Evankeliumi ei ole teoria vaan kertomus. Tällä huomiolla on merkitystä. Kun evankeliumi on kertomus, se tulisi kuulla ja sen tulisi vangita meidän huomiomme. Evankeliumin päähahmo on Jeesus Kristus. Tässä kertomuksessa meille kerrotaan, kuka Hän on ja mitä Hän on tehnyt meidän pelastamiseksemme.  

Jos evankeliumia opetetaan tavalla, jossa kuulijoiden huomio kiinnittyy enemmän esimerkiksi omaan elämään, vaellukseen tai johonkin muuhun kuin Jeesukseen, ollaan menty sivuraiteelle. Teoriaa tulee soveltaa mutta kertomusta kuulla. Evankeliumi ei kiinnitä meidän ajatuksiamme siihen miten meidän tulee elää ja ”soveltaa” sitä vaan se herättää uskon kertomuksen päähenkilöön.  

On hämmästyttävää ajatella, että Jeesus eli ja toimi jatkuvasti niiden ihmisten parissa, jotka olivat syntisiä, puutteellisia, paheksuttuja ja muiden tuomitsemia. Hän toimi pääasiassa alueilla, joilla asui paheksuttua sekakansaa, hänen seurassaan viihtyivät julkisyntiset ja hänen lähimmät opetuslapsensakaan eivät olleet mitään superuskovia. Jeesus keräsi ympärilleen niitä, jotka olivat muiden silmissä ei-mitään. Juuri heille hänen jumalallinen kirkkautensa – Hänen armonsa ja rakkautensa – paistoi voimakkaimmin. Jeesus rakasti heitä ihmeellisesti ilman ehtoja tai vaatimuksia ja mitä se saikaan aikaan!