Kun se toinen on niin hankala…

”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta” (Kol. 3:13).

Kristityt ovat kautta aikojen kunnostautuneet erityisesti yhdessä lajissa: riitelyssä. Riidellä osataan aidan toisella puolella olevien kanssa ja samoin omalla nurmikentällä.

Kristillinen ja Hengen mukainen elämä tulee esiin kykynä olla joustava ja kärsivällinen. Meissä jokaisessa on särmiä, jotka saattavat sattua kanssamme asioiviin erityisen kipeästi. Raamattu ei kehota meitä tulemaan toimeen vaan mieleistemme ihmisten kanssa.

Paavali oli realisti: ”vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta.” Varmasti sitä oli, paljonkin. Syitä löydetään aina toisista, kypsää olisi nähdä vikoja myös itsessä.

Paavali päättää toiveensa anteeksiantamuksen vaateeseen. Anteeksiantamus on se öljy, jonka tulee soljua kristittyjen välisissä rattaissa. Anteeksiantamattomuus rikkoo yhteydet ja rampauttaa Kristuksen ruumiin.

Pidetään siis huolta, että tulemme toimeen keskenämme! Olemme kaukana täydellisistä ihmisistä mutta annetaan armon olla ei vain jumalasuhteen kantavana voimana vaan samoin myös hankalien ihmissuhteiden.

Tekijä: Jaakko Pirttiaho

kouluttaja, Kansan Raamattuseura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s