Heikoin lenkki?

Yleinen sananparsi kuuluu, että tietty ihmisryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Tätä sanontaa käytetään esimerkiksi työpaikoilla ja se taitaa joskus livahtaa mukaan myös Jumalan seurakuntaan.

Jumalan seurakunnassa riittää meitä heikkoja lenkkejä. Sinne mahtuu toisten ihmisten runtelemat, sielultaan rikotut ja ne, jotka eivät koskaan pääse ”vahvaksi”.

Jumalan seurakuntaan kuuluu meitä mielemme kanssa taistelevia, ihmisten kanssa epäonnistuvia, riippuvuuksien riepottelemia ja huonon osan saaneita ihmisiä.

Jumalan seurakunnassa armo saattaa vuotaa ovista ja ikkunoista sisään juuri heikkojen lenkkien seurauksena. Sillä Jumala on heidän kanssaan ja erityisellä sydämen rakkaudella hoitaa heitä.

Onko seurakunta siis yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki? Ei, seurakunnan vahvuus on aivan toisenlaista. Se on ylösnousseen Herran vahvuutta. Hän jakaa omia aarteitaan jokaiselle omalleen. Suurimman kunnian taitavat saada ne, jotka ovat jonossa viimeisenä. He saavat salattua mannaa.

Ole turvallisella mielellä ihmisten leimaama heikoin lenkki. Anna itkusi Jeesukselle, joka rakastaa sinua ja tahtoo kantaa häpeäsi. Hänen seurassaan saat olla todellinen Soihdunviejä seurakunnan sisällä ja sen ulkopuolella.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

3 vastausta artikkeliin “Heikoin lenkki?”

  1. Meitä kehoitetaan kasvamaan Jumalan armossa ja tuntemisessa ja myös monta kertaa kehoitetaan jopa käsketään iloitsemaan Herrassa. Eikö siis pastorienkin tehtävä ole rohkaista heikkoja pitämään katse Jeesuksessa, ja missä taas sanotaan että suuremman kunnian saavat ne jotka ovat jonossa viimeisenä. Eikö toisten tehtävä ole auttaa heidät sieltä pois löytämään ilo siitä suuresta lahjasta jonka olemme saanet. Voimme olla masentuneita mutta silti sydämessä iloinen siitä että Jeesus on kanssamme. Kaikki eivät todellakaan ole vahvoja mutta Jumala vahvistaa heikkoja rakkaudellaan. Loppujen lopuksi useimmat meistä ovat olleet heikkoja ja pohjalla jossain vaiheessa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Mun piti tulla tänne vielä sanomaan se, että mielestäni tämä blogi on juuri sellainen paikka, jonne heiko lenkkikin uskaltaa tulla! Ei kipupisteidensä ja heikkouksiensa kanssa kamppaileva oikein edes uskalla mennä muiden kuin sellaisten seuraan, jotka itsekin tuntee niitä kipupisteitä ja heikkoutta. Kiitos tästä blogista!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s