Askeleita eteen ja taakse

“Hoorebilta on Seirin vuoriston kautta yhdentoista päivän matka Kaades-Barneaan.” (5. Moos. 1:2).

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että elämäsi on yhtä eteen- ja taaksepäin huopaamista? Hyvien vaiheiden jälkeen joudut palaamaan taas aikaisempiin ongelmiin? Ja kun ajattelet päässeesi yhden esteen yli, huomaat samanlaisen kohta uudelleen edessäsi?

Israelin kansan matka Egyptistä kohti Luvattua maata olisi voinut kestää vain reilut pari viikkoa. Sen sijaan he kulkivat matkaa 40 vuotta. Saatan ihmetellä heidän hidasta etenemistään mutta huomaanko, että etenen monesti itse aivan samaa tahtia?

Epäusko tekee matkan hitaaksi. Jumala ei odota meiltä muuta, kuin että luotamme Häneen matkamme kaikissa vaiheissa. Alkutaipaleella luotamme itseemme ja siksi joudumme kokemaan monta kurjaa mutta tarpeellista tappiota.

Vaikka Israelin kansa joutui epäuskonsa takia pidemmälle reitille, vaivalloinen matka oli samalla mahdollisuus oppia tuntemaan Jumalan huolenpidon ja rakkauden syvyys.

Uskalla jatkaa matkaasi uskossa tänäänkin. Ja kun joudut ottamaan taka-askeleita, pyydä Vapahtajaasi avuksesi. Hän on luottamuksesi arvoinen.

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

One thought on “Askeleita eteen ja taakse

  1. Lohduttava teksti. Millaista yrityksen ja erheen kanssa taapertamista tämä arki onkaan viime vuodet ollut.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: