“Silloin Serubbaabel, Seltielin poika, ja Jeesua, Joosadakin poika, ryhtyivät rakentamaan Jumalan temppeliä Jerusalemissa. Heidän kanssaan olivat Jumalan profeetat, jotka tukivat heitä.” (Esra 5:2)
Pakkosiirtolaisuuden jälkeen pieni kansanjoukko palasi kotimaahansa ja alkoi rakentamaan jälleen Herran tuhottua temppeliä. Hankkeen johdossa oli paluumuuttajien päämies Serubbaabel ja ylipappi Jeesua (tai Joosua, Sak. 3:1).
Lupaavan alun jälkeen vastustusta nousi alueella asuvan sekakansan joukosta ja lopulta vastustus nousi niin kovaksi, että temppelihanke jouduttiin keskeyttämään.
Silloin astuivat kehiin Jumalan profeetat Haggai ja Sakarja – meille on säilynyt Raamattuun heidän sanomansa. He lohduttivat Serubbaabelia, Joosua ja kansaa jatkamaan Jumalan antaman näyn ja kutsumuksen toteuttamista vastustuksesta ja mahdollisista vaaroista huolimatta. He auttoivat rakentajia katsomaan Kutsujaansa sen sijaan, että he lannistuisivat katsoessaan olosuhteisiin.
Me kristityt tarvitsemme tänäänkin toistemme rohkaisua. Joidenkin tehtävänä on rakentaa, toisten pitää rakentajia pystyssä. Jokaisella on oma paikkansa.
Jatka siis rohkeasti oman näkysi toteuttamista. Eteesi tulevat esteet eivät kerro mitään onnistumisen mahdollisuuksista. Anna kutsumuksesi Jumalalle ja Hän toteuttaa kauttasi oman suunnitelmansa.
