“Minun sieluni itkee murheesta, vahvista minua sanasi jälkeen” (Ps. 119: 28).
Tänään ovat jo pitkään minusta otetta kynsineet köydet kiertyneet kaulallani ja kiristyneet niin, etten tahdo saada happea.
Tänään ovat huonoista uutisista huonoimmat muuttuneet uhkakuvista todellisuudeksi ja vapisen niiden edessä kuin muurahainen uhkaavien jättiläisten alla.
Tänään raotan peittoni reunaa vain sen verran, että kyyneleet pääsevät nuolemaan sänkyni reunustaa ja muodostamaan lattialle surujen lammikon.
Mutta tänään olet myös Sinä yhtä totta ja todellisempi kuin kuristavat, viekkaasti valehtelevat ja toivon varastavat käärmeet.
Lahjoita jälleen tänään yhden päivän toivo. Anna ikiaikaista voimaasi peittoni painon verran ja anna lohdutuksesi tuulten kuivattaa surujen meri.
Tänään minä itken ja samalla luovutan elämäni ja läheiseni Sinun käsiisi. Vaikka en näe kuin tuhoa nyt ja kaikissa huomisissa, Sinä olet katkaissut jo kaikki solmuni ja avannut ristinmuotoisella viidakkoveitselläsi polun, jota on ilo kävellä.
Kiitos tästä ja aiemmista kirjoituksistasi. Niiden sanat peilaavat omaa tuskaani, pelkojani, toivottomuuttani. Samalla niistä heijastuu oma oljenkorttakin hauraampi uskoni ja toivoni: entä jos rakastava, armahtava Luoja olisikin totta eikä vain kuolleita fraaseja.
Kiitos, että näitä kirjoitat.
Maarit
Kiitos Jaakko kirjoituksistasi, ne lohduttavat kovasti ja antavat toivoa omiin pelkoihin ja kipuihin!
Jos Jumalaa ei ole, elämässä ei ole yhtään mitään mieltä. Eikä järkeä. Ei mitään järkeä!
Seurakunnassa Jobin elämästä vasta eilen puhuin, ja oli Jumalan Henki niin läsnä, että sain silloin aavikolleni kauniin keitaan 🏖 seurakunnan tilaisuudessa Metsäkirkossa. Keidas kantoi jopa kotiin asti; elävää vettä riitti vielä reiluksi tunniksi… kunnes aavikko saavutti minut jälleen ja keidas muuttui vain kauniiksi muistoksi.
Kuinka ollakaan, tämän päivän jae sivustolla Raamattu.uskonkirjat.net oli ja on Psalmi 63:2!
“Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.” Ps. 63:2 (KR33/38)
Kännykkäongelmien, ahdistuksen, valvottujen öiden, yksinäisyyden ja ikävien ihmissuhteiden tuttu aavikkoni, vedetön maa! 🏜🥵
Vihollinen oli valmiina varastamaan jopa Armonkahvilan kupilliseni! No, ei tapahtuneessa kovin paljoa uutta minulle ollut, mutta silti sattui ja syvälle. Taas. Meteli peitti Jumalan äänen ja hautasi iloni. Jäin ihmettelemään, että miksi Jumala toimi näin. Miksi Hän salli metelin nousta oman äänensä yläpuolelle?
Jäin odottamaan Jumalaa.
Että kuulisin taas.
Psalmit 42 ja 43.