Saisiko väsynyt levätä?

”Hän, joka on sanonut heille: `Tässä on lepopaikka, antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka.´Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

Kuinka paljon tämä elämä osaakaan ottaa voimille! Meitä kohtaavat työ- ja arkielämässä niin monet haasteet ja vaatimukset, että olemme taipumassa niiden alle. Hengellinen elämä saattaa myös väsyttää; siitä on saattanut tulla myös vaatimusten verkko, joka tiukkenee tiukkenemistaan.

Jesajan mukaan Jumala kutsui Israelin kansaa luokseen lepäämään. Kutsu parannukseen oli kutsu kääntyä elävään ja luottamukselliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jumala tahtoi olla kansalleen se lepopaikka ja turva, jota he tarvitsivat. Sitä kutsua ei kansa kuunnellut.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänään samalla tavalla lepäämään luokseen; kyseessä on sama Jumala ja sama kutsu. Koko hengellisen elämän tulisi alusta loppuun saakka olla lepoa Jeesuksen sovitustyön varassa.

Risti oli Jumalalle kärsimyksen, hylkäämisen ja kuoleman paikka, meille se on todellinen ja kestävä levähdyspaikka. Sinne saa tulla syntien runtelemat, mahdottomien ongelmien kanssa painivat ja epäonnistuneet kristityt. Jeesuksen luokse lepäämään kutsutaan kaikkia väsyneitä, nääntyneitä ja elämän pahoinpitelemiä ihmisiä.

Jeesuksen sydän murtuu yhä uudestaan nähdessään elämän ja syntien väsyttämiä lapsiaan. Hänen kutsussaan ei ole ehtoja. Epäusko esti Jesajan aikalaisia tarttumasta Jumalan lepoon. Jumala herättäköön meissä sitä uskoa, joka työntää meidät piiloistamme elävän Vapahtajan luokse – Hänen luonaan saa väsynyt levätä.

4 vastausta artikkeliin “Saisiko väsynyt levätä?”

  1. Kunpa osaisikin ottaa sen levon vastaan, kun se olisi niin tarpeen… Kun on levoton kaikesta levottomuutta aiheuttavasta, on neuvoton, haluton ja osaamaton, ymmällään kun ei tiedä, mitä ja kuinka tehdä, vai tehdäkö mitään, odottaako vaan… Joskus on tosiaan niin vaikea jättää niitä omia asioita, että voisi levätä:( Ikäänkuin kaikki olisi vain omissa käsissä vaikka asia ei niin olekaan. Minulle on tullut yhdeksi lohduttavaksi mielikohdaksi ”ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut”. Usein sen ajatteleminen auttaa. Vaan ei aina, toisinaan levottomuus on tosi tiukassa! ”Luottamukselliseen suhteeseen” oli tuossa tekstissä. Siitä kai siinä levottomuudessa on kyse, ettei tosiaan osaa jättäytyä siihen luottamukselliseen suhteeseen Hänen kanssaan…

    Liked by 1 henkilö

  2. Kylläpä taas oli armollista tekstiä. Kuulee että kirjoittaja on päässyt sisälle armoon ja haluaa johdattaa Kristuksen, Hyvän Paimenen läheisyyteen paljon eksyksissä olevia lampaita.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiitos tästä kirjoituksesta! Luin tänään aamupäivällä juuri tähän liittyvän: Käsky käskyn päälle…Läksy läksyn päälle…! Se on hyvin kuvaavaa tänä päivänä elämisellemme, ainakin minun!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s