Vain hetkeä aikaisemmin Johannes Kastaja oli ollut täynnä Pyhää Henkeä ja vahvasti julistanut Jumalan tahtoa kansalle. Suosion huipulla asiat tuntuivat rullaavan odotetulla tavalla. Vieläpä hän kohtasi Jeesuksen ja sai vastaansanomattomat todisteet siitä, että hän oli odotettu Messias, Jumalan Poika.
Sitten Johannes joutui vankeuteen. Yhdessä hetkessä hän olikin yksin ja hylättynä. Silloin hän lähetti muutaman ystävänsä kysymään Jeesukselta, oliko tämä todella Jumalan lupaama Vapahtaja. Vahva usko nitkahti liian vaikeissa olosuhteissa; jos Jeesus oli Jumalan Poika ja Johannes hänen sanansaattajansa, miten hän oli päätynyt vankeuteen? Eikö asioiden olisi kuulunut mennä toisin?
On vaikeaa uskoa Jumalan lupauksiin silloin, kun elämä puristaa ahtaalle. Mieleen saattaa tulla samat kysymykset kuin Johanneksella: jos Jumala on olemassa ja rakastaa minua, miten elämäni on näin haastavaa? Ja minne kaikki se aikaisempi elämän keveys, Jumalan läheisyys ja upea tulevaisuuden näkymä katosi?
Jeesus ei koskaan luvannut seuraajilleen helppoa elämää. Mutta Hän lupasi olla jokaisena pilvisenäkin päivänä omiensa kanssa. Ja Hänellä riittää empatiaa ja apua meille, jotka kamppailemme uskomme kanssa. Hän ei moittinut Johannesta uskon horjumisesta, vaan vahvisti häntä. Samoin Hän vahvistaa joka päivä myös meidän uskoamme.
Uskoa ei tarvitse itse yrittää kannatella hengissä. Uskon yössä saa heittäytyä Jumalan käsiin ja luottaa, että meistä pidetään huolta.
