Yksinäisyys,
jota kannoin,
iskeytyi kuin karkoitus.
Kun omat eivät enää tuntuneet omilta.
Kun nimeni lausuttiin vieraalla äänellä —
jos lausuttiin lainkaan.

Kuin Mooses,
joka pakeni erämaahan,
jonka hiljaisuus riisui kaiken.
Ei kansaa.
Ei asemaa.
Ei mitään omaa.
Vain ympärillä pyörivä hiekka,
vain tuulen suhina.

Ja sitten —
Hän kutsui minut.

Nimeltä.