Sinä ravitset minut

”Sinun läsnäolosi ravitsee minut” (Ps. 17: 15).

Tänään on selvästi huono päivä. Johtuuko se aivovammasta, työkuormasta tai puutteellisesta aivokemiasta, masennus ottaa otteeseensa ja kuiskaa kaiken olevan menetetyn.

Tänään makaan itkuisena sohvalla ja mietin menetettyjä taloja, menehtyneitä läheisiä, työtä, terveyttä, elämänhalua ja rohkeaa suhtautumista huomiseen. Elämä tuntuu olevan eletty ja vain apaattinen loppusointi on edessä.

Jos onkin niin, että en voi rakentaa onneani omistamisten tai terveyden varaan, olenko tuomittu epätoivoon ja itkuun? Voiko elämä tarjota enää mitään elämisen arvoista?

”Sinun läsnäolosi ravitsee minut”. Näissä Daavidin sanoissa on jotain mystistä ja vavahduttavaa. Onko uskoni niin teoreettista ja oppikeskeistä, etten osaa päästää Herraani Jeesusta Kristusta täyttämään sieluani ja sävyttämään tätä sekä huomista päivää iloisella odotuksella?

Seison aulassa ja katson kaikkia kiinni menneitä ovia haikein mielin. Yksi ovi on raollaan, en ole käynyt sisään, se ei ole aikaisemmin ollut kyllin houkutteleva. Vasta nyt alan aavistella, että Jeesus tahtoo tarjota elämääni paljon enemmän kuin ”tavataan sitten perillä” -ideologian. Hän tahtoo olla elämäni Herra, alusta, rakenne, päämäärä ja täyteys.

Ehkä vanhat rakennukset ovat työnnetty puskutraktorien kumoon vain jotta jotain uutta saa alkaa rakentua? En jaksa alkaa enää luomaan kaikkea sitä mitä menetin, mutta ehkä se ei ole tarkoituskaan? Ehkä nyt on aika olla paikallaan ja antaa ohjakset itseäni vahvemmalle? 

Toivo alkaa pisaroida sieluuni. Sinä ravitset minut.

Kuoleman porteille ja takaisin

”Sinä tuot minut takaisin kuoleman porteilta” (Ps. 9:14).

Kärsimysten jauhinkivien jauhaessa vääjäämättömällä voimallaan ihmisen voimat hupenevat. Toiveikkaat ja innokkaat, tulevaisuuteen luottaen suhtautuvat ajatukset vaihtuvat haikeaan menneisyyden kuva-albumien katseluun ja tunteeseen siitä, ettei tulevat päivät eivätkä vuodet kykene sisältämään enää mitään hyvää.

Daavid kirjoitti Psalmissa 23 pimeästä laaksosta tai kuoleman varjon laaksosta. Siellä kyllin pitkään oltuamme tulemme portille, joka imee meitä sisäänsä toivottomuuden ja pelon voimalla. Kuoleman portti kuvaa vaihetta, jolloin kärsimys on työntänyt meidät syvään epätoivoon ja luovuttamiseen – uuden vuoden tinat lupaavat vain samaa, tasaisesti rummuttavaa ahdinkoa.

Kuoleman porteiltakin on langaton Bluetooth -yhteys Kaikkivaltiaaseen. Hän näkee syvimpään pimeyteen ja on kulkenut kanssamme aina mielen taittumiseen saakka. Kun Jumala on sallinut kulkumme äärimmäiseen kipuun, Hän johtaa askeleet myös sieltä pois. 

Ehkä kulunut vuosi on ollut kohdallasi yhtä laskeutumista kärsimyksen portailla kohtalokkaalle portille saakka? Juuri siellä, missä omaa uskoa eikä toivoa enää ole kuin hiipuneen nuotion verran, Jumala taistelee hurrikaanin tavoin. 

Olkoon tuleva vuosi täynnä Jumalan ihmeellisiä tekoja: elämänhalua, iloa, kutsumuksen riemua ja Isän hellää rakkautta!

Kun lupaukset tuntuvat ontoilta

”Näin Mooses puhui israelilaisille, mutta raskaan orjuuden näännyttäminä he eivät kuunnelleet häntä” (2. Moos. 6:9).

Miten lähellä vapautuksen hetki olikaan! Satoihin vuosiin ei ollut tapahtunut muuta kuin jatkuvaa elinolojen kiristymistä mutta nyt näyttämölle astui 40 vuoden maanpakolaisuudesta palannut Mooses.

Mooses sai Jumalalta ihmeellisiä lupauksia. Hän välitti ne kurjuudessa matelevalle kansalle ja sanat toivat toivoa. Mutta kun lupausten ja niiden toteutumisen väliin tuli viive ja helpotuksen sijaan arki vaan synkistyi, Mooses alkoi vaikuttaa yhden-tempun-ponilta. Samoin Jumala.

Ehkä sinäkin olet saanut pienen auringonsäteen tuskan huuruiseen koloosi, jonne olet askel askeleelta vetäytynyt pakoon elämän liian kovaa todellisuutta? Ehkä olet uskaltanut sielusi jännittyneiden viulunkielien soida osasekunnin iloista sointia, kunnes taivas on taas pimentynyt ja toivosi on sammunut?

Jumalan lupaukset voivat alkaa kuulostaa ontoilta, kun elämä näännyttää. Joku sinussa sanoo, että pitäisi ottaa vastaan ja nousta myrskyn päälle Jumalan sanojen voimasta, mutta et jaksa. Et enää tänään.

Raamattu on täynnä ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet. Sivu toisensa jälkeen vastaan tulee sanoja käsissään pieneksi ryppykasaksi puristavia ihmisiä, joille todellisuus peittää kauniit tulevaisuuden maalaukset. Ja kuitenkin, Jumala ei ole ollut koskaan suljettu ihmisen toivottomuuteen!

”Minä olen” luo sanoja jotka luovat todellisuutta. Jos ja kun väliin astuu vihollinen nimeltä ”viive” ja ”odotus” ja kun ihminen taittuu, Jumala toimii vuorenvarmasti kuin margariinitehdas.

Jotkut päivät vain selvitään

Tänä aamuna kaikki oli nurinkurin. Toinen pojista oli salaa katsonut puhelintaan aamuyölle, itse olin pyörinyt sängyssä hiljalleen otetta hakevan stressin otteessa ja yhteinen aamupala oli kuin ote sirkuksen kenraaliharjoituksista.

Tänään sielu ei hyppele iloisen kevyesti elämän kukkaniityillä. Tänään ei hyräillä duurissa pissatauoilla. Tänään ei suunnitella yhä parempia rakenteita huomiseen, ei luoda innostuneita visioita eikä kippistellä mielikuvaskumppia.

Tämä päivä on yksi niistä päivistä, jolloin tavoitteena ei ole olla täydellisen rakastava isä, läsnäolevin puoliso ja karismaattisin raamattuopettaja. Tänään vain selvitään. Se riittää. Otetaan rusentavat iskut vastaan, mennään peiton alle itkemään ja tullaan sieltä esille laittamaan pakollinen päivällinen. Sekin saa tässä perheessä tänään olla mallia pakastepitsa.

Tulee taas toisenlaisia päiviä. Tilattomuuden ja näköalattomuuden sijaan vaihtuu vapaus ja peilityyni Keiteleen pinta. Tulee päiviä, jolloin saan nauraa hampaat helkkyen ja tyrmistyä niistä hyvistä asioista, joita juuri nyt paketoidaan minulle Taivaan tonttulassa. Ne päivät tulevat, aivan varmasti, mutta ensin on tämä päivä.

Jotkut päivät vain selvitään. Se riittää. Ne päivät – tämä päivä – ei silti ole yhtään merkityksettömämpi kuin ne päivät, joita kipeästi odotan ja rukoilen. Tämä päivä eletään läpi tunti tunnilta, jotta huominen saa omat, aivan uudet ja ennen kuulemattomat vuorosanansa.

Erityishoitoa uupuneille

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.