“Tee myös tänään niitä tekoja, joita olet ennen tehnyt ja anna meidän nähdä ne.” (Hab. 3:2)
Herra, älä anna meidän lukea sinusta vain historiankirjoista ja kuulla teoista, joita teit joskus muinoin. Ole Jumalamme tänään.
Herra, älä anna meidän hapuilla ja etsiä lähteitä, jotka täyttävät janomme ja jättävät silti tyhjiksi. Ole meille lähde, jonka ääreltä emme koskaan lähde.
Ole meille pelkojamme, syntejämme ja pettävää sydäntämme suurempi. Pelasta meidät näköalattomuudestamme ja epäuskostamme.
Iske meihin tänään rakkaudellasi salaman tavoin, lujaa mutta lempeästi. Älä suostu taittumaan kertomuksiksi menneistä ajoista, sillä me tarvitsemme Sinua tänään!

Tämä on tärkeä aihe. Hyvin usein saarnoissa keskitytään vain Raamatun tapahtumiin, siis siihen, mitä Jeesus tai Jumala ennen teki. Kuulijoille olisi tärkeää kuulla kerrottavan myös sellaista, mitä Jeesus tekee nykyään. Esimerkkejä oman aikamme maailmasta.
Tietysti toivoisin, että itsellänikin olisi kerrottavaa Jumalan teoista omassa elämässäni. Mutta on myönnettävä, että liian vähän. Odottaisin enemmän. Toivoisin, että minulla olisi enemmän “todistettavaa”. Mutta vaikka ei olekaan, riipun silti kiinni uskossa ja Herrassa.