Itse ainakin olen viime päivinä kipuillut sitä, että Jumala on joko hylännyt minut tai sitten Hän ei vaan välitä.

Israelin kansa oli Jeremian sanojen aikana kokenut kurjuutta jo vuosia. Heidän sielunsa oli tottunut syömään ahdistusta, heidän toivonsa Jumalan avusta oli taittunut ja olen melko varma, että he kokivat Jumalan tahtovan heille vain pahaa.

Juuri siihen tilanteeseen Jumala vakuutti, että Hänellä oli edelleen kansalleen oma, erityinen suunnitelma ja se suunnitelma oli täynnä elämisen arvoista tulevaisuutta. Jumala kyllä kuritti, mutta Hän ei hylännyt. Hän antoi ahdistuksen aikoja, mutta silti kaikessa Hänen suunnitelmansa kansalleen oli tehty mitä syvimmällä rakkaudella.

Kokemuksemme ja tunteemme saattavat kertoa Jumalan hylkäämisestä ja välinpitämättömyydestä. Mutta Jumala itse Sanansa kautta vakuuttaa, että Hänellä on varattuna meille toivoa uhkuva huominen. Hänellä on jokaiselle meille hellyydellä räätälöity, uniikki polku. Vaikka se nyt näyttäisi umpikujalta, Jumalalla on tulevaisuutemme kätkettynä avarassa sydämessään.

Raskaat aamut

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu” (Ps. 73:14).

Miten Jumala voi sallia omilleen niin paljon vaikeuksia ja kärsimystä? Aasaf yritti taivuttaa järkeään yhdistämään Jumalan hyvyyden ja kokemansa jatkuvan kärsimyksen sellaiseen uskontunnustukseen, jossa kumpikaan todellisuus ei menettäisi äänioikeuttaan.

Aasaf kuvasi elämäänsä sanoilla: ”Minä saan kärsiä joka aamu.” Juuri aamut ovat masentuneen, kärsivän ja vaikeuksiin uupuneen ihmisen pahimpia hetkiä. Vaikka ruumiin saisi väännettyä sängystä ja motoriikka toimisi automatiikalla kahvinkeittimelle saakka, sielu saattaa jäädä kosteisiin lakanoihin ja ilmoittaa pitävänsä välipäivän.

Ahdistus heitteli Aasafin elämää aamusta toiseen. Kysymys Jumalan hyvyydestä ja johdatuksesta oli niin kipeä, että hän muuttui katkeraksi: toiset näyttivät pääsevän helpommalla, mutta hänen elämänsä oli yhtä ulospuhallusta.

Aasafin sielun rauhoitti löytö, joka oli tuttu, mutta silti juuri ahdinkojen tulessa puhdistettu ja koeteltu: ”Sinä johdatat minua tahtosi mukaan.” Jumalaa ei tarvitsi aina ymmärtää mutta Häneen saisi luottaa. Hän saattoi tuntua kaukaiselta ja silti Häntä sai pitää kädestä kiinni. Hänen otteensa ei olisi koskaan löysä.

Minä luulen, että Aasafin aamuihin alkoi paistaa pienen pieni auringonsäde. Vaikka kauhut täyttäisivät vasta heräneen tajunnan ja askeleet kylpyhuoneeseen ja sieltä pakollisiin päivän haasteisiin tuntuivat ylivoimaisilta, silti Jumala johdatti häntä tahtonsa mukaan. Hyvän tahtonsa mukaan.

Umpikujassa?

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta” (Ps. 4: 2).

Daavid oli lopussa. Viimeisillä voimillaan hän konttasi vaikeuksien labyrintissä vielä yhden seinämän taakse ja huomasi edessä olevan umpikujan. Siitä ei enää omin voimin selvittäisi.

Umpikujasta ei olisi muuta ulospääsyä kuin Jumalan ihme. Seinään täytyisi luoda ovi, joka johtaisi avarampaan tilaan. Daavidille ei jäänyt muuta kuin rukous ja vapiseva usko.

Kuinka monta kertaa olen samassa tilanteessa? Seinät kiertyvät tielleni vaikka kuinka yritän niitä väistellä. Yhä uudestaan huomaan olevani umpikujassa, sekä sisäisen kokemukseni että ulkoisen elämäni kanssa.

Onneksi Jumala katsoo labyrinttejämme ylhäältä käsin. Hänellä on jo reitti valmiina.

Daavid tiesi jo kokemuksesta, että Jumala kyllä reitittäisi tien läpi umpikujankin. Ehkä hän osasi jo istua alas ja odottaa Jumalan aikaa silloinkin, kun sisäiset pedot karjuivat ja aika näytti valuttavan viimeisiä oljenkorsia tiimalasin tiukasta vyötäröstä?

Niin, olen tänään umpikujassa. Ehkä sinäkin olet? Inhimillisesti on tuskaista pysähtyä liian suurten seinämien eteen. Ehkä Jumalan näkökulmasta juuri tänään on hyvä hetki. Ehkä juuri tässä on hyvä paikka huokaista ja antaa Jumalan tehdä se, mitä vain Hän voi?