“Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi: `Rauha teille!´” (Joh. 20:19).
Eikö ole erikoista, että jotain kristinuskon ihan alussa oli samoin kuin juuri tänään? Ensimmäisinä päivinä Jeesuksen uskollisimmat seuraajat vapisivat sulkeutuneina neljän seinän sisään. He eivät uskaltaneet astua ulko-oven kynnykseltä ulos, koska tulevaisuus kuiskaili heille vain uhkantäyteisiä näkyjä.
Tänään monet ovat ihan samoin vangittuina koteihinsa. Normaali elämänrytmi on pysähtynyt ja astuminen toisten seuraan pelottaa; huoli tulevasta on täyttänyt ajatukset.
Jeesuksella oli ihmeellinen lääke kaksituhatta vuotta sitten vallinneeseen lamaannukseen. Kun opetuslapset olivat käpertyneet epätoivoonsa ja uskoneet inhimilliset uhka-arviot, Jeesus muistutti heitä toisen maailman todellisuudesta. Vaikka ovet pysyivät kiinni, Vapahtaja astui lukkojen lävitse keskelle pelon ilmapiiriä.
“Rauha teille”. Ihmeellinen tervehdys itseensä käpertyneille ja toivottomille opetuslapsille. Jeesus antoi vastauksena itsensä, Hän osoitti omia haavojaan ja levottomat seuraajat iloitsivat.
Jotain ihan alussa oli samaa kuin nyt, ehkä aikojen lopussa. Tulevaisuus näytti tukitulta ja usko oli seitinohutta. Ongelman lisäksi myös Jumalan vastaus murehtivalle ihmiskunnalle on sama: Katso Vapahtajaa.
Älä siis pelkää. Vapahtajan haavoissa on turvapaikka sinullekin.
Tule Herra Jeesus. Murtaudu minun pelokkaaseen sydämeeni. Tuo sisään sinun rauhasi. Aamen.
