Armoa ja totuutta

”Jeesus sanoi hänelle: `Mene kutsumaan miehesi ja tule tänne” (Joh. 4:16).

Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan, että ”armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta.” Armo ja totuus liittyvät aina toisiinsa. Sen sai Sykarin kaivon nainenkin kokea vapauttavalla tavalla.

Nainen oli ihmisten silmissä hylkiö. Takana oli monia rikkoutuneita ihmissuhteita ja nykyinenkään parisuhde ei ollut kunniallinen.

Jeesus tahtoi kohdata naisen ja vuodattaa armonsa hänen janoavaan sieluunsa. Sitä ennen piti kohdata oma kipeä elämä: ”Mene kutsumaan miehesi.” Jeesus kutsui naista avaamaan kipeät haavansa ja kohtaamaan väärät valintansa. Hän ei tahtonut syyttää ja lyödä vaan vapauttaa.

Nainen tunnusti, ettei hänellä ollut miestä. Ehkä hän nielaisi lopun mutta Jeesus auttoi: ”Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi.” Jeesus aukaisi kipeän haavan, joka oli vuotanut ja märkinyt vuosia.

Armoa ei voi olla ilman totuutta. Eikä oman elämän totuutta uskalla katsoa ilman armoa.

Jeesus tahtoo avata myös meidän märkivät haavamme. Päälle liimatut laastarit eivät toimi. Emme tahtoisi katsoa elämäämme rehellisin silmälasein, koska pelkäämme syytöstä ja tuomiota. Mutta Jumalan armo on aina enemmän kuin elämämme totuus. Jumalan armo on aina enemmän kuin mitkään epäonnistumisemme.

Sykarin kaivon nainen sai kohdata armollisen Vapahtajan. Jeesus kohtasi hänen häpeänsä ja antoi tilalle vapautuksen ja ihmisarvon. Sitä Hän haluaa tehdä meille jokaiselle.

Ota minut suojaasi

”Sotajoukkojen Jumala, palaa takaisin! Katso taivaasta ja näe! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös ja suojaa tämä taimi, minkä oikea kätesi istutti” (Ps. 80:15,16).

Sinä löysit minut orpona kivisestä louhoksesta. Istutit minut hyvään maahan. Juureni saivat painua syvälle Sinun armoosi ja rakkauteesi. Kastelit minua huolenpidollasi ja ravitsit minua pelastusteoillasi.

Sitten tuli kaikki nämä myrskyt. Juureni kestivät ensimmäiset tuulet ja mutta nyt: katso taivaasta ja näe! Huomaa, miten myrskyt puhaltavat ylitseni yhä uudelleen ja juureni ovat katkeamassa.

Ota minut hoitoosi, suojaa minua kädelläsi! Ole Sinä minulle kuin suojaava katos rankkasateella, kuin muurattu seinä myrskyssä.

Jos sinä et pidä minusta huolta, nämä myrskyt vievät minut mukanaan. Silloin minulle jää vain katkenneet juuret; haaleat muistot sinun armosi maaperästä.

Pidä siis taimestani – elämästäni – huolta. Käske myrskyjen laantua. Tai jos niiden täytyy edelleen puhista, anna juurieni kasvaa yhä syvemmälle Sinuun.

Sinut tunnetaan paremmin

”Herran pelko on hänen ilonsa. Ei hän tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta.” (Jes. 11:3)

Me ihmiset arvioimme toisiamme sen perusteella, mitä näemme heistä silmillämme ja kuulemme korvillamme. Teemme arviomme ja langetamme tuomiomme sen mukaan, miltä toisen elämä ulkoisesti näyttää.

Tämä sama ajattelumalli saattaa helposti lipsahtaa myös jumalasuhteeseemme. Ehkä käytämme paljon voimiamme siihen, että näyttäytyisimme Jumalalle onnistuneena ja vahvana? Jos lankeamme syntiin, piiloudumme Jumalalta määräajaksi juuri sen tähden, ettemme uskalla näyttää Hänelle todellista tilaamme?

Onneksi Vapahtajamme Herra Jeesus Kristus tuntee meidät paljon paremmin. Hän on nähnyt elämämme jo ennen kuin me olimme syntyneet. Hän tietää lapsuuden traumamme, hylkäämisen kokemuksemme, sielumme syvät, piilossa olevat arvet ja ne sydämemme huoneet, joihin emme uskalla Häntä päästää.

Hän tietää epätoivoisen rakkauden tarpeemme, kipeän halumme olla näkyviä ja hyväksyttyjä. Hän tietää, miksi taistelemme samojen asioiden kanssa päivästä toiseen; Hän näkee syy-yhteydet paremmin kuin kukaan terapeutti.

Jeesukselle on turvallista kertoa kaikki, koska Hän jo tietää. Hänen luokseen on turvallista mennä syntien rusentamana, koska Hän on nähnyt kaatumisemme ennen kuin ne tapahtuivatkaan.

Hän ei odota meidän korjaavan elämäämme yksin. Hän odottaa meitä aina suurella rakkaudella. Ja Hänellä on oikeat täsmälääkkeet kullekin meistä: armo ja anteeksiantamus. Ne saavat sydämen sykkimään Jumalan suuntaan.

Liian heikko usko?

”Meidän Herramme armo on ollut ylenpalttinen vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tim. 1: 14)

Me monet ajattelemme Jumalan armon olevan kuin suuri varasto, josta riittää aarteita meidän kaikkiin tarpeisiimme. Mutta joskus koemme tuon varaston olevan liian kaukana meistä. Saatamme myös kuulla opetusta, jonka mukaan usko on se käsivarsi, jolla armon varastot avataan. Mutta miten minun käy liian heikon uskoni kanssa?

Paavali opettaa toisin. Hän kirjoittaa suunnattoman suuresta armosta, jonka hän oli saanut osakseen ja se armo synnytti hänessä uskoa. Eli usko ei ollutkaan Paavalille hänen oma yrityksensä tavoittaa Jumala, vaan Jumala tavoitti Paavalin ja siitä syntyi usko.

Opetus Kristuksesta ja Hänen suunnattomasta armostaan meitä kohtaan synnyttää meissä uskon. Usko on heikko aina kun se kadottaa kohteensa. Mutta kun kristitty kuulee Raamatun opetusta Kristuksesta, sydän kiinnittyy Häneen ja silloin oman uskon kipuilu unohtuu.

Paavalin mukaan armo synnyttää myös rakkautta. Eli me emme tuota elämässämme kristillisiä hyveitä, jotta saisimme Jumalan armon kuin palkaksi. Ensin on aina ansioton armo meille syntisille ja armo synnyttää meissä hyveet. Rakkaus on seurausta ylivuotavasta armosta. Jos Kristuksesta opetetaan oikein, Häneen ei voi olla rakastumatta.

Mistä löydän Jumalan ylitsevuotavan armon minua kohtaan? En omasta sielustani, vaan Raamatusta. Ja jokaisesta kristillisestä yhteisöstä, jossa pidetään esillä ristiinnaulittua Kristusta.

Kuulkaa langenneet maan

”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä… Mitä sinä sanot” (Joh. 8:4,5)

Väärät ihmissuhteet, aviorikokset, pornografia, anteeksiantamattomuus, kostonhimo, ahneus, juoruilu, päihteiden käyttö, peliongelmat, valehtelu, henkinen väkivalta. Tässä asioita, jotka saattavat painaa meitä alas pohjattomaan häpeään. Ehkä olemme langenneet ja kysymme samaa kysymystä: ”Mitä Sinä sanot?”

Evankeliumeista huomaamme, että Jeesus asettui aina syytettyjen puolelle. Missä oli yksi synnin särkemä ihminen, siellä oli Kristus nostamassa syyllisyydestä ja häpeästä. Hän keräsi ympärilleen langenneita ihmisiä. Kerää edelleen.

Jeesuksen sormi ei noussut aviorikosta tehnyttä naista kohtaan. Sen sijaan Hänen sormensa kyllä nousi syyttäjiä kohtaan. Syyttäjät saivat piston sydämeensä ja joutuivat poistumaan nuolemaan haavojaan. Heidät oli osoitettu yhtä syntisiksi.

Langenneen täytyisi saada kohdata sama armollinen, hellä ja rakastava Kristus, jonka tämä kertomuksen nainen kohtasi. Kristuksen armo ja anteeksiantamus ulottuu syvimminkin langenneelle. Kauhun kuiluista Kristus tahtoo nostaa ihmisiä anteeksiantamuksen vapauteen.

Mutta entä sanat ”Mene, äläkä enää syntiä tee” (Joh. 8:11). Loppuuko armo ensimmäisen vapauttavan tuomion jälkeen? Ei varmasti. Syntinen nainen ei tullut synnittömäksi emmekä tule mekään. Mutta Jeesus tahtoi sanoa, että synti on aina tuhovoima. Sitä tulee välttää, koska se rikkoo aina ihmistä itseään ja toisia. Mutta kun me silti lankeamme – jokainen meistä – tie ristille on auki. Joka päivä.

Sinne myös syntinen nainen sai yhä uudestaan suunnistaa.