Tänään iloitsen siitä, että siirryimme maaliskuun puolelle. Kevät tekee tuloaan! Lapioidessani vielä viimeisiä lumia katselin samalla auringossa kiiltäviä, nuorehkoja haapoja ja olin jo näkevinäni niissä kevään ja elämän riemua!

Minua on viime aikoina puhutellut syvästi Paavalin kirjoittama Filippiläiskirje. Se on sävyltään iloinen, suorastaan harmonisen riemullinen. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että se on Paavalin kirjeistä ainoa, jossa ei ole mitään moitetta lukijoille!) Tämä on hämmästyttävää, kun ajattelee, että Paavali oli sitä kirjoittaessaan vankina Roomassa.

Hänen pitkä, lähes 30 vuotta kestänyt ja tähdenlennon valovoimaa hohtava julistajan uransa näytti päättyvän yhtä kohtalokkaasti kuin Johannes Kastajan vastaava. Alakulo oli vallannut seurakunnat ja varmasti myös itse Paavalin, ainakin aluksi. Jumalan johdatusta ei ole aina helppo ymmärtää. Se ei ollut helppoa Raamatun ajan ihmisille, eikä se ole usein helppoa meillekään.

Mutta sitten Paavalille tulee kiire kertoa kokemastaan ihmeestä – siitä, miten Jumala saa alistettua vaikeudetkin palvelemaan evankeliumin ilosanoman voittokulkua! Lainaan hänen omia sanojaan: ”Mutta minä tahdon, että te, veljet, tietäisitte, että se, mitä minulle on tapahtunut, on koitunutkin evankeliumin menestykseksi” (Fil. 1:12). Ehkä Paavali olisi voinut liittää nykytekniikalla WhatsApp-viestinsä liitteeksi vaikkapa Tuure Kilpeläisen Pelko pois -kappaleen taustatunnelmaksi iloisiin uutisiin!

Lähtötilanteessa alkukirkon valovoimaisin ja karismaattisin julistaja heivataan näyttämöltä vankeuteen. Näin kaikki näyttää olevan Paavalin osalta lopussa. Ehkä hänkin kyselee tuttuja kysymyksiä: ”Missä sinä, Jumala, olet tämän umpikujan aikana? Oletko kartalla sen suhteen, mitä täällä alhaalla tapahtuu? Onko lupaus johdatuksestasi edelleen voimassa?” Maailmanmatkaajan askeleet rajoittuvat vankeudessa pieneen tilaan. Mutta ehkä Paavalille käy kuin ihmiselle, jonka silmät tottuvat hetken kuluttua valottomuuteen: hän alkaa nähdä Jumalan palapelin palasia leijailemassa paikkoihin, joihin hän ei itse koskaan osaisi niitä yhdistää. Tilanteen voi nähdä joko betoniporsaana, joka pilkkaa kutsumuksen viitan heittoa vaatekaapin neitseelliselle ylähyllylle, tai uutena mahdollisuutena, kutsuna tehtävään, joka vaati juuri Paavalille määrättyjä olosuhteita.

Huomasin vasta näinä päivinä kirjeen lopussa pienen yksityiskohdan: ”Tervehdyksen lähettävät teille kaikki pyhät, mutta VARSINKIN ne, jotka ovat keisarin huoneväkeä” (Fil. 4:22). Ensin kaikki näytti pimenevän, ja näyttämön verho vedettiin Paavalin elämän esityksen eteen. Mutta kohta se kiskaistiin taas pois, ja luvassa oli varsinainen encore! Paavali pääsi kahleidensa avulla ujuttamaan evankeliumia silloisen maailman suurimman johtohenkilön lähipiiriin! Kirkkohistoria tietääkin kertoa, että kristinusko alkoi pian saada keisarin lähipiirissä yhä enemmän jalansijaa.

Niin, jo tämä yksi Paavalin kirjoittama jae lennättää suorastaan painepesurin voimalla toivoa niille, jotka kokevat oman elämänsä äkkipysäyksen ja näytelmän oletetut loppusanat. Vaikka kaikki näyttää olevan pielessä ja katollaan, Jumalan kanssa kaikki on silti jotenkin käsittämättömän järjettömästi ja samalla ihanan todellisesti hyvin ja juuri kohdallaan. Päätepysäkit voivat olla uusia alkuja ja äkilliset tiepomput kutsuja ajaa varikolle taivaalliseen huoltoon.

Meidän kristittyjen pääkopassa pyörii monesti kuin kaksi vaihtoehtoista elokuvaa. Toinen niistä esittää asiat vakuuttavasti vaakatason todisteiden kera ja laskee todennäköisyyksiä jatkolle: prosenttilukuja, jotka ovat usein ankeita ja masentavia. Toinen elokuva näyttää samoja otoksia ja liittää alareunaan Jumalan suomennoksen, eräänlaisen ”taivaallistuksen”. Rukoilen itselleni ja sinulle jälkimmäisiä näytöksiä.

Pyydän Jumalalta, että saisit olla kuin auringon hellimä haapa pitkän talven jälkeen – puu, joka näkymättömissä olevine juurineen odottaa pikaista elinvoimalatausta ja saa hetken kuluttua kutitella tuhansilla ilosta havisevilla lehdillään naapureitaan Jumalan kunniaksi. Se kutsuu toisiakin samaan kiitosta uhkuvaan elämän ja todellisen, elävän Jumalan ylistykseen.