Entä meidän ihmiskäskyt?

”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan se palvelee minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmisten käskyjä.” (Matt. 15: 8-9)

Miten Jeesuksen kritisoimat perinnäissäännöt eli ihmisten tekemät käskyt syntyvät? Voiko niitä olla myös meidän ajassamme ja yhteisöissämme. Varmasti voi.

Perinnäissäännöt syntyvät siitä huolesta, että pitää suojella varsinaisia Jumalan käskyjä. Kun Raamatussa esimerkiksi ohjeistetaan meitä elämään niin, ettei maailma saastuta meitä (Jaak. 1:27), me kristityt olemme kautta aikojen tehneet satoja ellei tuhansia lisäpykäliä tämän ohjeen ympärille: milloin meikkaus tai pukeutuminen liian värikkäisiin vaatteisiin on ollut kiellettyä, milloin taas television omistaminen tai kiinnostus maallisiin harrastuksiin on tulkittu Raamatun ohjeen rikkomiseksi.

Suojaavat lisäohjeet voivat olla myös hyväksi. Mutta ongelma syntyy silloin, kun ne saavat yhteisön silmissä saman jumalallisen arvovallan, kuin mikä Raamatulla on. Silloin varjelevista ihmiskäskyistä tulee kuin ahdas taulu, jonka sisään jokaisen on mahduttava. Tämän taulun ahtaus tai avaruus riippuu aina yhteisöstä. Mutta ne, jotka menevät taulun rajojen ulkopuolelle, leimataan luopioksi ja pettureiksi. Siitä syntyvät hengellisen väkivallan uhrit.

Eri yhteisöillä on eri perinnäissääntönsä. Ne antavat yhteisöille hyvän omaleimaisuuden mutta samalla ne toimivat eristävinä tekijöinä toisia yhteisöjä kohtaan, joilla on toisenlaiset lisäsäännöstöt.

Jeesus rikkoi kaikki tällaiset raja-aidat. Hän viestitti, että elämä on tarkoitettu elettäväksi rakkauden ja luovan rohkeuden voimin. Se on kaikkea muuta kuin jatkuvaa pelkoa liikkua liian lähellä leimaavaa rajaa.

Jumalan antamat rajat ovat väljät ja elämää suojelevat. Niiden tarkoitus on estää meitä rikkomasta itseämme ja toisiamme. Jeesus eli niiden rajojen sisällä rohkeasti ja iloiten. Hän käveli sapattina opetuslastensa kanssa viljantähkiä syöden ja otti osaa monenlaisiin juhliin. Niin, ystävystyipä hän jopa syömäreiden ja juomareiden kanssa.

Älkäämme rajatko Jumalaa. Jumalalla on Paimenensa.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Elätkö vanhassa liitossa?

”Näin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.” (Hebr. 7:22)

Vanha liitto, jonka Jumala teki Mooseksen välityksellä Israelin kanssa edellytti molempien osapuolien uskollisuutta liiton ehdoille. Jumala lupasi siunata kansaansa, jos se tottelisi liiton sääntöjä eli lakia.

Uusi liitto on täysin toisenlainen. Siinä sopijaosapuolina ovat Isä sekä Poika. Jumala lupasi siunata maailman kaikkia kansoja, jos Poika olisi uskollinen omassa osuudessaan. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty”, uuden liiton ehdot olivat täytetty.

Uudessa liitossa ihmisen osuutena ei enää ole ansaita Jumalan siunausta ja hyväksyntää. Siinä Jumala ojentaa ihmiselle Kristus -nimistä lahjapakettia. Tuo lahja pitää sisällään kaiken sen, mitä me tarvitsemme jumalasuhteeseemme ja pelastukseemme.

Liitot sekoittuvat helposti. Moni uuden liiton kristitty elää edelleen osittain vanhan liiton alaisuudessa; moni pyrkii teoillaan ansaitsemaan Jumalan hyväksyntää tai varmistamaan pelastustaan.

Uusi liitto ei sisällä uutta lakia, jota noudattamalla pelastumme. Se perustuu vain ja ainoastaan siihen luottamukseen, että Jeesus on sovittanut kaikki syntini ja avannut täydellisen ja kattavan yhteyden Isän kanssa.

Entä Uuden testamentin käskyt ja ohjeet? Eivätkö ne ole uusi laki, jota toteuttamalla pelastumme? Eivät. Ne ovat perheen jäsenille tarkoitettuja isällisiä ja äidillisiä ohjeita ja neuvoja. Ne kertovat myös sitä suuntaa, johon Jumala armo kasvattaa meitä.

Apostolin vakava epäonnistuminen

Kirjoitan nyt apostoli Pietarin vakavasta epäonnistumisesta. Arvelet kai, että käsittelen sitä yötä, kun hän kielsi Jeesuksen? Ei, nyt tutkimme vuosia myöhemmin tapahtunutta Pietarin toimintaa, jolla hän vaaransi koko evankeliumin puhtauden.

”Kun Keefas oli tullut Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.” (Gal. 2:11)

Kerron tapahtuman taustan lyhyesti, jotta voimme soveltaa tätä esimerkkiä omaan elämäämme. Pietari oli yksi alkuseurakunnan johtohahmoista ja hänelle evankeliumin kirkkaus oli selvä asia. Hän oli Korneliuksen talon tapahtumissa viimeistään oppinut, että Jumala vanhurskauttaa ihmiset uskosta, ilman lain vaatimia tekoja. Pakanoiltakaan ei siis vaadittu lain noudattamista vanhurskauden saamiseksi vaan usko Kristukseen yksin riitti. Tätä taistelua lain merkityksestä pelastuksen suhteen käytiin tosin jatkuvasti. Juuri Pietari piti Apt. 15 luvun Jerusalemin kokouksessa keskeisen puheenvuoron evankeliumin vapauden säilymiseksi.

Antiokiassa vuosia myöhemmin hän pakanoista koostuvan seurakunnan edessä lankesi raskaasti. Tuskin olemme tulleet ajatelleeksi, kuinka järkyttävä hänen epäonnistuminen oli. Hän oli ensin osoittanut täyttä ystävyyttä pakanakristityille näyttäen, että he olivat uskonsa tähden yhtä pyhiä kuin juutalaiset lakia noudattavat kristityt. Kun paikalle tuli Jerusalemista juutalaisia ”lainkiivailijoita”, Pietari eristäytyi seurakunnan pakanakristityistä ja alkoi taas viettää juutalaisia tapoja tuttaviensa kanssa. Tällä toiminnallaan hän viestitti: ”Te pakanakristityt olette edelleen syntisiä, ettekä ole samalla tasolla kuin me lakia noudattavat juutalaiset. Siksi en voi enää aterioida kanssanne.”

Paavali näki, että evankeliumin totuus oli sekä tuossa seurakunnassa, että jatkossa kaikkialla uhattuna. Hän nousi vastustamaan Pietaria julkisesti ja moitti tätä teeskentelystä. Aihe oli vakava ja nuhde paikallaan. Pietari oli hämärtämässä Jeesuksen sovitustyön merkityksen oman pelkonsa takia. Hän oli johtomiehenä näyttämässä esimerkkiä, joka olisi johtanut pelastukseen evankeliumin ja lain yhteisvaikutuksena.

Tästä nousee meille esiin kaksi asiaa. Ajattele, että Pietari saattoi langeta näin raskaasti? Se osoittaa meille, kuinka syntisiä me olemme itsessämme. Olemme syntisiä ja puutteellisia asemastamme ja Jumalan valtakunnan hyväksi tekemästämme työstä huolimatta. Ja toisaalta, me tarvitsemme Jumalan antamaa ymmärrystä ja viisautta, jotta todella voisimme elää evankeliumin vapauden mukaan. Jos Pietari oli kaikkien vuosien jälkeen menettämässä totuuden, miten paljon helpommin se käy meiltä?

Tarvitsemme jatkuvasti kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on annettu meille elämäksi. Tarvitsemme kuulla sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan loputtomasta armosta. Me tarvitsemme kuulla evankeliumia, johon ei ole sekoitettu yhtään lakia. Eli meidän osuuttamme. Yksin evankeliumi julistaa meidät vanhurskaiksi ja tekee meidät Jumalan lapsiksi. Jos ja kun tämä sanoma hämärtyy omastatunnostamme, me alamme voida uskossamme huonosti. Kun siis Jumala tahtoo aina ja jatkuvasti hoitaa ja vaalia uskoamme sekä vahvistaa sitä, Hän opettaa meille sanomaa Pojastaan!

heina_DSC07131.png

Tie Hengen täyteyteen

”Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimia tekoja vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin?” (Gal. 3: 2)

Hengen saaminen edustaa Paavalin ajattelussa koko Jumalan täyteyttä. Siis kaikkea siunausta, jonka Jumala haluaa omilleen antaa. Jokaisella Jumalan lapsella on Pyhä Henki siitä hetkestä alkaen, kun hänestä tulee kristitty. Jumalan Henki uudestisynnyttää meidät, liittää meidän Kristuksen ruumiiseen – seurakuntaan – ja on esimaksuna eli niin sanottuna käsirahana ja takuuna tulevasta perinnöstämme.

Kuinka omistamme itsellemme Jumalan siunaukset ja kaipaamamme syvemmän hengellisen elämän? Paavalin mukaan siihen on kaksi erilaista tietä, mitkä tosin eivät vie lopulta samaan päämäärään. Vastakkain ovat uskossa kuuleminen ja lain vaatimat teot. Ihminen luonnostaan valitsisi aina jälkimmäisen ja Jumala ohjaa ensimmäiseen.

Lain teot kuvaavat kaikkia niitä ihmisen tekoja, jotka hän tekee siinä mielessä, että ansaitsisi Jumalalta siunauksen. Tähän voi listata synnin välttämiset, parannuksenteot, hengelliset harjoitukset, hyvät teot – kaikki nämä ovat lain tekoja, jos niillä halutaan ansaita Jumalalta jotain. Tai ylläpitää jo saatua pelastusta.

Uskossa kuuleminen on erittäin yksinkertainen ja helppo asia. Siinä ihminen kuulee, mitä Jumala tahtoo hänelle antaa ja tyhjät kädet ojennettuina vain ottaa vastaan. Ihminen kuulee evankeliumin ja uskossa vastaanottaessa hänellä on se pelastus, jonka hän on kuullut. Samoin on koko hengellisen elämän kehityksen laita; ihminen kuulee sen, mitä Kristus on tehnyt hänen puolestaan ja vastaanottaa Hänen hankkimat siunaukset.

Paavalin mukaan galatalaiset olivat uskossa kuulemalla saaneet koko pelastuksen ja kaikki siunaukset. Armolahjat toimivat ja Henki vaikutti heidän keskuudessaan jopa voimatekoja. Tämä kaikki oli puhdasta seurausta yksinkertaisesta uskosta. He olivat kuitenkin menettämässä kaiken, koska heidän keskuuteensa tuli opettajia, joiden mukaan niin ”lapsellinen” usko ei riittänyt.

Kun ihminen suostuu olemaan saavana osapuolena, Kristus Jeesus on enemmän kuin mielellään Antaja. Kun kristitty yrittää itse alkaa ansaita jotain enemmän, Kristus joutuu taka-alalle. Silloin aina kaikki aito hengellisyys on suuressa vaarassa pysähtyä ja lopulta kadota.

tiehengentayteyteen_IMG_3512