“Näethän nyt omin silmin, kuinka Herra antoi sinut tänään minun käsiini luolassa. Minua neuvottiin tappamaan sinut, mutta minä säästin henkesi ja sanoin: `Minä en ojenna kättäni herraani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.´” (1. Sam. 24:11).
Kaiken ahdistuksen ja vaikean elämänvaiheen voisi päättää yhdellä päättäväisellä iskulla. Yhden päätöksen jälkeen kaikki olisi toisin. Ja eikö Jumala ollutkin samaa mieltä, koska hän oli johdattanut Daavidin vihollisen kuin kohtalon iskusta hänen luokseen?
Daavid tunsi kirjoitukset. Hän tiesi, mitä mieltä Jumala oli Hänen valitsemansa kuninkaan tappamisesta. Jossia ja muttia olisi riittänyt tukemaan kuninkuuden ottamista oman käden kautta. Daavid päätti kuitenkin odottaa Jumalan aikaa, vaikka se tarkoittaisi erämaavuosien jatkumista.
Miten vaikeaa onkaan odottaa Jumalan aikatauluja. Se vaatii lujaa uskoa siihen, että minulla on oikeasti Jumala, joka näkee elämäni ja toimii parhaakseni. Pitäisin mieluummin ohjakset käsissäni, koska se olisi turvallisempaa.
Jumalaa odotetaan monesti keskellä kuivaa erämaata tai vajonneena upottavaan suohon. Päivät tuntuvat seuraavan toisiaan vain auringonkierron määräämällä kaavalla. Entä, jos olen unohdettu ja minun pitää auttaa Jumalaa?
Joskus on aika toimia. Joskus on aika odottaa. Saul toimi, kun piti odottaa ja odotti kun piti toimia. Antakoon Jumala minulle ja sinulle viisautta toimia toisin. Ja mielenlaadun, joka nojaa kaikessa Vapahtajaan.
