Jumalasta syntynyt ei tee syntiä?

”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3: 9)

Monet kristityt ahdistuvat näistä Johanneksen sanoista. He kokevat elämässään kovaa taistelua syntiä vastaan vaikka samaan aikaan Johannes vakuuttaa, ettei Jumalasta syntynyt voi tehdä syntiä. Kumotaanko tässä armo? Mistä on kysymys?

Tärkeää on ensin huomata, ettei Johannes kirjoita kristityille, jotka kipuilevat lankeamisiaan ja heikkoa uskonelämäänsä. Hän kirjoittaa kristityille, jotka ovat vaarassa hyväksyä synnin tekemisen normaaliksi ja hyväksi tavaksi.

Johannes käyttää sanoissaan sellaista verbimuotoa, joka tarkoittaa jatkuvaa synnin tekemistä. Se ei Johanneksen mukaan ole mahdollista, sillä Jumalan siemen, eli Hänen Henkensä asuu kristityssä ja käy taistelua syntiä vastaan.

Kristityn taistelu syntiä vastaan jatkuu taivaan rajalle saakka. Ja siinä taistelussa myös monesti epäonnistutaan. Syyllisyys ja häpeä saattavat saada aikaan sen, että kristitty masentuu ja luopuu luottamuksestaan Jeesukseen Kristukseen. Siksi Johannes haluaa vahvistaa meitä lupaamalla, että meissä asuva Kristus toteuttaa meissä Jumalan tahtoa.

Kristityn tulee aina uudestaan kuulla se ilosanoma, että hän on syntynyt Jumalasta. Meissä oleva uusi luonto taistelee vanhaa vastaan. Ja Pyhän Hengen tehtävänä on herättää meidän omaatuntoamme aina silloin, kun se on paatumassa ja luovuttamassa.

Armo on ytimessä siis Johanneksenkin sanomassa.

Jumalalliset lempeät sanat

”Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt ja sen syntivelka on sovitettu. Se on saanut Herran kädestä kaksin verroin kaikista synneistää.” (Jes. 40: 2)

Minusta on ihmeellistä, että Jesajan piti kuuluttaa lohduttavia lempeitä sanoja kansalle, joka oli aikaisemmin määrätietoisesti kääntänyt Jumalalle selkänsä ja oli sen takia saanut kärsiä syntiensä seurauksia määrättömin mitoin.

Eikö olisi ensin pitänyt varmistaa, oliko kansa tehnyt riittävää parannusta? Eikö heille olisi pitänyt lohdutuksen sijaan osoittaa selvä syy-yhteys heidän Jumalanvastaisen elämän ja kärsimyksiensä välisen suhteen välille? Eikö lempeät sanat olleet ennenaikaisia?

Jumalalla on aina kiire armahtaa. Hän ikävöi kansaansa Israelia tuolloin ja ikävöi sitä edelleen. Samoin Hän ikävöi jokaista lastaan. Jumalan syvin halu on lausua omilleen pehmeitä, hoitavia ja sydäntä syleileviä armon sanoja.

Kärsivä ihminen on kärsimyksiensä tähden mennyt kivusta ja häpeästä kerälle. Hänen ympärillään on niin monta suojakerrosta sormella osoittelua ja syyttäviä sanoja vastaan, että hän on lähes kaikenlaisen tavoittamisen ulkopuolella. Ainoa mahdollinen keino on lempeät sanat.

Lempeät sanat valuvat muurien säröistä sydämen ytimeen saakka. Siellä ne kykenevät herättämään kuolleessa sisimmässä elämää. Armo synnyttää toivoa ja rakkautta ja siellä missä nämä ovat, siellä on myös terve uskallus katsoa omiin virheisiin. Vain rakkaus saa meidän rintamasuuntamme kääntymään Jumalan suuntaan.

Jumalalla on myös toisenlaisia sanoja. Mutta ne ovat varattuna meille niitä tilanteita varten, joissa olemme liian itsevarmoja ja itseriittoisia kävellessämme kohti tuhoa. Mutta kärsivälle Hänellä on vain yksi äänensävy: myötätunnon ääni.

Se ääni herätti Lasaruksen haudastaan ja se herättää myös meidät omista kuoleman laaksoistamme.

Evankeliumi on verenpunainen

”Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.” (Hebr. 9: 22)

Jumala on yhtäaikaa sekä täynnä rakkautta että pyhyyttä. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Hän vihaa syntiä. Jumala ei voi oikeudenmukaisuutensa tähden katsoa meidän syntejämme sormiensa läpi; synti vaatii rangaistuksen.

Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on siksi rangaistuksen alainen. Jos Jumala olisi vain pyhä, Hän olisi pyyhkäissyt koko ihmiskunnan kadotukseen. Mutta Hänen rakkautensa vaati Häntä etsimään toista ratkaisua.

Jumala tuli ihmiseksi 2000 vuotta sitten. Hän itse kärsi syntiemme rangaistuksen; Jumala vuoti verta ja kuoli. Hänen verensä vuoti meidän syntiemme tähden ja nyt synti on saanut rangaistuksen.

Raamattu käyttää synti -sanasta joskus yksikkömuotoa, joskus siitä puhutaan monikossa. Yksikkömuoto tarkoittaa sitä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kärsi kuolemallaan rangaistuksen kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Hän tuhosi synnin rikkovan vaikutuksen ihmisten ja Jumalan väliltä.

Evankeliumi on verenpunainen. Se maksoi Jumalalle enemmän kuin voimme koskaan käsittää. Siksi armo ei ole koskaan halpaa. Me saamme todella uskoa kaikki syntimme anteeksi.

Jumala odottaa sinua

”Siksi Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, ja sen tähden hän nousee armahtaakseen teitä, sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ovat kaikki, jotka häntä odottavat.” (Jes. 30:18)

Käytkö raskasta ja epätoivoiselta tuntuvaa taistelua syntiä vastaan? Tuntuuko sinusta siltä, että mitä enemmän yrität, sitä huonommin onnistut?

Oletko väsynyt kantamaan ongelmia, joille et osaa tai jaksa tehdä mitään?

Oletko kyvytön elämään tätä päivää, koska menneisyytesi painaa sinua syyllisyydellä ja häpeällä?

Jumala odottaa sinua. Ei kuormatakseen elämääsi lisää kuormaa vaan voidakseen olla sinulle armollinen. Hänen kätensä ovat sinulle auki ja Hän kutsuu tulemaan sinua hyväksyvään syliin.

Voisitko tänään luovuttaa menneisyytesi, nykyiset ongelmasi ja taistelusi Jeesukselle? Uskalla luovuttaa ja luottaa. Ole paikallasi ja katso mitä Jumala tekee.

Armo synnyttää Herran pelon

”Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!” (Ps. 119: 5)

Kristuksen hyvyys ja rakkaus meitä kohtaan synnyttää meissä halua palvella Häntä, olla Hänelle kuuliaisia ja kysellä, mitä Hän tahtoo. Armo synnyttää vastarakkauden Jeesusta kohtaan.

Jeesus sanoi, että joka rakastaa Häntä, noudattaa Hänen käskyjään (Joh. 14:15). Käskyt eivät synnytä rakkautta, vaan Kristuksen suunnaton hyvyys meitä kohtaan.  Seurauksena siitä me haluamme sydämestämme olla kuuliaisia ihanalle Vapahtajallemme. Johannes lisää, etteivät Jeesuksen käskyt ole raskaat; Jeesus ei ole uusi Mooses (1. Joh. 5: 3). Jeesus käskee meitä rakastamaan toisiamme ja rakkaus täyttää koko lain. Kristus meissä rakastaa ja me saamme olla Hänen rakkautensa astioita. Olisiko vielä niin, että mitä särkyneempi astia, sitä enemmän rakkautta ja armoa vuotaa toisille?

Armo ei sodi Herra pelkoa vastaan vaan vie meidät oikealle paikalle Jumalan eteen. Armo synnyttää meissä halua kunnioittaa Jumalaamme. Me ymmärrämme, että Hän on Kaikkivaltias Pyhä Jumala ja samaan aikaan hellä Hyvä Paimen. Herran pelko ei ole varsinaisesti pelkoa Jumalaa kohtaan, sillä rakkaudessa ei Johanneksen mukaan ole pelkoa (1. Joh. 4: 16-18). Se on Jumalan kunnioittamista ja sen ymmärtämistä, että Hän on aina meidän yläpuolellamme. Herran pelko vaikuttaa sitä, että me haluamme ymmärtää, mitä Hän sanoo meille Raamatussa ja tahdomme totella Häntä.

Kristityn sisälle tulee uudestisyntymässä uusi halu elää pyhää elämää. Kristitty huokailee Psalmin kirjoittajan tavoin, että ”kunpa seuraisin aina määräyksiäsi”. Tämän sisäisen toiveen ja halun pitää hengissä Jumalan ansioton rakkaus meihin itsessämme syntisiin. Se pysyy yllä lankeemusten ja pimeyksien keskelläkin – kristittyyn sattuu, että hän synneillään murehduttaa Jumalan Pyhää Henkeä. Hän tulee sisäisen jumalakaipuun ja Herran pelon viemänä aina uudestaan Kristuksen luokse armahdettavaksi ja autettavaksi. Kristityn sydämestä nousee hiljainen, Augustinuksen muotoilema pyyntö Jeesukselle: ”Käske mitä tahdot, anna mitä käsket.”

armosynnyttaaherran_metsätähti