“Älä pelkää, Elisa vastasi, `meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä´” (2. Kun. 6: 16).
Profeetta Elisan palvelija oli epätoivoisessa ja mahdottoman tuntuisessa tilanteessa. Hän oli ollut Elisan kanssa yötä Dotan -nimisessä kaupungissa ja aamulla herätessään hän näki vihollisvaltion sotajoukot kaupungin ympärillä. Hän tajusi, että joukot olivat tulleet ottamaan heidät vangikseen eikä heillä ollut mitään mahdollisuutta päästä pakoon.
Elisa oli samaan aikaan levollinen. Hän tiesi, että Jumala oli heidän kanssaan ja siksi mitään ei voisi tapahtua ilman Hänen sallimustaan. Profeetta rukoili palvelijansa puolesta ja niin hän sai yhtäkkiä nähdä Jumalan sotajoukot vihollisen sotajoukkojen lomassa. Jumalan enkeleleitä oli paikalla vihollisia enemmän.
Tätä samaa näkökykyä mekin tarvitsemme. Saatamme kokea elämämme olevan umpikujassa tai aivan mahdottoman tuntuisessa tilanteessa. Saatamme kokea, ettemme voi mitenkään selviytyä elämäämme tulleista haasteista. Uskon näkökyky näkee silloin Jumalan mahdollisuudet.
Jumala näkee elämäsi ja Hänen enkelinsä ovat apunasi. Antakoot Hän tänään sinulle sitä näkökykyä, joka näkee puolellasi olevan Jumalan olevan enemmän kuin kaikki vastuksesi!
Ihana. 💖 Kiitos. 🙏
Moni uskovainen ei sanomaani ymmärrä. Mutta tästä oli iso apu pakkorokottamisen pelossa. Edes kirkkoon ei päässyt, kun olit “syntinen”.