Lahjaksi kaikkea hyvää

”Jumala on voimallinen antamaan teille runsain määrin kaikkea armoa, niin että teillä on aina riittävästi kaikkea voidaksenne tehdä runsaasti kaikkea hyvää” (2. Kor. 9:8).

Paavali suoritti lähetysmatkoilla perustamissaan seurakunnissa eräänlaista kolehtia Jerusalemin taloudelliseen ahdistukseen joutuneelle seurakunnalle.

Hän vakuutti kuulijoilleen, että Jumala kykenee antamaan omilleen moninaista hyvää, myös taloudellisessa mielessä. Mutta hän lisäsi siihen tärkeän näkökohdan: meidän tulisi siunauksia saadessamme jakaa niitä myös eteenpäin.

Jumala on siis voimallinen siunaamaan talouttamme niin, että voimme auttaa toisia. Joskus voi käydä niin, että kun pidämme tiukasti itsellämme sen mitä olemme saaneet, Jumala ei voi antaa meille enempää.

Sama periaate koskee varmasti muitakin alueita kuin rahaa. Jumala kykenee siunaamaan meitä terveydellä, viisaudella, armolahjoilla ja kaikenlaisella hengellisellä hyvällä, jotta me voisimme olla toisille avuksi.

Tässä pätee ihmeellinen laki: mitä enemmän annamme toisille, sitä enemmän meille annetaan. Mitä enemmän taas laskelmoimme ja pidämme itsellämme, sitä vähemmän Jumala saa lahjoittaa meille.

Olkoon elämämme kuin Jumalan siunausten välikappale tarvitsevalle maailmalle!

Niille, jotka ovat menettäneet kaiken

”Hän kääntyy niiden rukousten puoleen, jotka ovat menettäneet kaikkensa, eikä halveksi heidän rukouksiaan” (Ps. 102:18).

Yksi vastoinkäyminen toisensa jälkeen. Yksi menetys, ja yhä yksi. On paljon ihmisiä, jotka tänään kokevat menettäneensä kaiken. He ovat joutuneet luopumaan niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat olleet heille rakkaimpia.

Kaikkensa menettäneet jäävät monesti yksin. He kantavat menettämisen ja syyllisyyden leimaa. Heistä saatetaan kuiskia lounastauoilla ja seurakuntien vaatenaulakoilla. Monesti heidän elämästään tiedetään kauempaa enemmän.

Kaikkensa menettänyttä kutsutaan suuntamaan itkunsa ja huutonsa Jumalan puoleen. Jumalasta maalataan meille sellainen kuva, ettei Hän käänny vain onnistuneiden ja omistavien ihmisten puoleen, vaan yhtälailla niiden, jotka ovat totaalisessa nollapisteessä.

Jumala ei halveksi onnetonta ihmistä. Hän ei tyydy sanomaan ”Kas niin, Minähän sanoin!” Häntä koskettaa särkyneen ihmisen kärsimys ja Hän tahtoo auttaa.

Kun kerran Jumala kuulee kaiken menettäneiden rukoukset ja arvostaa niitä, siitä syntyy uudenlainen omistaminen. Voi hyvin olla, että kaikkensa menettänyt ihminen saa menettämiensä asioiden tilalle enemmän. Ja jos hän ei saakaan samanlaatuisella tavalla, niin syvemmällä.

Hän saa nähdä Jumalan laupiaat ja myötätuntoiset kasvot. Niiden kasvojen säteilyssä ihminen on kaiken siunauksen ja täyteyden keskellä.

Miten vastaanotan Jumalan siunaukset?

Raamattu kuvaa siihen 2 tapaa: lain teot ja uskossa kuulemisen. Lain teot tarkoittavat kaikkia niitä tekoja, joilla yritämme saavuttaa Jumalan suosiota, siunauksia tai ylläpitää pelastustamme. Kyseeseen tulee tällöin sinänsä hyvät asiat kuten rukoileminen, antautuminen, synnin vastustaminen, Raamatun lukeminen, ja niin edelleen. Teemme näitä asioita, jotta Jumala siunaisi meitä.

Sitten on toinen tapa, jota nimitetään uskossa kuulemiseksi. Se tarkoittaa sitä, että kristitty kuulee, mitä Jumala tahtoo hänelle lahjoittaa, uskoo ja ottaa lahjan vastaan. Tässä vaihtoehdossa ihminen ei itse suorita mitään vaan yksinkertaisesti tyhjin käsin ottaa vastaan sen, mitä Jumala on luvannut antaa. Olennaista ei myöskään ole se minkälainen ihminen on vaan se, miten armollinen Jumala on.

Kun kirjoitin alussa, että Raamattu kuvaa kaksi tapaa Jumalan siunausten omistamiseen, se ei aivan pidä paikkaansa. Totta on kyllä se, että ihminen usein yrittää ansaita Jumalan siunauksen omalla toiminnallaan. Mutta ihminen voi elää lähellä Jumalaa vain kuulemalla Jumalan armolupauksia ja yksinkertaisesti uskomalla ne.

Riippumatta siitä millaista elämäsi on tänään, uskalla uskoa ja ottaa vastaan Jumalan lupaukset. Hän antaa sinulle Poikansa Jeesuksen ja Hänessä on koko Jumalan täyteys. Uskalla tulla lapsenmieliseksi, joka ottaa vastaan ja nauttii lahjasta.

Päämäärä kateissa?

Israelin 3 miljoonainen kansa sai kokea Jumalan erityistä huolenpitoa erämaassa 40 vuoden ajan. Miten ihmeellistä, että kansa, joka asui keskellä puutetta, sai jatkuvasti tarvitsemansa ravinnon, vaatteet ja kaiken muun tarpeellisen.

Jumala pyysi kansaa vain luottamaan Häneen, kaikki kansan tarpeet oli Jumalan hallinnassa. Samoin Jumala pyytää meitäkin luottamaan Häneen.

Me kipuilemme opiskelujen, työpaikkojen, rahallisen pärjäämisen, omaisuuksien tai niiden puuttumisen vuoksi – kaiken sen vuoksi, mitä Israelin kansa kipuili omalla tavalla omana aikanaan. He kipuilivat sitä, kuinka tulisivat toimeen ja Jumala osoitti heille suuruutensa.

Mutta Jumalan suunnitelma ei ollut vain tarjota apua matkalla vaan tavoite oli päästä luvattuun maahan. Onkohan tämä tavoite meiltä kristityiltä joskus hukassa?

Me järkytymme, jos Jumala ei siunaakaan meidän elämäämme tavalla, jota toivomme. Kyselemme, miksei Hän voisi antaa meille sitä tai ottaa tämän pois elämästämme? Miksei Hän voisi siunata meitä tuntuvammin ja näkyvämmin?

Samalla emme taida nähdä sitä siunausta, joka on tänään elämässämme. Ehkä näkisimme sen paremmin, jos katsoisimme elämäämme Jumalan tavoitteesta käsin: me olemme matkalla taivaaseen – nykyinen elämä ei ole kaikki. Tämä on vasta matkantekoa, jossa meitä monin tavoin valmistellaan. Siunataan mutta myös koetellaan. Täytetään puutteita ja joskus annetaan kokea niitä. Kaikki päämäärän vuoksi.

Jumala pyytää meitä luottamaan Häneen sekä perillepääsyn että matkan aikaisten tarpeiden suhteen.

Telttavaarnoja ei olisi syytä lyödä liian tiukkaan kiinni, sillä matka on vielä kesken ja maali häämöttää edessä.

Annamme Jumalan kädestä

”Mikä minä olen, tai mikä on minun kansani, kyetäksemme antamaan vapaaehtoisesti tällaisia lahjoja? Sinusta tämä kaikki on tullut, ja omasta kädestäsi me olemme ne sinulle antaneet.” (1. Aik. 29:14)

Jumalan temppeli oli alkuvalmisteluissa ja kansa lahjoitti omasta varallisuudestaan tulevia rakennustöitä varten. He antoivat, koska he näkivät asian tärkeänä ja vapaaehtoisesti ojensivat Jumalalle osan siitä siunauksesta, jota olivat saaneet kokea.

Daavid ihmitteli, miten he kykenivät antamaan niin suuria lahjoja? Vastaus oli siinä, että kaikki oli Jumalan antamaa lahjaa. Jumala oli siunannut ja sitä oli hyvä jakaa eteenpäin.

Me emme tänään rakenna ensisijassa fyysisiä temppeleitä, koska me kristityt olemme itse Jumalan temppeli. Mutta rakennustyöt ovat kovasti kesken ja käynnissä jatkuvasti.

Me saamme antaa työhön lahjaksi kaikkea sitä, mitä Jumala on meille suonut. Ennen kaikkea itsemme ja sen mukana hengelliset lahjamme, aikaamme, voimiamme ja myös monenlaista käytännön tukea.

Antamiseen ei saa syyllistää tai pakottaa. Kun kristitty kokee Jumalan asian olevan sydämen asia, hän haluaa Jumalan vaikuttamana luopua omastaan. Vaikka luovuttaminen sotii lihallisuuttamme vastaan, se on mitä enimmissä määrin Hengen vaikuttamaa hedelmää.

Oikeastaan me vain palautamme osan kaikesta siitä siunauksesta suoraan Jumalalle, josta olemme saaneet osamme. Ja antaessamme ilomme lisääntyy, koska huomaamme olevamme jokainen elintärkeitä tässä rakennushankkeessa.