Voi Ruuben minkä teit!

Meillä on taipumus luokitella ihmisiä hyviin ja huonoihin, onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin tai esimerkiksi moraalisiin ja hulttioihin. Todellisuudessa jokaisessa meissä on kaikki luokat ja yksi Israelin kantaisistä, Ruuben, on tästä hyvä esimerkki.

Ruuben osoitti mitä syvintä moraalittomuuttaan harrastamalla seksiä isänsä Jaakobin sivuvaimon kanssa. Raamattu leimaa hänet kahdestatoista veljeksestä syntisimmäksi. Mutta vain parin sivun päästä Raamattu antaa Ruubenista toisenkin arvion: hän on veljeksistä se, jonka myötätunto ei salli surmattavan pöyhkeilevää pikkuveljeä, Joosefia. Ruubenia saamme siis kiittää siitä, että meillä on tänään evankeliumi!

Raamattu kuvaa samalla tavalla lukuisia ihmisiä. Heissä osoitetaan olevan huikaisevaa jaloutta ja hetken perästä alhaisinta itsekkyyttä ja kunnottomuutta.

On siis ehdottoman väärin leimata ketään yhden teon, hetken tai päivän perusteella. Meistä jokaisesta löytyy kaunista ja pimeää. Me voimme tänään esitellä elämämme hyveitä ja jo huomenna hiipiä häpeästä piiloon.

Ajattelen vielä, miten syvää viisautta Jumala osoittaakaan valitessaan Ruubenin Joosefin puolustajaksi. Miksi juuri hänet? Miksei Daan, Isaskar tai Juuda? Varmaan juuri siksi, että minun tarpeeni jaotella ihmisiä tuomittaisiin. Juuri siksi, että oppisin Jumalan äärettömän suuren armon. Se riittää minulle. Ja myös naapurille.

Julkaissut Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: