Häpeän kantajat tuovat herätyksen

”Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan.” (Sef. 3:19)

Älä ymmärrä minua niin, että olisin varastamassa Israelin kansan lupauksia Jumalan seurakunnalle. Mutta uskon, että Jumalan olemus heijastelee kirkkauttaan Vanhassa Testamentissa myös meille kristityille ja meillä myös on lupa uskoa hänen lupauksiinsa.

Monet kantavat valtavia syyllisyyden ja häpeän kuormia. Monien kristittyjenkin häpeä on niin suurta, etteivät he uskalla puhua siitä kenellekään. Häpeä on tunnetta, että olen huono, pahempi kuin toiset. Lukuisat kipeät kokemukset tai sisimmässä repivät taistelut ovat saattaneet jättää ihmisen häpeän alle ja sen vangiksi. Heitä on tuhansia kristillisten yhteisöjen ulkopuolella ja valtava määrä myös sisäpuolella. Häpeää kantavat lukemattomat sekä riviseurakuntalaiset että hengellisen työn tekijät. He pelkäävät, että joku päivä joku näkee heidän huonommuuteensa. Kuka pelastaa häpeän kantajat?

Minä vilpittömästi ajattelen, että Jumala tuo herätyksen ajat vielä Suomenkin kansalle. Se on armoherätys ja siinä Jumala käyttää juuri niitä ihmisiä, jotka ovat ontuvia, karkotettuja ja häpeään vangittuja. Jumala tulee vapauttamaan heidät suunnattomalla armollaan. Hän tulee sellaisten ihmisten luokse evankeliumin Sanallaan ja kutsuu heitä ulos vankilastaan. Jeesus vapauttaa heidät sellaisista taakoista, joista he eivät itse olisi voineet päästä vapaaksi.

He saavat olla Kristuksen kohdanneina täynnä Hänen armoaan. He eivät tuo esille itseään vaan julistavat sitä, miten suuri ja rakastava on Jeesus ja mitä Hän voi tehdä jokaiselle särkyneelle ja häpeän painamalle ihmiselle. Kun Jeesus nostetaan esille kuin Mooseksen pronssikäärme, ihmiset katsovat Häneen, pelastuvat ja uudistuvat.

Jumala tuntuu läpi Raamatun ilmoittavan: ”Minä painan ylhäiset alas ja korotan alhaiset ylös.” Jos olet yksi häpeän kantaja, Jumala tulee nostamaan sinut kunniaan. Hänen armonsa evankeliumi tekee sen. Ja luulen, että tulet julistamaan elämälläsi Jumalan suunnatonta kirkkautta.

SAMSUNG CSC

 

2 vastausta artikkeliin “Häpeän kantajat tuovat herätyksen”

  1. Olen lukenut muutaman artikkelisi, kirjoitat lämpimästi ja ytimekkäästi ja lukiessa kokee, että sanasi tulevat Pyhästä Hengestä. Taivaan Isän siunausta sinulle.

    Liked by 1 henkilö

  2. Voi kiitos Elise! Siitä haluan antaa sydämestäni kunnian Jeesukselle, koska vain Hän itse voi avata Sanaansa niin, että se ravitsee Hänen omiaan oikealla tavalla:-) Ole sinäkin siunattu!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s