Jos elämä iskee sinua kanveesiin kuin onnetonta rimpulaa, joka nyrkkeilee kolme luokkaa raskaamman sarjan vastustajan kanssa; Jos elämäsi stoorin voisi kiteyttää sillä ainutlaatuiselle ihmeellä että kokemusmaailmasi jokaista uuvuttavaa ylämäkeä seuraa aina vähintään yhtä mahdoton kiipeäminen ilman vuoria toisistaan erottavia laaksoja, silloin Armo hymyilee juuri sinulle ja tarjoaa pientä, toiseen maailmaan imaisemaa taikaovea, lepoa, joka on totta siinä sielun ulospuhalluksessa, hetkessä jolloin uskallat tunnustaa itsellesi olevasi voimaton pienimpäänkin kumpareeseen.
Jos syntilistasi on niin pitkä, että ainoan kerran uskaltaessasi hypätä kipeän katkerasti kauhun kuiluun, jossa peto nimeltä Arvottomuus odottaa tuloasi vesi kielellä; Jos sisälläsi ei ole kutsu vain yhteen putoamiseen vaan joudut sinne, minne et mitenkään haluaisi yhä useammin – omavastuullisuuteen -, silloin Armo hymyilee sinulle ja katsoo sinua rakastavasti vaikka käännät itseinhosta katseesi alas.
Jos sinut leimataan kelpaamattomaksi edes heikoimmaksi lenkiksi ketjuun, joka on höyhenen painavissa sanoissa hauras mutta voi kestää vain sen yhteyden voimasta, roihusta, joka syntyy sinun elämäsi kipinöistä, uuden vuoden valoshowsta joka saa synnytettyä juuri pysyvästi entisiksi muuttuneiden ystäviesi silmissä brutaalin toivon peililoiston ja sovitusta hiljaisuudesta, jonka ainoa tilattu ääni on elämäsi kauinomainen kilahdus maahan, josta ei kaltaistesi hukkametallinpalasten tiivistyneestä epätoivosta nouse enää yksikään toivon korsi.
Yhden luhistuessa toiset ryhdistyvät, sinut katkaisemalla muut lujittuvat ja vaikka koko Taivas raksahtaa kuin kuiva oksa ja Pyhä kiitää painovoimaa kiivaammin alas luoksesi, Jumalan hurskaat lyövät rintaansa silmiään kostuttamatta ja kohottavat kädet kohti korkeutta, vaikka heidän suunsa tunnustuksen kohde on heidän kenkiensä poljettavana, sinua sylissään hoitaen ja vuodattaen kyyneleitä, jotka jäävät Hänen tahtoaan kiivailevilta huomaamatta. Palavaa vettä, joka kuuluu vain sinulle. Rakkauden paloa, joka on tarjolla vain sinulle.
Jos sinulle on muiden herkkupöydistä tarjolla vain luut, jotka eivät ravitse koiraakaan, sanat, joita himoiten heitetään kutsuttujen valkoisen liinan päällä sanoja todemmilla katseilla ja jotka sinuun leimataan kuin Vanhan liiton uhrieläintä kiinni pitäen, tappaen, mutta ei kiiltävällä metallilla, ei, sinut uhrataan brutaalien nimitysten voimalla, sanoilla, jotka tappavat lapsen ilon ja Isän luottavaisen odotuksen jotta toisten liinat pysyvät valkoisina. Jos ja jos vielä enemmän, vielä pahemmin, vielä syvämmelle viiltäen: Jeesus astuu kilveksesi ja ottaa kavahtamatta kaiken mainehaittasi ja vaatii omaan ihoonsa leimattavan jokaisen tappavan katseen ja saman leiman.
Palavaa vettä saat sinä joudaksesi, sinä ulkopuolelle uhrattu, sinä, joka olet leimattu täysin hylkiöksi ei vain omien todellisten syntiesi vuoksi vaan koska joudut kantamaan kaikkien muidenkin ne synnit, joita ei vielä näy tässä maailmassa mutta Toisessa ja ovat sitä tuomittavampia, mitä salatumpia ja huolella pois puuteroituja.
Miten armo riittäisi minulle? Sinulle? Miten se ei voisi olla juoksemasta sinua vastaan, Rakkaus, joka kesti sinun, ei naulojen voimasta.
Miten Jumala voisi olla itkemättä ja levittämättä koko Kosmokseen turvaa tuovat kätensä ja ottamatta sinua syliinsä, ryvettynyttä lastaan, epäonnistunutta, sitä, jonka tähden Hän antoi käskyn Pojalleen, jonka tähden Taivas halkesi eikä hetkeen tiennyt saisiko kurottua hylkäämisen Haavan umpeen, miten Hän voisi olla rakastamatta.
Voitko sinä lakata rakastamasta rakkaintasi? Voitko käskeä tunteita, voitko komentaa sydäntäsi, olla kuin mitään kaipaamaton täyteyden saari? Vaikka voisit, Jumala ei voi. Mistä minä tiedän sen? Koska Hän ei läpi Raamatun, vuosituhansien ole voinut. Koska Hän ei voinut olla juomatta maljaa, jonka edessä Ikuinen ja Peloton pelkäsi ja vapisi!
Jos Kristus Jeesus jää vierellesi, sinulla on ulos heitettynäkin palavaa vettä ja täyteyden saari. Armojuhlat ovat alkaneet – itseasiassa ollaan jo vähän myöhässä – mutta sinä rakkaani, Tervetuloa!
Olen kaivannut sinua ikuisuudesta ikuisuuteen!
Kiitos, Jaakko.
Miten voikaan olla… täsmäasiaa tuli (taasen) kirjoituksessani.
Tänään sain osakseni yllättävässä tilanteessa ja yllättävältä taholta pitkän arvioivan ja kylmältä tuntuvan katseen, minua ihmisenä mittaavan hiljaisuuden kera. Tilanteessa, johon olisi kuulunut sen sijaan kannustavat ja rohkaisevat sanat, ja joita olisin tarvinnutkin. Koin, että jäin ilman ymmärrystä.
Miten tärkeää olikaan saada juuri tähän hetkeen lukea, että Kristus on kanssani ja haluaa ottaa vastaan sen mikä oli minuun kohdistettu ja suunnattu. Tämä auttoi juuri nyt uskomaan sen, että minun ei tarvitse toimia toisten ihmisten kylmyyden osoitusten kilpenä itselleni eikä jäädä tutkimaan noita naarmuja ja kipuilemaan niiden takia. Minun ei kuulu kantaa sitä taakkaa, ottaa sitä leimaa.
Miten vapauttava sanoma juuri tähän erikoiseen kokemukseen!!!
Ole siunattu Jaakko, ja koko sinun perhekuntasi.
Auttaisipa Jumala jo. Tulisipa Hän jo parantamaan ja nostamaan tästä pimeästä. Kunpa Herra ei enää viipyisi vaan katsoisi kirkkaudessaan minuun niin että pelastun. Terveisin masentunut syntinen, lohduton tapaus.