Kärsimys puhdistaa

”… jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän” (Joh. 15:2)

Viinitarhuri joutuu käyttämään kovia keinoja saadakseen viinipuun oksat hedelmällisiksi. Hän joutuu karsimaan oksia eli leikkaamaan niistä jotain irti, jotta ne voisivat kasvaa paremmin.

Tätä Jumala tekee meille Hänen omilleen. Hän puhdistaa meitä monissa kärsimyksen kouluissa, jotta elämämme tuottaisi Hänelle kunniaa. Jumalan puhdistava työ tuntuu meistä monesti hyvin kipeältä. Koemme, että kärsimyksemme keskellä Jumala on vaiti ja kaukana, vaikka Hän on todellisuudessa läsnä ja lähellä.

Jumalan työllä on yksi tarkoitus: saada meidät ymmärtämään tarvitsevuutemme. Hän ravistelee elämäämme, jotta tajuaisimme oman heikkoutemme ja avun tarpeemme. Silloin odotamme Jeesuksen olevan meille kaikkea sitä, mitä viinipuun runko on oksalle.

Oksat tahtoisivat nousta kohti taivasta, kevyinä ja vapaina. Kuitenkin Viinitahturi tahtoo saada ne kääntymään rungon sivuille, niin että hedelmät voisivat yltää mahdollisimman kauaksi. Ja mahdollisimman monille. Oksat tarvitsevat siis alas taivutusta ja monenlaisia painoja, jotta niiden hedelmät suuntautuisivat tarvitseville.

Älä vertaa toisten kärsimyksiä omiisi, sillä Jumalalla on omat tiensä jokaiselle meistä. Uskalla taipua ja antautua Hänen kätensä alle ahdistuksenkin keskellä. Tulet huomaamaan kuinka sinut viedään kärsimyksen kautta suurempaan iloon ja lepoon!

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s