Olipa tärkeästä aiheesta puhe välirikoista. Meidänkin kotona kärsitään tuosta samasta asiasta. Ja se menee vielä joskus niin pitkälle, että tulee ajatus, että täytyy esittää viileää, ja vaikeasti tavoiteltavaa, ettei toinen pidä itsestään selvyytenä ja kyllästy. Se kylmä lasi kasvaa väliin aina parissa päivässä ja tuntuu, että se on tosi vaikea rikkoa. Silloin sitä ajattelee vaan avioeroa ja haaveilee menneestä, kun ei ollut toista edes tavannut. Niin pahalta se toisen välinpitämättömyys tuntuu. Mutta josko sitä nyt taas sinun rohkaisemana ottaisi itse ensimmäisen askeleen ja kertoisi toiselle ikävästä.