Jumalan kevät tulee!

”Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa Jumalassa, joilla on mielessänsä pyhät matkat!” (Ps. 84: 6).

Raamatun kauniit sanat muuttuvat meille todellisuudeksi arjen kautta, sellaisen arjen, jota emme uskoneet koskaan kokevamme.

Eikö meillä ollut voimamme Jumalassa jo ihan alusta saakka, silloin kuin elämä oli yhtä keväistä auringon loistoa ja luonnon kasvuvoimaa? Ei, silloin vielä voimamme oli meissä itsessämme ja Jumala suostui olemaan ”Vapaudut vankilasta” -monopolikortti.

Voimanlähteen siirto on tärkeää ja se tekee kipeää. Aivan kuin ylirehevä luonto joutuu äkillisesti syksyn tullessa riisuuntumaan ja paljastamaan alastomuutensa, samoin Jumala laittaa meidätkin riisuutumiskouluun.

Kuinka kauan kestää, ennenkuin kristityn luottamus on yksin Jumalassa? Minulla se on kestänyt vuosia, tai kohta alkaa näyttää siltä että vuosikymmeniä. Ehkä koko elämä?

”Joilla on mielessänsä pyhät matkat” tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalan kaipaamista. Riisuttu ihminen kaipaa Jumalaa, lohdun, elämän ja toivon antajaa. Itseensä luottavalle riittää uskontunnustus ja tieto siitä, että Jumala on jossain lähettyvillä vaikeuksien sattuessa kohdalle.

Ei tunnu autuaalta kokea voimattomuutta haasteiden edessä, kyvyttömyyttä pitää elämää hallinnassaan, elää yhä pimenevässä ja loputtomalta tuntuvassa yössä tai epäonnistua samoissa asioissa yhä uudelleen. Eikö minulla ole enempää tahdonvoimaa, päättäväisyyttä, sisäistä voimaa?

Luonto kuolee ja jää pakkasen ja jään alle määrätyksi ajaksi, noustakseen jälleen kukoistamaan. Samoin kärsimykset eivät kestä loputtomiin, sinäkään et ole vangittu pimeyteen ja heikkouteen iänkaikkisuuteen, vaan vielä tulee Jumalan määräämä kevät.

Jumalan kevät on elämää Hänen voimassaan! Se on ihmeellistä elämää, se on kaiken matkan arvoista. Keväällä elämä ottaa luonnon uudelleen otteeseensa, palauttaa elämän kuolleelle. Samoin Jumalan keväässä Hän palauttaa toivon toivottomalle, ilon lohduttomalle ja elämän sen menettäneelle, mutta ei sitä alkuperäistä ja riisuttua vaan elämän, joka ei ehdy!

Elämän ja kuoleman rajalla?

”… kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin” (2. Kor. 1:8).

Kristittyjen keskuudessa on yleisessä käytössä sanonta, joka on kylläkin mukaelma Paavalin sanoista, mutta monesti kuin venytetty turhan suoraksi: ”Jumala ei anna meille kärsimystä enempää kuin kestämme.” Monet ahdistuneet ja ylivoimaisten vaikeuksien kanssa painivat ovat kokeneet hyvää tarkoittavan lauseen vain lisäävän tuskaa.

Aasiassa Paavali kertoo kokeneensa sellaista ahdistusta, että se meni täysin yli hänen voimiensa. Siis Jumala antoi enemmän kuin hän kesti. Tilanne oli niin raskas, että Paavali alkoi menettää uskoaan elämänsä jatkumiseen.

Samoin minäkin olen ollut elämänvaiheissa, jossa kantokuorma on kirkkaasti ylittänyt -kyvyn. Luulen, että sinäkin olet ollut tai parhaillaan olet?

Jos ahdistukset voivat yllättää rajuudellaan ja ajallisella kestollaan, Jumalan lohdutus ja täsmäapu tekevät sen vielä varmemmin ja täydellisemmin.

Mitä syvempi on pimeys, sitä kirkkaampana loistaa valkopukuisen ratsastajan, Kristuksen, säteilyvoima Hänen tullessaan pelastamaan taakkansa alle kaatunutta rakastaan.

Joskus kulkumme johtaa meidät elämän ja kuoleman rajapinnoille. Vaikka et löytäisi tietäsi takaisin kohti elämää, Kristus löytää sinut!

Miksi olet kaukana?

”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet niin kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja?” (Ps. 22: 2).

Kristityn elämässä on aikoja, jolloin Jumala tuntuu kovettaneen sydämensä, kääntäneen selkänsä ja laittaneen korvatulpat korviinsa. Sellaisia aikoja kokee jokainen ja ne raastavat sisintä, joka yrittää kurottautua avun lähteelle, Isän luokse.

Jumalalle rakas Daavid todella koki, että hänet oli hylätty. Hän kirjoitti sanat, jotka itse Jumalan Poika otti käyttöönsä kuvatessaan omaa kipuaan, sitä samaa Jumalan hylkäämisen kohteeksi joutumista. Mikään ei ollut näille miehille yhtä raastavaa.

Jumala todella tuntuu joskus kuin kätkeytyvän, osaksi kyseessä on hengellisen elämän paradoksaalinen salaisuus, jossa näennäinen kirous muuttuu siunaukseksi, osaksi Jumalan toiminnan voi ymmärtää niin, että etäisyydellä Hän saa meidät etsimään itseään entistä kiihkeämmin.

Me emme oikeastaan käsitä tarvitsevuuttamme Jumalan läheisyydestä ja avusta ennen kuin ns menetämme sen. Jumalan kääntäessä selkänsä huomaamme olevamme kuin kukka, joka alkaa nuutua auringon mentyä pilven suojaan. Ne ovat hyvin arvokkaita oppitunteja.

Selkänsä kääntävä Jumala on itkevä Jumala. Hän kärsii aiheuttaessaan meille kipua mutta Kaikkivoipana osaa nähdä kivun yli paljastuvaan syvempään yhteyteen.

Miksi siis olet hiljaa, etkä tunnu auttavan kaikista huudoistani huolimatta? Vain rakkauden tähden. Rakkauden tähden Isä oli vaiti Poikansa itkiessä apua, kumpikin itki tahoillaan mutta hetken erillään jotta minua ja sinua ei aikuisten oikeasti koskaan hylätä.

Rakkauden tähden Isä on joskus hiljaa meidänkin kohdalla, jotta voisimme ottaa vastaan jotain, mitä emme muuten löytäisi, jotta Jumala saisi kasvaa silmissämme yhä suuremmaksi ja Hänen armostaan tulisi meille enemmän kuin lähde aavikolla.

Avaa ja vuodata sydämesi kivut Minulle

”Vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme” (Ps. 62:9).

Elämän upottaessa joka askeleella kuin kenkien alla raksahteleva lumimassa aina nivusiin saakka, huuda Minua avuksesi.

Kantaessasi aina painavampaa kuormaa nääntymykseen saakka etkä enää jaksa vastaanottaa lisää kipua räjähtämättä palasiksi, tuo sydämesi Minun eteeni, minulla on erikoistyökalut avata lukituinkin sisin hellän varovaisesti.

Kun olet itkenyt ja odottanut myötätuntoa läheisiltäsi elämästä, jonka ytimeen luulit heidänkin näkevän ja sait vain sanoja, jotka viiltävät sinua välinpitämättömyydellään, tule Minun luokseni.

Kun luulet olevasi liian sekaisin monista elämäsi äkkikurveista ja auttamattoman kaukana tuhlaajapojan tai -tytön meikatussa roolissasi, muista, että Minä katson sinua ja odotan, odotan vain että muistaisit Minut ja pyytäisit apua, jota en koskaan sinulta kieltäisi.

Vuodata sydämesi minulle, ihan kaikkine tummine sävyineenkin, sillä Minä ymmärrän ja kaipaan sinua. Minä kaipaan lahjoittaa sinulle elämää, joka luo surun kurtistamiin silmäkulmiisi ilon säihkettä.

Jos et Sinä ole / Jos Sinä olet

”Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle” (Ps. 86: 7).

Jos et Sinä ole, kaikki itkunpurskahdukset ja ilonkiljahdukset katoavat kuin kesäaamun usva, eivätkä pyyntöni ja huutoni tallennu sille muistitikulle, jonne olen uskonut jokaisen päiväni piirtyvän.

Jos et Sinä ole, ei ole ketään, joka osaisi tulkita sieluni salakirjoitusta, lukea auki sisintäni, joka on itsellenikin niin monesti avaamaton mysteeri.

Jos et Sinä ole, olen ongelmieni kanssa lopulta yksin, niiden ongelmien, joita eivät kenenkään ihmisen hartiat jaksa kantaa. Olen yksin, avuton ja kaiken toivomani pelastuksen ulkopuolella. Olen kosminen piste piirroksessa, jonka sattuma maalasi tahtomattani ja minua kytkemättä maailmaani mitenkään muuten kuin kohtalon vipuvarrella.

Mutta jos Sinä olet, silloin jalkojeni alla on jokainen sadoista lupauksistasi, silloin minulla on Sinun vuosisatojen tekstinkäsittelyohjelmalla taiteilemasi rakkauskirje nimeltä Raamattu, silloin työnnän sattumat ja kohtalot niihin Grimmin satuihin, joihin ne todellista elämää paremmin sopivat.

Jos Sinä olet, en ole koskaan yksin. En ole koskaan niin ahtaalla, ettet Sinä avartaisi elämääni, en niin särkynyt, ettei Sinä saisi palasista jotain alkuperäistä mielekkäämpää.

Jos Sinä olet, minun on hyvä olla, vaikkei olisikaan. Jos Sinä olet, minä saan käpertyä väsyneenä ja kipeänä syliisi ja tiedän, että pidät minusta huolen.

Jos Sinä olet, tahdon minäkin olla.