”Mutta muutamat heistä sanoivat: `Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi voinut estää tämän miehen kuoleman?´” (Joh. 11: 37).

Lasarus, Marian ja Martan veli oli vakavasti sairas. Sisarukset lähettivät Jeesukselle viestin siinä toivossa, että Jeesus tulisi ja parantaisi heidän veljensä. Mutta Jeesus toimi toisin ja Lasarus ehti kuolla.

Kun Jeesus viimein saapui paikalle, perheessä oli hautajaiset menossa. Johannes tahtoi alleviivata, että Jeesus itki nähdessään surun musertavan voiman. Mutta Jeesus järkyttyi myös seuraavasta ihmisten toteamuksesta: ”Eikö Jeesus voinut estää Laaruksen kuolemaa? Jos Jeesus todella rakasti Lasarusta, miksei hän tullut aikaisemmin apuun?”

Sama kysymys on kautta aikojen ollut kaikkien kristittyjen huulilla. ”Miksi Jumala ei paranna tätä syöpää”, ”Miksi juuri minulla pitää olla tämä masennus”, ”Miksei Jumala paranna sieluni haavoja”, ”Miksi minä joudun elämään yksin”.

Sama voima, joka piti Jeesuksen ristillä pilkkahuutojen raikuessa pidätti hänet myös paikoillaan Lasatuksen vetäessä viimeistä sisäänhengitystä. Se sama voima estää Häntä vastaamasta ”kyllä” niihin lukemattomiin pyyntöihin, joita Hänelle esitämme ja joita monesti jopa vaadimme.

Jos Jeesus olisi tullut Lasuruksen kotiin sisarusten toiveiden mukaan, haudasta nousemisen ihmettä ei olisi koskaan nähty. Jos Hän ei rakkaudessaan pysyisi joskus paikallaan meidän kipujemme kohdalla, Jumalan kunnia ja meidän elämä yhä suuremmassa kirkkaudessa ei olisi mahdollista.

Kun Maria ja Martta katsoivat musertavia olosuhteita ja näkivät kaiken toivon hiipuneen, Jeesus antoi ohjeen, joka sopii myös meille: Hän on aina yllättävämpi, valmiimpi ja vahvempi kuin kuvittelemme.

Jeesus on tänään Jumalan voima ja Jumalan elämä, sinulle. Kaiken alleen nielevät aallot kyllä pelottavat mutta etkö huomaa: Mestarisi kävelee aaltojen päällä.