”Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne.” (Neh. 8: 10)
Raamattu lupaa yhä uudelleen, että Herra on jokaisen Häneen uskovan turvana ja voimana. Ihmisen ei tarvitse luottaa omaan vahvuuteensa, osaamiseensa tai jaksamiseensa. Hänellä on Herra Jeesus Kristus.
Otin tietoisesti tämänkertaiseksi raamatunjakeekseni kyseisen Nehemian kirjan kohdan. Me saamme siinä vastauksen kysymykseemme, minkälaisten ihmisten voimana Herra on? Ketkä kuuluvat lupauksen piiriin?
Lain tunteva pappi Esra luki Mooseksen lakia Jerusalemiin kerääntyneelle kansalle. Muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin oli pakkosiirtolaisuudesta palannut pieni jäännös kansasta. Jumalan tuomiot olivat käyneet toteen – ne tuomiot, jotka oli kirjoitettu Mooseksen lakiin ja jota Esra nyt selitti kansalle.
Näen silmissäni vähälukuisen, riutuneen kansan. He kuulevat Jumalan Sanaa ja heidän ymmärryksensä avautuu sen sanomalle (8:12). He alkavat itkeä. Miksi? He ymmärtävät Jumalan Sanan valossa oman syntisyytensä. He käsittävät oman surkean tilanteensa johtuvan isolta osaltaan siitä, että ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja Hänen hyvälle tahdolleen. He ovat halunneet elää elämäänsä itse valitsemallaan tavalla ja se on tuottanut heille kärsimystä.
Silloin Esra julisti, että kansalla oli syytä iloita. Tässä tulee mieleen eräs kuulemani ajatus synnintunnosta. Aito synnintunto ja katumus kestää sen mukaan vain joitain pieniä hetkiä. Sen tarkoitus on kääntää meidän suuntamme kohti Jumalaa ja auttaa tunnustamaan syntimme Hänelle. Sen sijaan me voimme rypeä katumuksessa ja syntisyytemme kokemuksessa päiväkausia; sitä kutsutaan itsesääliksi.
Vaikka kansa näki olevansa kärsimysten poltteen läpikäymä, nyt oli aika iloita. Vaikka menneisyys oli eletty Jumalan tahdon ulkopuolella, suunta oli kääntynyt. Jumalan Sana oli saanut aikaan suunnanmuutoksen. Ja kun ihminen hakee turvaa Kolmiyhteisestä Jumalasta, hänellä on syytä iloita. Hän on palannut silloin kotiin.
