Istutimme eräänä kesänä riippahernepensaan silloisen talomme etupihalle. Riippahernepensaassa on yksi runko ja runkon yläpäästä lähtee oksia, jotka kaareutuvat alaspäin ja roikkuvat siten rungon ympärillä. Seuraavana talvena lumihanki nousi oksiin saakka peittäen ne sisäänsä. Kevättalvella lumen vajuessa huomasin, että oksat olivat jääneet hangen jäätyneeseen pintaan kiinni ja ne olivat tämän johdosta repeytyneet lähes kokonaan rungosta irti. Näytti siltä että pensas oli auttamatta kuollut, tai hukassa olivat ainakin sen kesällä kauniisti ja runsaasti kukkivat oksat. Asia harmitti kovasti ja siksi yritimme teipata oksia kiinni runkoon niin, että repeytymäkohdat painettiin tiukasti takaisin rungon yhteyteen. Olimme silti varmoja, että talvi oli tuhonnut kauniin pensaamme.
Kesällä huomasimme suureksi yllätykseksi, että pensas alkoi vihertämään entiseen malliinsa. Menin ihmeissäni katsomaan oksien ja rungon repeytymiskohtia, otin laittamamme kiinnikkeet irti ja huomasin, että oksat olivat kuin ihmeen kaupalla kiinnittyneet takaisin runkoon. Näytti siltä, ettei koko irtoamista olisi tapahtunutkaan. Tai itseasiassa ainoa asia, mistä talven vahingot huomasi, oli se, että oksat olivat irtoamiskohdastaan aikaisempaa vahvempia. Runko oli siis ravinteillaan kiinnittänyt oksat itseensä uudelleen ja entistä lujemmin.
Sain tästä vahvan hengellisen opetuksen. Jeesushan opettaa uskon lainalaisuutta mitä syvällisemmällä tavalla Viinipuu -vertauksessa. Vertauksessa olennaista on se, että samoin kuin viinipuun oksa tarvitsee viinipuun runkoa säilyäkseen elossa ja tuottaakseen hedelmää, samoin kristitty tarvitsee uskossaan Kristusta. Ja samoin kuin puu tarjoaa oksilleen kiinteän yhteyden kautta kaiken tarvittavan, samoin Kristus tarjoaa omilleen kaiken mitä tarvitaan uskon alussa, sen kestäessä ja lopussa.
Riippahernepensaasta saatu opetus avasi minulle huikean näköalan: Runko kykenee myös omalla elinvoimallaan vetämään irtoamassa olevia oksia takaisin itseensä. Siis Jeesus vetää meitä rakkaudellaan ja armollaan takaisin lähelleen aina, kun olemme vaarassa etääntyä Hänestä. Ja riippahernepensaan kohdalla minulla oli tärkeä rooli kriittisimmässä vaiheessa teipatessani oksia rungon yhteyteen, samoin Viinipuu -vertauksen mukaan Taivaallisen Isä työskentelee puun ja oksien hyväksi. Jumala tekee työtään meissä, jotta yhteytemme Jeesukseen voisi aina vahvistua!
Jumalan armo ja rakkaus houkuttelee meitä siis tänäänkin pois piiloistamme Hänen luokseen. Hän tahtoo meidän antavan kaikki syntimme, puutteemme ja ongelmamme Hänelle, jotta voisi lahjoittaa meille kaiken uskoomme tarvittavan. Jumala tahtoo meidän kasvavan uskossamme Kristukseen, mikä tarkoittaa sitä, että meidän luottamuksemme Häneen kasvaa. Odotamme Häneltä sitä armon voimaa ja vaikutusta, jolla Hän saa meidän oksiimme elämää aikaan. Kristuksen rakkaus saa meidät tulemaan lähemmäs ja tuottamaan hedelmää.
Ja kun koemme Kristuksen rakkauden kantavan meitä silloinkin, kun itse emme jaksa tai kun olemme eksyneet vailla voimaa palata takaisin, silloin uskomme Vapahtajan hyvyyteen kasvaa. Sillä tavalla uskomme syvenee ja me lujitumme Hänen syvemmin kiinni.
One thought on “Tarina riippahernepensaasta”