Armo ei ole lupa pahuuteen

On vaikeaa opettaa Jumalan täyttä ja kattavaa armoa ilman, että se ymmärretään lupalipuksi itsekkääseen elämään. Armolle ei saa laittaa ehtoja, koska muuten se menettää ainutlaatuisen voimansa. Jokainen ehto kääntää huomiomme ristillä riippuvasta Kristuksesta itseemme ja omiin pelastusmahdollisuuksiimme.

Mutta Jeesuksen julistuksessa oli voimakas kääntymisen tarve. Hän liitti evankeliumin eli ilosanoman ja kääntymyksen tarpeen yhteen – toista ei olisi ilman toista. Tästä asettelusta eri kirkkokunnat ovat vääntäneet ikuisuuksia ja samasta asiasta kristityt ovat valmiita lyömään toisiaan. Miten siis ymmärtää armo ja parannuksenteko?

Emme tarvitse armoa ellemme ymmärrä omaa syntisyyttämme ja tarvettamme kääntyä kohti Jumalaa. Jeesus osoittaa päättäväiset sanansa kohti meidän jokaisen omaa elämää – suunnan tulee muuttua itsekkäästä ja itserakkaasta elämästä kohti Jumalan tahtoa. On hyvä huomata, että meidän syntimme oikeasti satuttavat toisia.

Vain syntiset tarvitsevat armoa. Jeesus varoittaa armon ulkopuolelle jäävän niiden, jotka eivät tahdo luopua jumalanvastaisesta elämästään. Varoituksen sanat kuuluvat myös niille, jotka kuvittelevat olevansa riittävän kääntyneitä ja toisten yläpuolella – juuri he ovat vaarassa menettää koko kristinuskon ytimen. Itse pelkään kuuluvani molempiin ryhmiin, heitellen puolelta toiselle.

Riittääkö armo meille, jotka edelleen taistelemme syntiemme kanssa? Riittääkö se meille, jotka emme ole päässeet eroon ongelmistamme ja heikkouksistamme. Aivan varmasti riittää. Katso tänään Kristusta ristillä, kuolemassa sinun syntiesi puolesta. Siinä on Jumalan rakkauden mitta. Kristuksen yhteydessä meillä on jatkuva kääntymys ja armo.

the-crucifixion-of-christ.jpg

One thought on “Armo ei ole lupa pahuuteen

  1. Ef. 2:8-10 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon……
    Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Kristus meissä saa aikaan kaikki hyvät teot; kaikki tulee Häneltä koska Hän muuttaa meitä sisäisesti eikä meidän tarvitse koko ajan miettiä syntejämme vaan iloita siitä mitä Jumala on tehnyt puolestamme. Siis olemmeko Jumalakeskeisiä vai syntikeskeisiä. Osaammeko iloita siitä mitä meillä on vai rahaammeko koko ajan menneitä tai tulevia syntejämme mukanamme. Kristus on kuollut kerran kaikkien syntien puolesta ja se riittää koko maailmalle.

Kommentoi tätä julkaisua

%d bloggaajaa tykkää tästä: