“Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.” (Ef. 4: 23,24)
Miksi yhä uudestaan epäonnistun ja lankean samoihin synteihin? Miksi synti houkuttaa edelleen samalla tavalla kuin alussa ja miksi en ole onnistunut voittamaan kurjia ja tuhoisia ongelmiani? Miksi Raamattu opettaa pyhityksestä, kun se ei kerran minun elämässäni pidä paikkaansa? Olenko jotenkin liian huono kristitty?
Raamattu opettaa näistä kipeistä kysymyksistä, että meissä uskoontulleinakin asuu edelleen vanha osa / vanha ihminen / “liha”, joka tahtoo tehdä syntiä ja välttelee Jumalan tahtoa. Se on meissä loppuun saakka, eikä sitä voi muuttaa paremmaksi.
Moni yrittää voittaa paheensa käyttämällä vanhan ihmisensä kykyjä ja voimaa ja on tuomittu epäonnistumaan. Vilpitön kristitty ponnistaa tahtonsa äärimmilleen ja tekee yhä uusia lupauksia paremmasta elämästä vain huomatakseen, että päätyy rähmälleen samoihin ongelmiin.
Miksi siis kristitty epäonnistuu kasvamaan pyhityksessään? Vastaus on siinä, että hän yrittää pyhittyä omin voimin. Jumala sen sijaan tahtoo osoittaa meille, että evankeliumi antaa lahjana myös pyhityksen. Jumala tahtoo osoittaa itseensä väsyneelle ihmiselle, että evankeliumissa on voima muuttaa meitä Herran Jeesuksen kaltaisuuteen. Tämä prosessi on kuitenkin elinikäinen ja siinä jäädään parhaimmillaankin kesken.
Pyhityksen kipein ja tärkein askel on siis huomata oma loputon pyhityksen puute. Kun kristitty ymmärtää lukuisista kipeistä kokemuksistaan, ettei voi itseään muuttaa paremmaksi, hän on uuden löytämisen edessä; Herra Jeesus haluaa olla hänen voimanaan.
