”Monet sanovat minulle sinä päivänä: `Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?” Matt. 7:22
Jeesuksen sanat pysäyttävät. Kristinuskoon kuuluvat ihmeet ja merkit. Kuitenkin Jeesuksen opetuksen mukaan on mahdollista, että joku parantaa sairaita ja käyttää muita näkyviä ja näyttäviä armolahjoja ilman pelastavaa suhdetta Vapahtajaan. Hänen nimeään voidaan käyttää ihmeisiin, vaikka sisäinen elämä puuttuisi.
Tämä on suora mutta rakkaudellinen varoitus siitä, että me kristityt emme saisi ”juosta” niiden julistajien perässä, jotka tekevät vain näyttäviä ihmeitä. Ehkä hyvä kysymys olisikin se, mihin suuntaan julistajien sanoma vie meitä kuulijoita?
Paavalin kutsumukseen kuului voimateot. Silti hänen toimintansa keskipisteenä oli ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus (esim. 1. Kor. 2:1-2).
Evankeliumi on Raamatun keskus ja evankeliumin keskus on Jeesus Kristus. Kun ihmiset saatetaan Vapahtajan luokse, silloin sanoma on kohdallaan. Ja silloin ihmeet ja merkit vahvistavat ytimen, mutta eivät korvaa sitä.
Kyllä juuri näin, kiitos.
Mutta ymmärtäähän sen, että ihmeet ja voimateot synnyttävät ihmisessä kiinnostuksen, egon. Ilman niitä ihminen on tyhjä ontto kuori, millä sen täytämme?
Eikä riitä syntien sovitus? Eikö riitä että minun puolestani on tehty kertakaikkinen työ? Minä en osaa muuta kuin räpeltää, mutta aina muistuu mieleen työ joka puolestani tehty. Saan anteeksi. Ja saan olla lähellä Herraa, Hän oikein ja osa sitä.
Me seuraamme ajan merkkejä mikä sinänsä myös oikein, mutta se ei saa mennä edelle. Tässä ajassa myös tulee paljon viestiä ihmeistä miten joku sitä ja tätä. Vaarallista, hurmiollista jos menevät ristin työn edelle.
Tänäänkin saan elää tässä ja olemme vapahdettuja, myös sisäisistä sielun haavoista, sisältä nousevista asioista.
Terv. JP