Sisälläni kuuluu pieni ääni, niin pieni, että se on helppo häivyttää äänettömäksi kuin tarpeeton taustamelu radio-ohjelman miksauksessa. Se puhuu niin hiljaa, että vaatii korvat, jotka pysähtyvät kuulemaan, jalat, jotka eivät enää juokse karkuun, ja sydämen, joka uskaltaa päästää äänen ja sen tuottajan sisään, ihan perimmäiseen pyhään asti.
Ehkä Hän on kolkuttanut ovellani jo pitkään, kestänyt kynnyksellä syksyn sateet ja pakkasyöt ja silti jäänyt odottamaan ja puhumaan läpi oven, jota en ole uskaltanut avata. Tuo ääni, tuo persoona,sanoo: ”Tule ja seuraa minua! Minä annan alas vetävien ahdistusten ja vaatimusten ruosteisten ankkurien sijaan repun, jota on kevyt kantaa.
Se on kevyt, koska sitä et koskaan kanna yksin, vaan yhdessä minun kanssani. Katso itse: siinä on ihmeellisesti neljät olkahihnat!”
Siellä, kaiken uupumuksen ja toivottomuuden keskellä, kuuluu se pieni ääni, jonka taitaa kuulla vain elämän haasteiden uuvuttama ja pysäyttämä ihminen? Jeesuksen ääni tihkuu hellyyttä. Hän näkee kutsun ja kutsun saaneen ihmisen pohjaan saakka. Hän ei tuomitse, vaan leimaa rakkauden leimasimella.
Suljen silmäni ja rukoilen puolestasi. Rukoilen teidän jokaisen puolesta. Saakoon lempeä Ääni tavoittaa meidät, pysäyttää tai laittaa liikkeelle, tuomita vääryytemme, tietoiset ja tiedostamattomat, ja vakuuttaa, että ei armo eikä rakkaus pääty virheisiimme tai synteihimme. Hellyys ei lopu niidenkään ongelmien tähden, joita emme ole edelleenkään onnistuneet voittamaan.

Kiitos?!