Toisessa Kuninkaiden kirjassa on kertomus Juudan kuninkaan Hiskian uskosta ja epätoivosta. Suurvalta Assyria ahdisti hänen valtakuntaansa huolimatta siitä, että hän pyrki kaikin tavoin noudattamaan Jumalan tahtoa. Assyrian lähettiläät pilkkasivat hänen uskoaan Jumalan lupauksiin osoittamalla hänen heikkouttaan ja kurjuuttaan: ”Mutta lyö nyt vetoa minun herrani, Assyrian kuninkaan, kanssa. Minä annan sinulle kaksituhatta hevosta, jos sinä voit hankkia niille ratsastajat.” (2. Kun. 18:23)

Hiskialla ei ollut muuta perustetta vastustaa Assyriaa kuin luottamus Jumalaan. Ja juuri sitä vastustaja pilkkasi: ”Älkää kuunnelko Hiskiaa, sillä hän vain johtaa teidät harhaan sanoessaan: ’Herra pelastaa meidät.’” (2. Kun. 18:32)

Sanat kuulostavat niin kiusallisen tutuilta. Eikö niiden takana olekin liukas käärme, joka pyrkii lannistamaan heikon uskomme? ”Katso nyt elämääsi, eihän tuosta tule mitään? Olet sellaisessa suossa, ettei sieltä ole ennenkään kukaan noussut!”

Hiskia ei voinut väittää vastaan – emmekä mekään aina. Arki saattaa näyttää pelkältä loputtomalta juoksuhaudalta. Mutta Hiskian epätoivoinen kamppailu on taltioitu meille luettavaksi, jotta voisimme vastata kiusaajalle tänään. Hiskian luottamus Jumalaan oli lopulta vahvempi kuin koko Assyrian valtaisa armeija. Raamattu lupaa, että yksikään Herraan luottava ei joudu häpeään. Se on hurja lupaus, joka ansaitsee huomiomme.